510e1754-3d20-40ce-b8c0-adfa89e88268_zps

No ei tässä kauan mennyt!

Terveisiä Turuust! Pösöttelin tänne jokin aika sitten, ja tänne olisi tarkoitus nyt vähäksi aikaa jäädä. Sellaiseksi kolmeksi vuodeksi, mitä sitä nyt kandin tekemiseen aikaa tuhraantuu. Mutta niin, mihinkäs Suulilla jäätiinkään?

______________________________________________________________

2_zpsc5ed3fd5.jpg

 

                             ”Rauhotu jo, hyvä mies.”

                             ”En mä pysty.”

                             ”Et voi tehä sille mitään, anna olla. Ei me voida tehä muut-”

                             ”Muuta kun oottaa, tiedetään!” Sami kivahti, katsoi siskoaan hädästä sekaisin ja vajosi tuolillaan kymmenisen senttiä.

 

3_zpsf3cc2db5.jpg

 

                             ”Mitä ne edes tekee sille, sä tiiät! Pakko tietää, sä oot sairaanhoitaja!” Sami uikahti ja potkaisi Liirin asunnon kepoista pöytää. Se oikein pomppasi maiharin ei-niin-hellästä kosketuksesta.

                             ”Nyt vittu Sami!” Annen äänessä oli enemmän sääliä kuin oikeaa kiukkuisuutta. Sami tunsi itsensä arvottomaksi, syylliseksi ja mitättömäksi.

                             ”Anteeksi”, Anne sanoi hetken kuluttua, kun huomasi veljensä kivettyneet kasvot ja kosteat silmät, ”ihan rauhassa nyt.”

 

4_zps7a9ba41d.jpg

 

                             ”Siitä on nyt ehkä puoli tuntia, kun ambulanssi haki Oliverin. Luultavasti ne alotti liuotushoidot jo autossa ja jatkaa niitä sairaalassa. Oliverilla-”¨

                             ”Liirillä-”

                             ”No Liirillä sitten, on hyvät mahdollisuudet selvitä, koska se sai hoitoa ajoissa.”

                             ”M-mitä liuotusta?”

                             ”Kaikki oireet täsmää keuhkoveritulppaan. Keuhkojen jossain isossa verisuonessa on hyytymä, joka saattaa estää veren kulun tärkeisiin elimiin-”

                             ”En mä tajua tollasta. Anne, mä olen tyhmä!”

                             ”Shh, etkä ole. Sä oot shokissa.”

                             ”Jätä mut rauhaan, jooko.”

 

5_zps3deb0021.jpg

 

                             ”Haluatko tosissaan olla yksin?”

                             ”Juu”, Sami nyökkäsi. Anne loi häneen taas sen katseen, kuin Sami olisi ollut hauras kuin linnunpoikanen. Jos Anne vain tietäisi sen, miltä Samista todellisuudessa tuntui…

 

Sami oli ennen kuvitellut, ettei syyllisyys voisi enää pahentua. Mutta kun ensivastemiehet olivat kantaneet tajuntansa menettäneen Liirin ambulanssiin käsittämättömiä huudahduksia jaellen, Samista oli tuntunut kuin häntä moukaroitaisiin purkupallolla. Anne oli kerta toisensa jälkeen selittänyt, ettei veritulppa voinut olla Samin syy, se oli varmasti kehittynyt jo päiviä tai ainakin tunteja sitten. Mutta Sami ei voinut olla syyttämättä itseään.

 

Hänen oli pakko päästä sairaalaan, nähdä Liir edes vilaukselta käytävällä.

 

*

 

6_zpsbc87a0df.jpg

 

Oli uskomatonta herätä itsekseen eikä kaksosten helvetilliseen rääkynään. Liir oli onnellinen hetken, aivan vain mikrosekuntien ajan, kunnes tajusi tilanteen.

 

Mikä hänellä oli? Missä tytöt olivat? Missä hän tarkkaan ottaen edes itse oli? Miksi Sami oli taas tunkeutunut heille? Oliko hän hengenvaarassa? Viimeisestä Liir ei oikeastaan edes tuntunut välittävän, mutta huoli tytöistä rutisti Liirin rintakehää. Hänen varmaan pitäisi lähteä tyttöjen luokse. Liir yritti nousta, mutta hänen raskaat jäsenensä eivät lähteneet suunnitelmaan lainkaan mukaan. Liir päätti pysytellä hereillä päätä sumentavasta uupumuksesta huolimatta ja odottaa, että sairaanhoitaja tulisi. Sitten hän varmasti pystyisi puhumaan itsensä ulos täältä, eihän alle vuoden ikäisiä kaksosia voisi jättää yksin.

 

7_zps3035af60.jpg

 

Liir ei muistanut nukahtaneensa, mutta seuraavan kerran, kun hän avasi silmänsä, laattalattialta kasvoi pari maiharillista jalkaa. Kummallista. Ensin Liir vain räpytteli silmiään, avasi ja sulki ne väsyneesti uudelleen ja uudelleen, ja valoon totuttuaan hän loi katseensa ylemmäs. Tulijalla ei ollut lääkärin valkoista takkia. Ehkä se oli isä, joka kertoi vieneensä kaksoset hoitoon kotiin?

 

10_zps0c8cdf45.jpg

 

Sami nyyhkytti tukahtuneesti. Liir lähes sävähti näyn aiheuttaman tuntemusten tulvaa ja laatua: hän ei pystynyt löytämään vihaansa enää mistään. Kalpea ja mustatukkainen hahmo näytti niin inhimilliseltä surkeudessaan,  ettei siitä voinut uskoa mitään pahaa. Nyt vasta Liir pystyi erottamaan asiat, joita hän ei ollut nähnyt sokealta vihaltaan. Samin kädet olivat kuin nahkaverhoillut luutikut, läpikuultavat ja hentoiset. Miehen hiukset näyttivät elottomilta ja Sami näytti hukkuvan punaiseen huppariin lysyine hartioineen ja kapeine rintakehineen.

