Tulipa vain mieleen, että Sims on sittenkin kivaa ja Suulia on aika viihdyttävää kirjoittaa. En tiedä, olenko enää itsekään kärryillä siitä, mitä onnetonta suvulle seuraavaksi tapahtuu, mutta katsotaan.

                                                   * * *



Kun Feniks oli saanut tietää isänsä nimen, hän oli sulatellut asiaa muutaman viikon ja hankkinut tietoja isästään, aloittaen tietenkin googlettamalla nimen Per Holm. Tuloksia oli ollut uskomaton määrä - ja suurin niistä juorulehtien sivuilla koskien naisseikkailuja ja oikeusjuttuja. Toisin kuin Feniks oli olettanut, isä ei ollutkaan mikään rantaremmiläinen tai pummi, vaan Ruusulaaksoon muuttanut entinen tietotekniikkayrityksen toimitusjohtaja, joka oli erotettu töistään rahanpesun ja kieroilun takia. Vaikka oikeudenkäynnit ja muut sekoilut olivat verottaneet isän varallisuutta, hän oli Ruusulaakso Nyt -lehden mukaan edelleen kaupungin kolmanneksi rikkain asukas.

Mies vastasi. Feniks tervehti häntä kohteliaasti ja alkoi kertoa tarinaa pilvessä olevasta pyjamapukuisesta hullusta naisesta, joka sai lapsen 18 vuotta sitten.



Mahassa ei ollut perhosia, vaan sata toistensa päällä luikertelevaa käärmettä, kun Feniks suunnisti kohti kohtauspaikkaa, syrjäistä kahvilaa meren rannassa. Kun arvoitus oli ratkennut jo näin pitkälle, hänen olisi vietävä tämä loppuun. Positiivisempi ihminen olisi saattanut toivoa lämmintä vastaanottoa kauan sitten kadonneelta isältään, mutta vastoinkäymiset olivat runnoneet Feniksiä vaipoista lähtien, joten hän halusi vain saada selvyyden, viimeisen palan palapeliin.



Hän tilasi rumalta tarjoilijatytöltä ison kupillisen vahvaa kahvia, vaikka mieli olisi tehnyt jotakin vielä tujumpaa. Feniks oli nähnyt isänsä kuvissa ja tiiraili hermostuneesti ovelle. Niittykään ei ollut tullut tänne auttamaan häntä, vaikka Feniks oli kuinka pyytänyt. Tyttö oli ollut omituinen siitä lähtien, kun hän oli tapellut Diman kanssa Niityn nähden. Tiesikö Niitty jotain, mitä hän ei osannut arvatakaan?

Per Holm asteli sisään kahvilaan harmaa puku yllään. Feniks yritti hengittää, mutta kahvi tukki kurkun ja hän pärskähti, mutta onnistui välttämään pyörtymisen.



Per Holm, miljonääri ja talousrikollinen, istui mitään sanomatta Feniksin kanssa samaan kahden hengen pikkupöytään. Hän katseli Feniksiä päästä varpaisiin. Kummallista, että Perille tilanne näytti niin helpolta ja oudolla tavalla tutulta. Feniks yritti taas hengittää.
    "Du är som din moder."
    "Jag tycker inte om att tala svenska. Skulle du kanske sluta?" Feniks mutisi yhteen puristettujen huulten välistä.
    "Kyllä. Päivää, minä olen Per Holm. Tarinasi oli täyttä hevonpaskaa. Et näytä yhtään minulta, enkä todellakaan ole ollut sängyssä sellaisen naisen kanssa, millaiseksi kuvailit äitisi. Naurettava väite, ja jos et olisi tuollainen harmiton koltiainen, nostaisin tästä varmasti kunnianloukkaussyytteen," ukko sanoi kylmästi hassusti murtavalla suomellaan. Hän oli varmaankin puhunut ruotsia paljon enemmän.
    "Hyvää päivää, isä. En usko hevonpaskateoriaasi, koska ensinnäkin tarinani ovat aina hyviä. Ja tämä valitettavasti tottakin. Jos et halua tästä tosiaan mitään uutta skandaalia, myönnät isyytesi edes minulle. Sinun ei tarvi tehdä tästä mitään mediahässäkkää, myönnät vain että mitä teit ja milloin ja mikä, siis kuka oli tulos. Jos taas et suostu, soitan kaikki nämä ihanat lehdet läpi ja kerron tarinani ja vaadin isyystestin."



Per tuijotti Feniksiä epäuskoisen vihaisesti. Hänen katseensa porautui Feniksin silmiin ja hän huomasi, etteivät ne edes olleet saman väriset kuin omansa.
    "Etkä todellakaan soita. Minä kerron sen tarinan, jotta pysyisit hiljaa. Minulla on nuori vaimo ja kolme muuta lasta, enkä halua köyhän narkkariäidin poikaa sotkemaan kuvioita. Saat pelkän sanani, et senttiäkään rahaa, en ala maksaa sinunkin huumeidenkäytöstäsi!"
    Feniks nyökkäsi. Hänen piti keskittyä kaikin voimin, että hän sulkisi silmiään ja menettäisi tajuntaansa. Hetki oli niin outo ja kammottava, että teki mieli oksentaa.
    "Sinä päivänä olin todella typerä. Tiesin, etten voisi siinä kunnossa ajaa autolla kotiin, joten lähdin kävelemään. Olin ollut koko yön juhlissa ja veressäni virtasi luultavasti enemmän viinaa kuin niitä halvatun punasoluja. Jäin juttelemaan laitakaupunkialueella yhden naisen kanssa - äitisi siis - ja siinä heikkoudessani halusin niin kovasti jotain naista, minkälaista hyvänsä, että äitisikin kelpasi."
    "Aika onneton juttu ja keksitty alusta loppuun. Jos kerta mikä tahansa reikä riitti, miksi jätit numeron?"
    "Nuoruuttani."
    "Ja mistä tiesit että nainen, joka minut synnytti, oli narkkari?"    
    "Joskus aamuisin jatkoin kävelyä sinne suuntaan. Olihan äitisi sentään helppo saalis, mutta omanarvontuntoni esti minua käyttämästä häntä toiste. Kun menin talonne ohi, näin usein äitisi itkemässä ulkona pullo kädessä, kerran näin hänet piikittämässäkin", Per puuskahti halveksivasti.



Feniks huomasi nousseensa seisomaan ja Per nousi hänen jälkeensä.
    "En usko hyviin ihmisiin, mutta miten saatoit olla niin... HIRVIÖ? Varmasti sait kuukausien kuluessa tietää, että se nainen,  siis äitini, tuli raskaaksi, näit että hän jatkoi käyttämistä etkä tehnyt mitään? Et vastanut hänen soittoihinsakaan! Ei hän sinulta olisi muuta vaatinut kuin isyyden ja pienen summan rahaa, ehkä sitten minun ei olisi tarvinnut lapsena katsoa, kuinka äitini viedään mielisairaalaan! Se ei minua enää vaivaa", Feniks valehteli, "mutta olisiko ollut liikaa vastata edes yhden kerran, jos tiesit?"
    "Juuri siksi, etten koskaan halunnutkaan tuntea sinua. Enkä todellakaan olisi vastannut niihin epätoivoisiin soittoihin, minullahan oli kihlattu!"
    "Olet eronnut sen kihlatun jälkeen viisi kertaa. Eivät naiset näytä olevan sinulle kovin tärkeitä."
    "Minulla on elämä, ja sinä et ole kuulunut siihen. Ja pidän huolta, ettet tule koskaan kuulumaankaan."



Feniks ei voinut kuin tuijottaa isäänsä vihaisena suu auki. Tämähän oli pahempi kuin Dima! Eipä hän olisi aamulla arvannutkaan, että sellainenkin olisi mahdollista.
    "Ukko! Paljonko sinäkin olet elämässäsi saavuttanut rahan lisäksi?" hän sihahti. Per katseli häntä pitkin nenänvarttaan.