 

Liirinkin kurkusta kuului matalahko vingahdus.

 

11_zps7cbffc85.jpg

 

Liir säpsähti, kun Sami nosti päänsä. Kyyneleet ja valvominen olivat ratkoneet Samin silmien verisuonia auki ja turvottaneet kasvot. Silti Sami puhkesi säteilevään hymyyn Liirin nähdessään. Virnistys aukaisi lukot, jotka olivat teljenneet taakseen loputtoman määrän muistoja: Sami luokkakuvissa, Sami Liirin luona yötä, Sami ojentamassa hänelle joululahjaksi itse salaa neulomaansa kaulaliinaa.

                             ”Sä varmaan haluat että mä lähen?” Samin ääni oli karhea ja keikkui itkun rajamailla.

Liir pudisti kerran päätään. Enempää hän ei jaksanut.

 

10_zps0c8cdf45.jpg

 

Hiljaisuus oli kestänyt jo kohta yhdeksän vuotta, mutta sen nyt jatkuvat sekunnit tuntuivat aivan liian paljolta. Näin kauan Liirillä oli kestänyt ymmärtää. Ei antaa anteeksi, koska ei ollutkaan anteeksiannettavaa. Mikä typerys hän olikaan ollut. Tatuoinnit, viha, kova kuori, Leevi… hän oli tehnyt lähes mitä vain peittääkseen Samin jättämän aukon, jota ei voinut unohtaa.

                             ”Älä itke. Kyllä mä tästä paranen.”

Hämmästys muutti Samin elottomanharmaat silmät tähdiksi.

                             ”Mä oon pahoillani, mä oon niin pahoillani-”

                             ”Shh, mä tajuan sen. Nyt. Munhan tässä pitäis pyytää anteeksi.”

                             ”Eikä tarvi. Sä kärsit mun takia.”

                             ”Ja sä mun”, Liir sanoi hellästi. Totuuden myöntäminen tuli yllättävän helposti.

                             ”Tule tänne.”

 

13_zps459d9634.jpg

 

Ensin Sami kapusi arasti istumaan Liirin sängyn reunalle, mutta Liirin hymyn ja patjantaputuksen säestämänä hän ryömi aivan kiinni Liiriin. Liir kietoi kätensä Samin hennon vartalon ympärille, muttei jaksanut halata.

                             ”Ei tainnu olla sattumaa, että muutit naapuriin”, Liir kuiskasi.

                             ”Sulla ei ole aavistustakaan, kuinka kauan mä etsin sua. Ja sitten sä marssit suoraa mun työpaikalle-”

                             ”Hä? Minne?”

                             ”Äh, ei sillä ole väliä. En vaan pystynyt antamaan sun mennä. Anteeksi.”

                             ”Lakkaa pyytelemästä anteeksi. Mä olin väärässä. En tajua, miten pystyin kuvittelemaan susta niin…” Liir ei kyennyt jatkamaan lausetta loppuun. Ne negatiiviset tunteet olivat vielä aivan liian lähellä, ei niistä voinut puhua.

 

14_zps431cf521.jpg

 

                             ”Anne vahtii vauvoja nyt, se pärjää hyvin niiden kanssa”, Sami mainitsi tajuttuaan, että Liir oli varmasti huolissaan huollettavistaan. Liir rentoutuikin aavistuksen hänen sylissään.

                             ”Sami… en tiiä tarviiko mun sanoa tätä mutta… mä rakastan sua.”

Sami hymyili sädehtivästi. Vaikka nyt pojan tilalla olikin mies, sileät posket olivat peittyneet sänkeen ja kaikki pyöreys oli hävinnyt Samin kuihtuneilta kasvoilta, vaikka välissä oli niin paljon vuosia ja tuskallisia muistoja, silti Liir tiesi heidän selviävän.

 

*

 

17_zpsc8e6234d.jpg

 

Ilmapalloja? Kakkua? Mistä lähtien Sami oli osannut leipoa? Liir tuijotti Samin yllätystä lamaantuneena siitä hassusta riemun kuplasta, joka laajeni hänen sisuksissaan. Kukaan ei ollut ilahduttanut Liiriä vuosiin. Leevin kanssa hän oli käynyt baareissa ja klubeilla ahdistumassa ihmisten määrästä, ei Leevi ollut halunnut silloin Liirin viihtyvän vaan itsensä. Isä lähetti jouluna kortin ja soitti toisinaan, mutta että värikkäitä palloja ja elintarvikeväreillä koristeltu sateenkaarikakku… Jokin lapsellinen ilo oli palannut Liirin elämään lähes vuosikymmenen tauon jälkeen. Hän oli nauranut kaikelle bussimatkalla sairaalasta kotiin: lehtikasaa tonkivalle harakalle, pikkupojalle pinkissä paidassa ja taivaalla kiirehtiville pilville.

 

18_zps26c64ffa.jpg

 

Ja kun Sami katsoi Liiriä silmiin, Liir oli varma siitä, että näin tämän piti olla. Sitä mieltä hän oli ollut elämänsä ensimmäiset 18 vuotta ja nyt hän ymmärsi täysin, miten hän ja Sami vain kuuluivat yhteen jollain selittämättömällä tavalla. He olivat tunteneet toisensa pikkuvauvoista asti, kontanneet kahvipöydän alle, kun heidän vanhempansa olivat yläpuolella mutustaneet pullaa ja jutelleet tyhjänpäiväisiä. Kumpikin oli yhtä aikaa ujo ja herkkä; he kävivät todellisuudessa vain hetkittäin haukkaamassa happea pinnasta ja painuivat takaisin omiin syvyyksiinsä. Liir tiesi, ettei ikinä voisi täysin ymmärtää Samia eikä Sami häntä, mutta ei voisi kukaan muukaan häntä paremmin.