Feniksin viileä ulkokuori murtui ja hän alkoi huutaa:
    "Aviottomia lapsia! Onnettomia liittoja, joissa olet sikaillut ja pettänyt ja tuottanut vain pelkkää surua! Ajattele, jos sinä olisit viitsinyt tulla elämääni, voisit nyt pitää minulle ajotunteja avoautolla ja tööttäilisimme yhdessä kauniille tytöille!"
    Muut ihmiset alkoivat keräillä tavaroitaan ja siirtyä kauemmaksi nurkkapöydässä, jossa toisensa viimein löytäneet isä ja poika riitelivät.




Per istui rauhallisesti takaisin paikoilleen ja viittasi tarjoilijalle.
    "Lasillinen rommia minulle, kiitos. Sattuuko teillä olemaan ketään karskimpaa tässä firmassa? Tuo nuorukainen häiritsee iltapäiväkahviani." Tarjoilija hymyili ymmärtäväisesti ja toi paukun Perille. Feniks mulkoili isäänsä kiukkuisesti.
    "Kyllä sinusta näkee, ettet halua minua. Hyvä on, minä lähden. Mutta älä todellakaan ikinä kuvittelekaan näkeväsi minua uudelleen", Feniks sähähti ja kääntyi. Hän ryntäsi kahvilasta ulos hyiseen syystuuleen ja unohti takkinsa, mutta hän ei huomannut sitä ennen kuin hänen sormensa alkoivat jäykistyä kylmästä. Feniksin itsehillintä petti ja hän alkoi nyyhkyttää.

    Feniks istui merenrannalla kivellä jähmettyneenä, vaikka vettäkin alkoi sataa. Hän kaiveli housuntaskujaan ja löysi avainnipun. Moponavaimen reuna oli ihanan terävä, ja hän tunsi elävänsä vasta, kun lämmin veri valui jäisiä sormia pitkin hiekkaan.



Fiore oli päättänyt odottaa kotona, kunnes Feniks tulisi kotona. Hän oli aika huolissaan, sillä kello oli jo reippaasti yli puolenyön ja lämpötila oli nollassa. Kaikki muut olivat jo nukkumassa, mutta hän istui yhä keittiönpöydän ääressä katselemassa kalenterityttöjen kuvia kännykästään. Viimein ulkoa kuului askeleita ja Fiore pomppasi pystyyn.
    "Jätkä tais olla naisissa!" hän hihkaisi, kunnes näki Feniksin ilmeen. Vittu nyt ei oo asiat hyvin. Se on satuttanu itteään oikeesti. Feniksin kasvoissa oli veriraitoja ja hänen housuillaan oli suuria, tummia läikkiä. Veljen kädet olivat aivan valkoiset ja hän värähteli kylmästä.
    "Anteeks, mä en tarkottanu sitä! Oikeesti, anna mä keitän vähän kahvia, su-sulla taitaa olla vähän kylmä, vai?"



Feniks vain nosti kädet kohti kattoa huojuen paikoilleen. Fiore haisteli ilmaa. Veli oli siis myös juonut, ja horjumisesta päätelleen liikaakin.
    "Auta", Feniks kähisi ja heilutti hieman käsivarsiaan. Fiore kalpeni nähdessään vieläkin verta tihkuvat, rosoiset haavat.
    "Joo, ei mitään hätää, mä... mä keitän vettä ja puhdistan noi. Ei mitään hätää", hän sopersi, vaikka hän olisi halunnut juosta karkuun pelottavaksi zombiksi muuttunutta Feniksiä.
 

    "Et keitä, kaapissa on puhdishtusainettaah", veli sammalsi ja Fiore näki kyynelten valuvan tämän poskille. Fiore haki vanua ja kirvelemätöntä puhdistusainetta ja töpötteli varovaisesti veren ja lian pois viilloista. Feniksin kädet olivat niin viileät, että Fioresta tuntui kuin hän paikkailisi ruumista. Lopuksi hän taitteli niiden päälle haavatyynyt ja kiersi paksut siderullat käsivarsien ympärille. Hän oli yrittänyt olla ajattelematta veljen teon laajuutta, mutta hän oli laskenut haavoja olevan ainakin kymmenen isoa.

Fiore hätisti Feniksin omaan sänkyynsä nukkumaan ja soitti heti aamun valjettua veljen tyttökaverille.