 

19_zpsa7f2340a.jpg

 

                             ”Kaksoset ja Onni on minun porukoilla vielä viikon.”
                             ”Eikö siitä ole älyttömästi vaivaa?” Liir kysyi. Sami oli viime päivien aikana tehnyt kaiken hänen puolestaan: hoitanut Liirin suostumuksella vuokra-asiat niin, ettei Sami joutunut enää maksamaan mitään, hoitanut lapsia, siivonnut sekä Liirin puolen että omansa ja ollut Liirin seurana sairaalasta kaikki jäljelle jäävät vuorokauden tunnit.

                             ”Ne vanhat houkat vaan tykkää lapsista. Ne ei oo nähny Onnia ennen… me ei olla puhuttu sen jälkeen mistään muusta ku säästä.” Samin ei tarvinnut kertoa, minkä jälkeen. Liir tunsi pohjatonta surua Samin kärsimysten takia. Ei Sami niistä puhunut, mutta rivien välistä ja Samin omasta kunnosta huomasi, miten Sussu oli murtanut tämän.

 

20_zps3202a3f6.jpg

 

Sillä ei ollut mitään väliä, vaikka telkkari olikin kiinni. Liir kurotti hellästi Samin kättä kohti ja hivuttautui lähemmäksi. Ihmeellistä, miten nopeasti hän oli oppinut elämään ilman vihaa ja katkeruutta. Yksinäisyyttä. Ehkä tämä oli vain jotain alkuhuumaa, mutta hän todella ajatteli pystyvänsä elämään pelkästään Samin kanssa. Hän, Sami, kolme samanikäistä tenavaa ja arkkitehtitoimisto: ei hullumpi todellisuus.

 

*

 

26_zps66391229.jpg

 

                             ”Haluutko?” Sami rapisteli askia. Kahdesta jäljellä olevasta tupakasta hän nappasi toisen itselleen ja heitti toisen Liirille. Mies ei saanut koppia, vaan noukki nolona omansa laatoitukselta. Sami hymyili, kun Liirin paidan ja farkkujen väliin tuli kumartuessa värikäs rako.

 

22_zps40edc598.jpg

 

Ihmeellistä, miten kauniita päiviä pystyikään olemaan loputtomasti putkeen. Toisaalta Liir ei edes muistanut, millainen sää oli ollut ennen veritulppaa: häntä ei ollut kiinnostanut siinä horroksessa mikään. Hän oli saanut pidettyä kaksoset hengissä, mutta siinäpä se.

 

Nyt Liir huomasi, että heidän takapihallaan oli puita, joihin linnut olivat rakentaneet pesän. Ei hän lintulajia tunnistanut, mutta siivekkäiden lurittelu sai Liirin suupielet kohoamaan. Pienet, keltaiset kukat täplittivät nurmikkoa, ja Sami… Samin vaalea iho heijasti auringonsäteitä niin, että Liirin silmiin lähes sattui.

 

23_zps8c663671.jpg

 

                             ”Nyt on kesäkuu”, Liir puoliksi kysyi, puoliksi totesi. Sami nyökkäsi.

                             ”Kaikki on vaan jotenkin niin kirkasta.”

                             ”Ja värikästä.”

 

He katsoivat toisiaan.

 

25_zps633cadc8.jpg

 

                             ”Onko sulla jotenkin energinen olo?”

                             ”Mikä vaan tuntuu pirteeltä siihen paskaan verrattuna”, Sami kohautti olkiaan.

                             ”Liir, millon sä aloit polttamaan?”

                             ”Kauan sitte, en mä kyllä haluais.” Liir katseli savuavaa pötkylää arvellen. Voisiko se todella olla niin helppoa? Sekin oli vain yksi asia, jonka voisi jättää taakseen. Hän voisi päästä eroon kaikesta, mikä muistutti vanhasta.

                             ”Me voitais lopettaa”, Liir hymyili, ”ja ruveta liikkumaan. Syödä terveellisesti, tai edes syödä jotain. Käyttää lapsia vaikka leikkipuistossa.”

 

24_zps178e6649.jpg

 

Sami heitti oman tupakkansa yhä palavana alas nurmikolle.

                             ”Toi oli viiminen.”

Se kaikki oli jotain niin selkärankaan juurtunutta: savuke etu- ja keskisormen välissä, hitaat henkäykset ja rauhoittuminen. Liir katseli ruohikolla savuavaa pistettä.

 

Vuosia sitten Liir oli polttanut ärsyttääkseen äitiään ja luodakseen itselleen jotain omaa. Mutta ei touhussa enää tuntunut olevan minkäänlaista järkeä. Hän hengitti savua tottuneesti, piti sitä keuhkoissaan pitkään ja päästi harmaan pilven ulos. Ja pudotti natsan parvekkeelta kuin Samikin.

 

Seuraavaksi hän alkaisi pilkkomaan salaattia. Ensin kyllä pitäisi käydä kaupassa. Hassua, miten mukavalta ajatus ostosten tekemisestä tuntui.

 

27_zpsa9b03768.jpg

 

                             ”Osaatko sä laittaa ruokaa?” Sami kysyi ihmeissään. Liir kääntyi vilkaisemaan taaksensa hiipinyttä kärkkyjää ja lähes leikkasi sormeensa.

                             ”No en yhtään. Kyllä mä joskus oon tomaatin ehkä leikannu. Mutta ehkä tästä tulee syötävää.”

                             ”Varo ettei siihen tuu lisäproteiinia sun käsistä”, Sami varoitti.

 

29_zps0182737c.jpg

 

                             ”Ehkä mä hoidan ton ruokapuolen jatkossa”, Sami irvisti, ”sullahan on tässä mätää salaattia.”           

                             ”Se tuntuki vähän niljaselta.”

                             ”Mennäänkö kohta lenkille? Mun liikunta on rajottunu kaljan kantamiseen kaupasta.”

 

Liir tökki papua haarukallaan. Miksipä ei? Lääkäri oli sanonut, että toipilasaikana rauhallisesta liikunnasta oli hyötyä. Kyllä hän Samin kanssa uskaltaisi.

 

32_zps88aa60f8.jpg

 

                             ”Sä näytät typerältä”, Liir hihitti verkkareihin sonnustautuneelle Samille.

                             ”Ja sä siltä että nuo vaatteet on lukiosta.”

                             ”No nehän on.”

                             ”Mä sentään harjottelin joskus”, Sami puolustautui. Niin, tankotanssia. Sitä ei Liirin tarvitsisi kyllä tietää, ainakaan vielä. Sami halusi painaa kaiken sen synkkyyden mielestään pois: Sussun, strippiklubin, koko repertuaarin.

 

30_zpsfed4e9d3.jpg

 

                             ”Oota!” Liir huohotti. Tämähän oli ihan kauheaa! Jalkoja poltti, polvia kivisti ja kylkeen pisti. Eikä hän ollut saanut madeltua kuin muutaman sata metriä. Sami osoitti yllättävää urheilullisuutta siihen nähden, että hän oli kouluaikoina lintsannut liikunnassa niin paljon, että oli lähes jäänyt lukioon ylimääräiseksi ajaksi luimuamisensa takia.

 

Kolotuksista ja epämiellyttävästä hikoilusta huolimatta hölkkääminen – Samin kanssa – nostatti Liirissä esiin ennenkuulumattomia tunteita. Hänestä saattaisi jopa joskus tulla… onnellinen!

 

*

 

33_zpsbb0a5d71.jpg

 

Sinä iltana Anne ei jäänytkään yöksi paritaloon. Liir ja Sami pysyttelivät valveilla pitkään alakerrassa katsoen elokuvaa ja lähentyen pikkuhiljaa toisiaan sohvalla. Puolen metrin etäisyys säilyi silti. Sami vilkuili sivusilmällä Liirin alastonta ylävartaloa; se oli niin houkutteleva, ettei hän pystynyt katsomaan sitä suoraan. Hän oli saanut koskettaa Liiriä vain muutamia kertoja: salaa, humalassa tai molempia.

                             ”Väsyttääkö sua?” Liir kysyi. Sami nyökkäsi.

 

37_zpsa31f16e9.jpg

 

                             ”Lakanat on aika likaset, sori”, Liir mutisi. Mitään järkevää hän ei pystynyt sanomaan, kun  elämänsä rakkaus haroi hiuksiaan aivan hänen edessään. Samin ihon alla risteili suonia ja luita; mies näytti ihan liian hauraalta. Liiriä hämmensi, miten viha ja katkeruus olivat näin nopeasti vaihtuneet haluksi. Aivan kuin joku olisi amputoinut kaikki hänen kielteiset tunteensa ja viskannut Liirin takaisin teini-ikään.

 

Liir muisti nyt täysin terävästi, kuinka hän oli kymmenisen vuotta sitten katsellut nukkuvaa Samia. He olivat lukion eräkurssilla nukkuneet samassa teltassa, tietysti, mutta Liir ei ollut pystynyt nukahtamaan koko viikonloppuna. Teltta oli ollut huumaavan täynnä Samia, Samin tuoksu ja läsnäolo olivat saaneet Liirin käymään ylikierroksilla. Silloin Sami ei ollut vielä tavannut Sussua, ei, silloin Liir ja Sami olivat suudelleet yöllä ja pelästyneet kumpikin omia tunteitaan. Bussimatkalla takaisin Ruusulaaksoon Liir oli istunut Sirin viereen ja Sami oli kyyhöttänyt yksin takapenkillä kuulokkeet tiukasti korvilla.

 

36_zpsc918742d.jpg

 

Nyt Liir ei hävennyt ollenkaan. Hän kosketti hellästi Samin luista lantiota ja kurottautui painamaan huulensa Samin huulia vasten. Todellisuus, elämä, toiveet, kaikki oli tässä.

 

38_zps3cbc3b12.jpg

 

Liir kietoi käsivartensa Samin ympärille arkaan halaukseen. Hetken päästä hän ei pystynyt enää päästämään irti, Liir silitti Samin selkää ja hartioita, suuteli ja kuljetti käsiään hiljalleen alemmaksi. Tätä hän oli aina halunnut.

 

44_zps19fc0299.jpg

 

                             ”Jatketaan…” Liirin ääni oli muuttunut karheaksi ja erilaiseksi, pelottavaksi. Kylmät väreet sävähtivät Samin läpi. Ei, ei, hän ei pystynyt jatkamaan.

                             ”Liir-”

                             ”Sängyllä”, Liir henkäisi ja kiskaisi Samin housut alas. Liirin kädet, voi ei, ne ajelehtivat paikkoihin, joita Sami inhosi yli kaiken.

 

41_zpsd9360819.jpg

 

Sami riuhtoi itsensä irti Liirin käsivarsien tiukasta loukusta ja romahti lattialle. Hän ei pystynyt tähän. Liirin päättäväiset otteet muistuttivat Sussusta, ja Sami oli taas muistoissaan Sussun alla tai päällä, missä asennossa vain. Hän oli pelännyt, inhonnut ja vihannut joka hetkeä. Sussu oli vienyt häneltä kyvyn nauttia läheisyydestä. Nyt hän oli saanut onnellisen lopun, ihan liian onnellisen, ei hän ansainnut sitä ollenkaan. Hän ei pystyisi antamaan Liirille mitään.