Feniks muisti eilisillasta vain itkun, tyhjyyden ja veren, mutta kun Fiore herätti hänet kymmeneltä, hän päätteli huonosta olostaan myös juoneensa, mutta mitä ja missä, sitä hän ei saanut mieleensä. Fiore kertoi hänelle myös hiljaisella äänellä "käsistä", ja niissä tuntuikin kummalliselta. Kun Feniks kiskoi yöpaidan päältään, oli vähällä, ettei hän parkaissut ääneen.
    Hänen kumpaakin käsivarttaan kiersi kyynärpäästä ranteeseen asti paksu side, jonka läpi oli tihkunut paikoin tummaa verta. Hän tunnusteli vammoja varovaisesti ja kivun tuntiessaan muisti, miten lähellä hän oli ollut kuiluun putoamista eilen. Feniks raahusti keittiöön ja huomatessaan, ettei kotona ollut muita kuin Fiore ja hän, otti aamupalaksi pari kaljaa ja eilistä makaronilaatikkoa.
    Hän ryysti juomat ja rauhoittui tuntiessaan alkoholin sumentavan tajuntaa tutulla tavalla, mutta hän ei ottanut lisää. Nyt pitäisi pystyä ajattelemaankin, sillä Niitty oli tulossa tapaamaan häntä. Feniks puki toisen paidan päälleen peittääkseen varmasti siteet ja lähti ulos tyttöään vastaan.



    "Sulla ei oo mitään hajuakaan siitä kuin huolissaan mä olin heti kun kuulin!" Niitty parkaisi Feniksin nähdessään. Feniks lankesi polvilleen tyttöystävänsä eteen: manööveri oli tarkkaan mietitty ja harkittu, hänen pitäisi ehdottomasti saada Niitty vakuuttuneeksi siitä, että hänellä oli kaikki kunnossa ja että hänen käsissään oli vain pari pahaista pikku naarmua.
    "Sinun ei ikinä tarvitse olla minusta huolissasi! Minulla on kaikki hyvin, kaaduin vain eilen portaikossa ja tajuathan sinä, Fiore nyt huolestuu vaikka mistä."
    "Ai. Mulle se sano, että sä olit... viillelly... etkä ees vähän. Mulla ihan oikeasti pelottaa. Fiore sano että sä... oisit kuollu, jos et ois osunu kotiin ja että sä olit ihan kännissä ja kylmettyny", Niityn omakin ääni värisi ja hän halasi Feniksiä varovaisesti varoen tämän käsiä. Feniks levitti kätensä tiukasti Niityn ympärille, ja vaikka niihin sattui ja hän tunsi viiltojen ratkeavan uudelleen, hän ei antanut sen näkyä.
    "Tule kulta, mennään sisälle. Täällä on kyllä tosiaan vähän kylmä."
    "No joo. Mutta päästätsä mut ensin vessaan?" Niitty nauroi ja juoksi sisälle hämmentynyt Feniks perässään.



Niitty oli juuri kokeilemassa Faunan hajuvesiä ja suihkutteli niitä ranteisiinsa, kun Dima tuli kylpyhuoneeseen ja lukitsi oven perässään.
    "Öm, anteeksi, herra Dima, mut meikä kyllä on täällä. Mä voin lähtee.."
    "Ei, ei, ei mitään sellaista. Tulin juttelemaan sinun kanssasi Feniksistä. Me kaikki alamme olla hänestä todella huolissamme."
    "Ai? Mulle se kyl sanoo et se on ookoo", Niitty sirkutti yrittäen hivuttautua kohti lukittua ovea. Dima astui suojelevasti oven ja Niityn väliin.
    "Tiedän kyllä, mitä Feniks on puhunut sinulle minusta. Yritä kuitenkin suhtautua niihin... juttuihin järkevästi ja epäillen, koska kai sinäkin tiedät, että psykoosi muuttaa mieltä ja käsitystä todellisuudesta. Poika paralla on alkanut viime aikoina heittää pahasti, mutta emme vain saa häntä lääkäriin. Hän ei suostu."
    "Ei Feniksil oo mitää psykoosii! Se on täysin kunnossa!" Niitty puolusteli, mutta hänen oli vaikea olla uskomatta kiltin näköistä miestä, joka puhui hänelle järkevästi ja miellyttävästi. Feniks puhui Dimasta kammottavia asioita, mutta Niitty ei ollut koskaan nähnyt Dimaa tekemässä sen pahempaa kuin röhnöttämässä sohvalla kalsarisillaan.
    "Mm, no, miten haluat, mutta muista varoa. Sinuna ottaisin nyt vähän etäisyyttä, Feniksin pitää saada asiansa kuntoon. Hän voi olla vaarallinen muillekin kuin itselleen."