 

40_zps84c78f84.jpg

 

                             ”Älä koske muhun!” Sami huudahti paniikissa, kun alaston Liir istui lattialle hänen taakseen. Kyyneleet kihosivat silmiin, ympäristö pirstaloitui, Sami värisi.

                             ”Pois”, hän aneli Liiriltä.

                             ”Shh. En tee mitään. Mä vaan istun tässä, käykö?”

                             ”Liir”, Sami nyyhkäisi, ”sä et tiiä, kuinka paska ihminen mä oon. En pysty tähän, enkä tiiä pystynkö ikinä. Mä juon melkein joka päivä itteni sammuksiin. Vihaan itteäni. Ei tällasen kans voi elää.”

 

43_zps7065b3cd.jpg

 

Liir otti Samia kädestä kiinni ja nousi seisomaan. Tällä kertaa Sami ei kavahtanut kosketusta, vaan nojasi Liirin syliin ja itki.

                             ”Mulle riittää että me ollaan yhessä”, Liir sanoi silittäen Samin selkää.

                             ”E-ei voi.”

Syyllisyys iski Liiriä kuin moukari. Koko tämän viikon Sami oli auttanut häntä, hoitanut hänen asioitaan ja tehnyt kaikkensa Liirin paranemisen eteen. Liir ei ollut nähnyt, että Samikin oli rikki, ja vielä paljon pahemmin kuin hän itse. Katkeruuden Liir oli jo unohtanut, unenpuute oli korjautumaan päin ja veritulpastakin hän toipuisi. Mutta haavat Samin mielessä olivat ehkä niin syviä ja kipeitä, etteivät ne umpeutuisi koskaan.

                             ”Sä olet ihana”, Liir vakuutti Samille. Jonkin ajan kuluttua Samin tärinä laantui. Kumpikin pukeutui uudestaan ja Sami lähti alakertaan sohvalle nukkumaan. Liir hymyili makoillessaan yksin parisängyssä. Vielä joskus Sami nukahtaisi hänen viereensä.

 

*

Kaksi vuotta myöhemmin

 

51_zps4c1beff8.jpg

 

                             ”Sami, istu jo pöytään”, Jatta kiirehti. Liir laittoi kätensä Samin äidin olkavarrelle ja hymyili rauhoittavasti.

                             ”Kyllä se tulee syömään.”

                             ”Sami raukka, kun se tekee niin paljon lasten kanssa. Ettekö te aio hankkia tarhapaikkaa?”

                             ”Ky-yllä, tässä joskus. Onhan se mukava, että saavat olla kotona. Niillä on seuraa toisistaan.”

 

48_zpsca86047c.jpg

 

Sami nosti rimpuilevan ja protestoivan Milan syöttötuoliin. Tyttö paukutti pian miniatyyrinyrkillään tuolin kehikkoa raivoisasti.

                             ”En taho! Hyi!”

                             ”Kylläpäs tahot, on toooosi hyvää marjapuuroa.”

                             ”Puuvoa!” kiljahti Onni toisesta tuolista.

                             ”Ihanaa oikein, laitetaanko neidille hilloa?”

                             ”Hyi”, sanoi Mila, mutta virnisti, kun iso hillosilmä lätsähti koristamaan punaista mömmöä.

 

49_zps87b8bce9.jpg

 

                             ”Mulle, mulle!” Onni vaati. Sami lämmitti mikrossa toisen pikku kipollisen eilistä marjapuuroa, ripotteli päälle hieman sokeria ja ojensi pojalle. Onni laski kupin kiltisti pöytälevylle ja naurahti.

                             ”Lentokone!”

                             ”Ei kulta, nyt isi ei ehdi, mutta haluaisitkos syödä ite? Niin kuin iso poika?”

                             ”Juu!” Onni totesi ja ryhtyi ronkkimaan puuroa sormin.

 

50_zpsa1913ae0.jpg

 

Sami hymyili väsyneesti. Vaikka Onnin syömisestä tulikin infernaalinen sotku, pojalla oli ainakin hauskaa. Lusikan tarkoitus oli jäänyt Onnilta vielä melko vieraaksi, mutta kyllä hän jo sillä ainakin kalisti pöytäänsä ja välillä omaa päätään. Ronja oli syönyt jo ennen vieraiden tuloa ja nukkui nyt yläkerrassa.

                             ”Poika, nyt pöytään jo”, Samin isä jyrähti hyväntahtoisesti, ”lohi ei odota.”

 

56_zps97fa1f85.jpg

 

                             ”Annen valmistujaiset on lauantaina, kai te pääsette?” Sakari kyseli. Sami ahtoi suuhunsa perunamuusia ja lohta antaumuksella vastausta miettien.

                             ”Kai me”, hän mutisi.

                             ”Miten niin kai?”

                             ”Se on meidän hääpäivä.”

                             ”Mikä hääpäivä, miten niin? Ei kai… teikäläiset… saa mennä naimisiinkaan?”

 

54_zps2f0a0b24.jpg

 

                             ”Älä nyt viitsi, Sakari”, Samin äiti nuhteli miestään, ”vaikka se onkin vaan rekisteröity suhde, niin ihan samaahan se tarkottaa.”

                             ”Njaa”, Sakari hymähti ja upotti haarukkansa muusiin ja kermakastikkeeseen, ”onnea sitten.”

                             ”Kyllä me ehitään juhlistamaan illalla, totta kai me tullaan teille lauantaina”, Liir vakuutteli.

 

57_zps82ddd240.jpg

 

                             ”Vaikka… Sami! Onko meillä lastenvahtia?”

                             ”No ei. Se viimekertanen ei oikein kestänyt kolmosrumbaa.”

                             ”Ei se mitään”, Jatta, ”me voidaan ottaa lapset illaksi. Ja juhliin ne on kanssa tosi tervetulleita.”

 

55_zpseb69651a.jpg

 

                             ”Sä olet äiti ihana”, Sami hymyili, punastui ja hyökkäsi takaisin kalaparan kimppuun. Hän ei ollut vieläkään tottunut siihen, että vanhemmat olivat taas osa hänen elämäänsä. Tuntui oudolta, miten nykyään niin moni ihminen huolehti Samin jaksamisesta. Muutama vuosi sitten sitä virkaa oli hoitanut viina, ja siinä se oli ollut erittäin huono.

                             ”Höpö höpö. Totta kai me halutaan näitä kullannuppuja nähä.”

                             ”No ei ne nyt kyllä mitään enkeleitä ole”, Sami huokaisi. Välillä kolmen natiaisen koti-isänä toimiminen vei yöunien lisäksi hermojen riekaleetkin, kuten eilen, kun Onni ja Ronja olivat maalanneet jääkaapista löytämällään ketsupilla modernia taidetta seinään. Liir oli hermostunut täysin kalliin tapetin takia, Sami lasten kylvetysurakan. Tomaattisosetta kun ei ollut päätynyt pelkästään seinään.

 

58_zps24b761db.jpg

 

                             ”Onkos lautaset tyhjät?” Sami kysyi, ja Onni nyökytteli innokkaana päätään. Mila yritti kaapia lusikalla tyhjästä kupista vielä hieman hilloa.

                             ”Oppista!” Sami nosti Onnin lattialle mönkimään. Pian Onni sai seuraa Milasta.

 

60_zps8bcae05b.jpg

 

                             ”Oletpas sinä kasvanut, mummin iso tyttö!” Jatta lässytti Milalle. Milan silmät kirkastuivat, kun hän sai kerrankin jonkun jakamattoman huomion. Tyttö taputti käsiään yhteen ja kirkui ilosta niin korkealta, että Liir ja Sakari pakenivat ääntä olohuoneeseen.

                             ”Missäs Ronja on?” Jatta uteli. Hän oli aina pitänyt tummatukkaisesta, ujosta mutta kiltistä taaperosta enemmän kuin kaksossiskostaan.

                             ”Nukkuu jo. Jos näillä vaan olis kaikilla sama vuorokausirytmi…” Sami haaveili.

 

59_zps7a1c4c4a.jpg

 

Onni halasi ensin Jatan jalkaa, jolloin mummi heltyi ja koppasi pojan syliinsä. Sami katseli kaksikkoa liikuttuneena: miten hänellä saattoi olla jotain näin ihanaa? Hänellä oli nyt perhe, ja iso sellainen. Vanhemmat ja Anne olivat hivuttautuneet takaisin hänen elämäänsä arasti, hieman syyllisyyttä Samin hylkäämisestä tuntien, mutta Sami oli yrittänyt vakuutella heille, etteivät he olisi voineet tehdä mitään aiemmin.

 

Ja Liir ja lapset! Sami ei olisi voinut kuvitellakaan, että hänen haaveistaan tulisi totta.

 

63_zpsc165a3a9.jpg

 

Sakari mittaili Liiriä katseellaan niin arvioivaan sävyyn, että Liir halusi todella katsoa jonnekin muualle. Samin isä oli jäänyt aina hänelle vähän etäiseksi, ja nykyään, kun hän ja Sami olivat avoimesti yhdessä ja perhe, Sakari tuntui vielä entistäkin epäluuloisemmalta.

                             ”Mitenkäs firman kanssa?” Sakari jyrähti. Liiriä ahdisti, kun Sakari halusi aina tietää heidän raha-asioistaan. Ihan kuin Liir olisi sukupuolensa takia jotenkin vajaa, jota piti aina tentata ja joka ei kelvannut vävyksi niin kuin oli.

 

62_zps4c69cf02.jpg

 

                             ”Hienosti, tietenkin”, Liir sanoi kepeään sävyyn ihan vain jotta näkisi Sakarin ilmeen, ”olen nyt mukana tiimissä, joka suunnittelee asuntokompleksia opiskelijoille. Se vie paljon aikaa, mutta on tosi antoisa ja rahaisakin projekti.”

                             ”Eli istut vaan päivät pitkät toimistolla kynää pyörittämässä ja annat Samin hoitaa koko huushollin yksin?”

                             ”Me koetaan tämä järjestely oikein toimivaks. Ei se halua pois kotoa.”

                             ”Ei sellainen ole mikään miehen työ”, Sakari mumisi närkästyneenä.

Tämä keskustelu oli käyty jo niin monta kertaa, ettei Liir enää viitsinyt ruveta korjaamaan Sakarin ennakkoluuloja. Jos se vanha jäärä tosiaan sai elämänsä järjestykseen paheksumalla homosuhteessa elävää poikaansa ja tämän miestä, niin se ilo hänelle suotakoon. Eikä Sakari mitenkään pahantahtoinen ollut, suvaitsematon vain.

 

65_zpsa4e87cc0.jpg

 

                             ”On se miehen työ”, ovenrakoon hiippaillut Sami protestoi, ”ainakin mun mielestä.”

                             ”Sami, ei tätä tarvi nyt selvittää”, Liir yritti hillitä Samia, joka vain naurahti.

                             ”Iskää pitää siedättää.”

 

64_zpsfe7495fc.jpg

 

Liir kikatti oikein epämiehekkäästi ja suuteli Samia. Ihan vähäsen ja hellästi vain, ettei Sakari saisi sairaskohtausta. Ukkohan oli jo päälle kuusikymppinen.