Niitty singahti ulos kylpyhuoneesta ja huikkasi Feniksille, että tulee uudestaan käymään, kun on käynyt kampaajalla.



    "No ni, mitäs tykkäät?" Niitty kysyi Feniksiltä parin tunnin päästä.
    "Sinä olet niin kaunis, ja nyt näytät ihan aikuiselta!"
    "Mähän oon aikunen, mä oon täysikänen! Ja sä kans, mennäänkö tänään baariin, ihan porukoiden iloks?"
    "Mnjaa-a, sitä varten minun pitää käydä nostamassa rahaa automaatilta, eihän se käy, että sinä joutuisit maksamaan? Noin uskomattoman nätti ja ihana ja suloinen olento..."



    "Noin uskomattoman komea ja ihana ja jumalainen olentoko sitte joutuu? Et sä voi jättää mua yksin teijän taloon, enhän mä tiiä paikkoja enkä mitään!"
    "Kysy Dimalta, se kyllä tietää. Se tonkii nykyään aina minun tavaroitakin ja tietää minua paremmin, missä säilytän sukkiani! Pelottavaa, eikö?" Mutta Niitty ei ehtinyt vastata, vaan hyökkäsi Feniksin huulien kimppuun innolla.



    "Ollaanko me enää edes naimisissa, kun ei tunnu siltä?" Sängyn reunalla istuskeleva Fauna kysyi töistä juuri tullelta Dimalta, joka riisui liituraitapaitaa yltään. Hän katseli apeana miehen lihaksia ja linjoja, jotka pysyivät niin ihanan hoikkina kaljasta ja makkarasta huolimatta.
    "Testataan heti!" Dima naureskeli ja viskasi paidan nurkkaan. No ei kyllä olla, et ole saanut sydäntäni hakkaamaan enää aikoihin. En edes muista, miltä tuntui olla iloinen katsellessani noita läskejä ja tuota olminkalpeaa ihoa. Ja rumaa leukaa. Rumaa naista.
    "Tästä onkin jo aikaa", lisäsi Dima ja sai itsensä kuulostamaan erittäin aidosti innostuneelta.
 


Faunan huulet tuntuivat kylmiltä, raskailta ja laiskoilta. Dima kiskaisi itsensä irti naisen sylistä.
    "Mitä sinulle on tapahtunut? Missä on se villi tyttö, se vahvatahtoinen tyttö? Jos sinulla on jokin vialla, kerro se minulle! Olen miehesi, olen täällä sinua varten, ja vaikka meidän perhe on aika erikoinen, meidän täytyy pitää yhtä. Rakas, kerro."
    Mutta Fauna ei voinut kertoa, hän vain katsoi Diman silmiin eikä nähnyt siellä totuutta eikä valetta siitä, ei rakkautta eikä kiintymystä, pelkkää punaruskeaa. Se, mitä Fauna ei voinut kertoa, oli niin hirvittävää, että Faunaa puistatti. Dima oli raiskaaja.
vuodatus.net


Ärsyyntynyt Dima kiskoi paidan takaisin ylleen ja törmästi Niittyyn kylpyhuoneessa.
    "Jaa. Oletko muuttanut asumaan meidän vessaan? En suosittele, täällä on sokeritoukkia, kun kukaan ei jaksa siivota."
    "Joo, vaikka. Mä tuun hyvin toimeen kaikkien lierojen ja kierojen kans."
    "Mihin Feniks meni?"
    "Tais lähtee, hmm, kirjastoon."
    "Ja Faunakin lähti töihin. Pelottaako, kun joudut olemaan täällä kahdestaan minun eli kahdeksanpäisen hirviön kanssa", Dima kysäisi ja astui askeleen taaksepäin jatkaen: "Ja hei muuten, sinun kampaus on ihan saman näköinen kuin ennenkin.

Niitty tunsi jonkin oudon tunteen nousevan pintaan, kun hän katsoi Diman nauravia kasvoja. Mieshän oli upea ilmestys. Niitty astui askeleen eteenpäin ja päätti, että Feniks taisi sittenkin olla hiukan vinksallaan, ja Dima taisi sittenkin tahtoa vain hyvää.



Mitä mä teen, mitä mä teen, mitä mä teen? Mitä vittua mä oon nyt tekemässä?
    "Sori, kun mä ajattelin susta sillee ilkeesti. En mä tienny et Feniks olis sairas."
    "Ei sillä ole väliä. Olen antanut hänelle anteeksi", Dima valehteli sujuvasti tuijottaen Niityn silmiä. Niittykään ei ollut kaunis nainen, mutta Dima ei ollut kauniiden naisten perässä. Niitty ei ollut, tai siltä ainakaan vaikuttanut, kovin älykäs, mutta älykkyys teki aina asioista sotkuisempia. Niitty oli hyväuskoinen ja Diman vetovoima toimi häneen yhtä hyvin kuin kaikkiin muihinkin.
    Mitä mä teen, mitä mä teen, mitä mä teen tän jälkeen? Kun Feniks tulee? Kun Dima suutelee mua?

Sitten Dima suuteli Niittyä.



Mä en todellakaan riisu mun toppia. Dima kiskoi naurettavan hiiritopin Niityn päältä. Mä en riisu ainakaan pikkuhousuja. Diman heittämät housut jäivät ikkunalaudalle. Mä en mee tätä loppuun asti. Niitty yritti pyristellä pois sängystä, mutta Dima katsoi häntä niillä kummallisilla käärmesilmillään ja Niitystä tuntui taas siltä, kuin hänet olisi hypnotisoitu.



Niitty kiskaisi itsensä irti Diman käsivarsien välistä, kun tämä alkoi hengittää rauhallisemmin. Tää ei tapahtunu mulle. Ajattelikohan Faunaki näin, kun se oli ekan kerran... Niitty keräili nyyhkyttäen vaatteitaan, mutta pelkät alusvaatteet yllään hänellä oli vieläkin orpo ja likainen olo. Hän puhkesi hetken huonetta katseltuaan lohduttomaan itkuun, jonka Fauna, joka ei ollutkaan lähtenyt töihin vaan vain lähikauppaan, kuuli.



    "Niitty! Joku tulee, kisko tämä Faunan kamala mekko päälle. Onhan se sinulle aika iso, koska Fauna on sellainen valas, mutta kyllä se välttää."
    Niitty vetäisi nikotellen seepraraitaisen koltun ylleen ja vältti katsomasta kertaakaan Dimaan. Hän oli juuri tehnyt varmaan elämänsä suurimman virheen ja vieläpä tiennyt koko ajan, että se oli kauheaa ja väärin. Eikä hän ollut edes halunnut sitä, mutta sellaista selitystä Feniks ei varmasti kuuntelisi. Feniks hylkäisi hänet, mutta mitä väliä sillä enää oli, jos Feniks oli psykoosissa? Hullu? Vai oliko Feniks? Ehkä Niitty itse oli tulossa hulluksi, sillä hän ei enää tiennyt, kuka puhui totta tai oliko totuutta edes olemassa.



    "Mä en sitte tehny sitä mielelläni", Niitty puuskahti. Dima alkoi näyttää hänestä taas poikaystävän hirviömäiseltä isäpuolelta.
    "Jaa? Vai nyt niin sanot? Enpä usko, tunnuit ainakin olevan aika... innoissasi!"
    "Mä kerron totuuden kaikille! Sut pitäs ihan oikeesti-" Niitty kiljui, mutta hiljeni, kun makuuhuoneeen ovi aukesi.