                             ”Noh, noh”, Sakari toppuutteli.

                             ”Eikös teidän pitäis jo lähteä kattomaan Kauniita ja rohkeita?” Sami härnäsi.

                             ”Ehkä me jätetään teidät… kahestaan”, Sakarin kasvot loistivat punaisina. Miestä selvästi kiusasi ajatus siitä, mitä Liir ja Sami saattaisivat tehdä, kun vieraat olisivat lähteneet.

 

66_zps3c8c232d.jpg

 

                             ”Olipa ihana kun pääsitte tulemaan.”

                             ”No totta kai, eihän meillä vanhuksilla ole muuta tekemistä.”

                             ”Höpö höpö äiti, sähän olet vielä töissä!”

                             ”Välillä käyn opettamassa jonkun tunnin, ei se paljon aikaa vie.”

 

67_zps45d96a8d.jpg

 

                             ”Mutta Sami, jätetäänpä tyhjänpäivänen kälätys sikseen. Miten sä oikeasti jaksat?”

Samin mielestä oli hiukan tekopyhää, että äiti oli nykyään ylihuolehtivainen, vaikkei Sami mitään apua tarvinnut (paitsi ehkä jonkun reseptin ja siivousniksin). Silloin, kun Sami oli halunnut hukuttaa itsensä viinaan, äidistä ei ollut kuulunut mitään.

                             ”Hyvin, miten muutenkaan. Mä tykkään olla kotona, usko jo.”

                             ”Sä et voi hoitaa lapsia loputtomasti. Ne kasvaa, kulta, ja nopeasti. Sulla pitää olla jotain muutakin.”

                             ”Juu juu. Mullahan on päivät pitkät aikaa suunnitella jatkoa.”

                             ”Kunhan sitten suunnittelet! Mutta heihei, nähdään lauantaina!”

 

69_zps5f74d036.jpg

 

                             ”Isälläs ei ole oikeutta arvostella sinua noin.”

                             ”Ei se mitään pahaa tarkota. Jos se ei hyväksyis meitä, se ei tulis kylään”, Sami yritti lohduttaa, mutta tajusi sitten, miten kamalalta hänen sanansa varmasti Liiristä tuntuivat. Liir ei vieläkään ollut väleissä äitinsä kanssa, eikä hän nähnyt isäänsäkään kuin harvoin. Isä halusi mieluummin olla liitossa äidin kuin Liirin kanssa.

 

73_zps8e41fec6.jpg

 

Liir huomasi Samin säikähtäneen ilmeen ja rauhoitteli:

                             ”Älä näytä noin syylliseltä. En mä oo sulle kateellinen. En oo puhunu äidin kanssa yli kymmeneen vuoteen, ei se enää satu. Enkä mä sitä paitsi ikinä ollu mikään äidin pikku poika. Tuu tänne.”

Sami luikersi Liirin kainaloon. Liirin flanellipyjama sai hänet hymyilemään: Liir tiesi, ettei hän pitänyt paljastavista vaatteista. Nuhjuinen pappayöpuku olisi ollut kenelle tahansa normaalille ihmiselle romantiikantappaja, mutta Samista se oli suloinen. Ja sopi hyvin Liirille.

 

71_zps0f38ecd1.jpg

 

Sami oli oppinut nauttimaan maltillisista hellyydenosoituksista. Liirin vieressä oli turvallinen olo, mutta hän ei vieläkään halunnut ryhtyä mihinkään villiin. Oli niin paljon mukavampaa vain katsoa televisiota yhteisen viltin alla kuin naida suihkussa. Kyllähän heillä seksiä joskus oli, sellaista hidastempoista. Ei Sami vieläkään siitä hirveästi pitänyt, mutta ainakaan hän ei saanut enää paniikkikohtauksia. Muistot Sussusta olivat hälvenneet ahdistuksesta epämiellyttäväksi, mutta vaarattomaksi tunteeksi.

 

72_zps89e00af1.jpg

 

                             ”Musta tuntuu, ettei se lauantai ole mikään eka vuosipäivä. Tämä on vaan paljon… ikuisempaa.”

                             ”Niin. En mä oikeestaan ees tiiä, miten me sitä juhlittas. Mun suurin juhlaunelma on vaan nukahtaa sun viereen”, Sami kertoi arkipäiväisestä haaveestaan.

                             ”Se me voitas toteuttaakin vaikka heti. Huomenna pitää olla toimistolla jo yheksältä.”

                             ”Luulen vähän, että tuo kolmiääninen herätyskello ulisee jo aiemmin”, Sami huokaisi väsyneesti.

 

74_zps5858d204.jpg

 

                             ”Hyvää yötä”, Liir sanoi ja kääntyi kohti seinää. Samin kämmen laskeutui kevyenä ja herkkänä hänen kylkiluilleen. Hetken he hengittivät yhtä aikaa, henkäykset hidastuen.

 

*

 

75_zpsb2e512a1.jpg

 

                             ”Huomenta”, Sami kuiskasi vähän liiankin eloisalle Ronjalle. Tyttö kiljahti iloisesti:

                             ”Isiii!”

                             ”Shh, ei herätetä Milaa, eihän? Mennään Onnin kanssa leikkimään uudella nukketalolla.”

                             ”Joo! Se on hieno”, Ronja kuiskasi kovempaa kuin normaaliäänellä. No, ainakin tyttö yritti.

 

77_zps1da26bbd.jpg

 

                             ”Älä pistä suuhun, tiiä missä se on käyny”, Sami huomautti Ronjalle, mutta ei varoittelu tyttöä kiinnostanut. Ronja jatkoi nuken järsimistä iloisesti, ja Onni otti siskopuolestaan neuvokkaasti oppia.