Dima käänsi selkänsä seinää kohti.
    "Olet kuvottava", Niitty kuiskasi, "miten sinä edes saatoit? Alan ihan oikeesti tajuta mitä sä teet koko kaupungille!" Dima vain hekotteli itsekseen ja tuijotteli tapetin kiemuroita. Aika oli täynnä. Hän riisui hitaasti paitansa ja housunsa uudelleen, nyt aika tosiaan oli täynnä.



    "Ai." Fauna ei osannut sanoa mitään muuta, kun asteli sisään. Hän näki Diman alusvaatteisillaan ja juuri itkeneen Niityn, muttei osannut olla vihainen Niitylle, vaan hurjan vihainen Dimalle. Tämä ei varmasti ollut tytön syytä, eihän se ollut ollut hänenkään syytään silloin vuosia sitten.
    "Niin", Dima vastasi, "enhän minä tainnut ikinä olla sinulle uskollinen."

Sattuiko se Faunaa? Ei. Ei se tuntunut oikeastaan miltään. Hän oli koko ajan pelännyt, että menettäisi Diman, ettei olisikaan Dimalle se ainoa, ja koko ajan tiennyt, ettei hän ollut Diman ainoa. Dimalla oli työkavereita, Dima kävi iltaisin ulkona. Dima oli niin upean näköinen, ettei hän ansainnut Dimaa. Fauna sääli Niittyä.



Dima hymyili Faunalla pilkallisesti ja veti Niityn syliinsä. Niityn itku voimistui, mutta tukahtui Dimaa vasten.
    "Minkä takia sinä oikein teet tämän? Kyllä mä jo tiiän, että meidän juttu on romuna! Että mä olen inhottava, mut pakkoko sun oli ottaa tyttö tähän mukaan?"

Niitty rimpuili irti ja juoksi pois huoneesta.



    "Siis mä en vaan tajua, miks sun piti lopettaa tää näin?"
    "Et kai sinä tosissasi luullut, että rakastin sinua? Siis sinua tai edes äitiäsi, tämä koko kuvio on ällöttävä."
    "Mitä sä hait sitten musta? Talon, jossa asuu? Ruusulaaksossa on rikkaitaki naisia, joiden luona sulla ois ollu paljon helpompaa!"
    "Sellaista pikku skandaalia. Ja jäin Feniksin takia. En siksi, että olisin ikinä pitänyt siitä pojasta, vaan että saan kostaa."
    "Sä oot sairas."
    "Ja sinä myös, kun uskoit minua."



    "Ai uskoin?"
    "Niin. Roikuit kiinni kuin takiainen, kun et muille kelvannut. Hait hyväksyntää ja ystävää ja pelkäsit koko ajan menettäväsi minut, vaikka ihan tahallani jätin merkkejä siitä, etten rakasta sinua. En pitänyt sormusta, en tullut kotiin iltaisin. Ja aina sinä odotit uskollisesti ikkunassa."
    "Mä en ollu kokonainen! Ja totta kai mä uskoin ihmisestä hyvää!"
    "Eipä kannata. Mitä ajattelit nyt tehdä? Heittää minut ulos. Et pysty siihen. Teen elämästäsi vielä pahempaa kuin se nyt on, ja rakastat minua sittenkin vielä."
   


    "Ja en varmasti rakasta. Mulla on vieläkin mun oma sukunimi, mulla on tää talo, mulla on lapsi. Mä pärjään", Fauna kuuli sanovansa.
    "Rakastat sinä."
    "Ja kun en! Sä voit loukata mua ja kiduttaa, mutta Feniksiä et!"
    "Ai, onko tässä kyse Feniksistä? Se poika ei pysty rakastamaan ketään, sillä ei ole sinulle mitään kiitollisuutta! Se odottaa vain tilaisuutta päästä pois kertomaan maailmalle itsesäälintäyteisen tarinansa ja hakemaan hyväksyntää!"
    "Kylläpä sä oot kateellinen. Mee pois."



    "Tai ehkä sut pitäs tappaa ja pilkkoa ja haudata jonneki tosi kauas, ettet voi tehä tätä samaa enää kenellekään tytölle!"



Kun Dima oli mennyt, tosiaan mennyt, Fauna ei tuntenut kipua, ei syyllisyyttä, ei voitonriemua eikä edes pientä omantunnontuskaa siitä lyönnistä. Hän istui vain lattialla ja mietti, miten voisi jatkaa eteenpäin, kun hänen elämässään ei ollut enää ketään, jolta hakea turhaan hyväksyntää ja joka voisi määrätä kaikki hänen asiansa. Hänen pitäisi opetella päättämään ihan yksin! Fauna teki ensimmäisen päätöksensä, joka oli kertoi Feniksille, mitä oli tapahtunut, ellei Niitty olisi jo kertonut. Ja Dimasta piti tehdä tutkintapyyntö poliisille.



Kun Dima oli pakkaamassa tavaroitaan, Feniks hiipi sisään ja sulki oven perässään.
    "Mitä sinä olet tehnyt Niitylle?"
    "Hän halusi sitä itse. Totuus kirpaisi häntä aika syvälle."
    "Mikä totuus?" Feniksin oli vaikea pysytellä rauhallisena, koska Diman näkeminenkin sai hänet aina raivon valtaan. Miten jotakuta saattoikin vihata niin paljon? Feniks ei vielä edes käsittänyt, mitä Dima oli oikein tehnyt hänen Niitylleen, mutta Niityn pelosta päätellen jotain hirvittävää.
    "Sinä olet sairas. Mikset suostunut ajoissa hoitoon, niin näin ei olisi ikinä käynyt? Niitty ei olisi hakenut turvaa minusta. Et ole tarpeeksi kypsä ja tasapainoinen seurustelemaan."
    "Uskotko ihan oikeasti itse tuon? Minä nimittäin en usko, että Niitty uskoi. MITÄ SINÄ OLET TEHNYT NIITYLLE?"



    "Feniks, heti kun näin sinut, tiesin, että sinä olet kammottava kakara. Kun kasvoit, sinusta tuli kammottava nuori mies. Et osaa kuin valehdella ja elät maailmassa, jossa palvot itseäsi ja jonka olet itse rakentanut. En halua mitään muuta kuin pahaa sinulle, ja toivon, ettet olisi koskaan syntynytkään ja etten olisi koskaan joutunut tutustumaan sinuun. Odotin vuosikausia, että saatoin kertoa tämän sinulle näin kasvokkain. Mutta näihin puheisiin, eikä nähdä enää ikinä. Minulla on vielä monta komeaa vuotta jäljellä, etkä kuule minusta enää koskaan. Mutta monet Niityn ja Faunan kaltaiset kanat joutuvat vielä itkemään," Dima nauroi ja käveli pois. Feniks nojautui seinää vasten ja mietti ankarasti, pitäisikö hänen kenties itkeä.
    Hän ei voinut enää sulkea pois päästään Diman sanoja, ne kaikuivat ja pommittivat kallon seinämiä tuskallisesti. Palvot itseäsi. Oma maailma. Kammottava nuori mies. Mutta hänen ei pitäisi nyt välittää Diman loukkauksista häntä kohtaan, vaan olla Niitylle se valkoisella ratsulla saapuva ritari ja auttaa Niittyä.



Feniks kuuli Diman askeleet ulkoa ja juoksi äkkiä, että ehtisi.
    "Aiot lähteä noin vai?"
    "Mitenkä muuten, pitäisikö järjestää läksiäisjuhlat? Riemukasta", Dima ilkkui. Feniks mulkoili häntä vihaisesti ja kohotti kameraa ja nappasi kuvan. Salama välkähti, mutta Dima ei ehtinyt laittaa käsivartta kasvojensa peitoksi.
    "Nyt poliisille on muutakin todistetta kuin silminnäkijäkuvaukset. Hyvää pakomatkaa, veliseni."

                                                         *   *   *

Kiitos. Ymmärrän, jos tätä ei lue enää kukaan, koska lukio on syönyt aikaani enkä ole totta puhuen edes ajatellut Suulia koko syksyn aikana, mutta jos tätä joku vielä lukee, ilmiannathan itsesi! Kuva- ja tekstimateriaalia on nimittäin vielä moneen, moneen osaan ja lisää tulee, kun tässä pelailen:)