                             ”Onni ja Ronja, nyt ne nuket pois suusta”, Sami maanitteli. Pian häntä katsoi neljä viattoman näköistä silmää. Lopulta ipanat tajusivat, että nuket olivat leluja, eivät ruokaa, ja aloittivat rajuhkon miekkailun niillä.

 

79_zps9b620e17.jpg

 

Samia kiusasi vieläkin ajatus siitä, miten hänen oma isänsä ei hyväksynyt kotiin jäämistä lasten kanssa. Eikö tämä muistanut ollenkaan hänen ja Samin leikkejä? Puumajan rakentamista? Kalareissuja? Sami halusi tarjota omille lapsilleen – totta kai hän ajatteli tyttöjäkin ominaan – saman lapsuuden, minkä hän ja Liir olivat jakaneet. Kiireettömiä päiviä, auringonpaistetta, kuralätäkköjä ja pahaa puuroa.

 

Kun lapset olivat iloisia, Samikin oli. Hän viihtyi kotona. Mutta isä oli oikeassa, joskus hänen pitäisi mennä töihinkin. Viiden vuoden päästä lapset aloittaisivat koulun, eikä koti-isälle olisi enää tarvetta.

 

 

*

 

82_zpsd2394652.jpg

 

Liir joi aamukahvinsa työhuoneessaan vanhasta tottumuksesta. Enää hän ei tehnyt täällä juuri mitään, kaapitkin ammottivat tyhjyyttään, sillä hän oli vienyt kansiot uudelle toimistolleen. Kotona ei voinut keskittyä, kun jaloissa juoksi kolme taaperoa ja niiden perässä rahjusti Sami.

 

Hän oli herännyt aamulla itsekseen kahdeksalta. Liir kiitti Samia hiljaa mielessään joka ikinen aamu siitä, että Sami vei lapset viereisestä makuuhuoneesta kauemmas kirkumaan ja tömistelemään. Ilman kunnon yöunia Liir ei pystyisi mihinkään älyä vaativaan työntekoon. Välillä Liiriä kirpaisi se, että hän saattoi käyttää päivänsä lounasravintolassa työkaverien kanssa istumiseen ja parin kaljan lipittämiseen, kun samaan aikaan Sami käynnisti kolmannen pyykkikoneellisen kotona tai siivosi piirroksia seiniltä.

 

84_zpsbe853ca5.jpg

 

Omantunnon pistoksen takia Liir lähti katsomaan tyttöjen huoneeseen, josko jompikumpi olisi vielä nukkumassa. Ronjaa ei näkynyt, mutta Mila kalisti sängynpinnoja osoittaen mieltään voimakkaasti vankeuttaan vastaan.

 

Miten Sami nyt puhuikaan lapsille? Lässytti jotenkin kivasti, ja lapset tykkäsivät ”isistään” kuin hullu puurosta. Liirille lapsilla ei ollut oikein edes sanaa. Kyllähän hän niiden kanssa oli… mutta  todellakin valitettavan vähän. Toisaalta, eipä hän ollut koskaan jälkikasvua halunnut eikä sitä alulle pannut.

 

85_zpsae36ef96.jpg

 

                             ”Mennään kattomaan missä isi on”, Liir totesi Milalle, joka katsoi häntä hieman kysyvästi. Tyttö haukotteli makeasti, pieni suu muodosti soman o:n. Liir lähti taiteilemaan tyttö sylissään lelujen ja vaatteiden ja muun ryönän ohi. Ehkä hän voisi ennen töihinlähtöä myös siivota? Sitten Sami saisi vähän aikaa itselleen. Liir tiesi Samin livahtavan aina katsomaan Game of Thronesia, jos tämä vain sai pienenkin mahdollisuuden.

 

87_zps3b594a9b.jpg
88_zps1462364d.jpg

 

                             ”Missä ne on?” Liir kysäisi sohvalle jumiutuneelta Samilta.

                             ”Tuhoamassa nukkekotia”, Sami huokaisi syvään.

                             ”Oliko noin paha aamu?”

                             ”No ei, jäi vaan unet lyhyeks. Ja ne isän sanat ahistaa.”

 

89_zps89565995.jpg

 

                             ”Kun mä… en ole tyhmä.”

                             ”Tä, mistä keksit tuollasta?” Liir ihmetteli. Sami katsoi häntä surullisesti suurilla harmailla silmillään.

                             ”Olen aina ollu sulle vähän kateellinen. Sä menit siihen kouluun mihin halusit. Mulla… en vaan ikinä tehny niin. Ihailin sitä kuinka pärjäsit koulussa enkä keskittyny tunneilla. Ja nyt jos mä haluun töihin se on joku K-marketin kassa.”

 

91_zpsebe88344.jpg

 

                             ”Sami, lopeta tollanen itsesäälissä kieriskely. Yliopistossa on nelikymppisiäkin. Sä voit tehdä ihan mitä vaan haluat.”

                             ”Olla kotona, opiskella, en mä tiiä.”

                             ”Onhan sellaisiakin aloja, jossa ei tarvi niin paljon läsnäoloa. Joku yhteiskuntatieteellinen.”

                             ”No historiaa mä ajattelen. Olen aina ajatellu.”

 

Liir tiesi sen, ei Samin olisi tarvinnut kertoa. He pitelivät toisiaan hetken, suutelematta, halaamatta, ja sitten Liir nappasi takin naulakosta ja lähti toimistolleen. Sami istahti takaisin sohvalle, ulkoa kuului Liirin kepeä viheltely.

___________________________________________________________

Tämä sukupolvi on nyt paketissa. Vähän haikea olo, koska sakkiin mahtuivat lempisimini ikinä, ja tämän juonen kehittely oli helppoa ja kivaa. Mutta kai se nyt on sitten aika siirtyä eteenpäin.