Hei vielä toiseksi viimeisen kerran (ehkä, en tiiä ehdinkö) Suomesta! Polttelee lähtö, mutta vielä kolme viikkoa. Jos kiinnostaa, miltä tuntuu olla bachilleratolaisena eli lukiolaisena Länsi-Espanjassa, voit lukea oikeaa blogiani.

Tämä on vähän tällainen onnellinen löllöttelyosa, ja jee, nähdään ehkä Suulien historian toiseksi söpöin vauva (killerisöötein on vasta tulossa, syy odotella ensi osaa). Vaikka Lumi on perijä ja Tomas pelkkä puolisoukkeli, ajattelin nostaa herran tähän päähenkilökaartiin ihan samalla lailla kuin Lumin ja Pyrynkin. Koska näin siitä tulee mielenkiintoisempaa;D Näköjään menee noissa otsikkokuvissa vuorotellen, että ensin oli sisarukset, sitten Tomas, sitten sisarukset, sitten Tomas, olisiko ensi kuvassa ylläri sisarukset...
_____________________________________________________________________________



Tomas rullasi vauhdilla käytävää eteenpäin ja kiitti hiljaa mielessään arkkitehtiä, sillä käytävällä ei ollut kynnyksiä. Hän ei siis vaikuttanut entistäkin avuttomammalta. Tomas pysähtyi nähdessään Lumin synnytyslääkärin ja kysyi:
    "Hmm, anteeksi? Saisinko mennä katsomaan Lumi Suulan vauvaa?"
    "Ja kuka olet? Veli?"
    "Ei... kun kumppani." Se kuulosti oudolta. Mutta poikaystävässä oli jotenkin liian kevyt kaiku siihen nähden, mitä hän ja Lumi olivat kokeneet yhdessä. Lääkäri hymähti ja hymyili ivallisesti.
    "Mahdatkohan olla enää kauan..." Äsh, se typerä isäkysymys. He olivat joutuneet odottamaan kuukausitolkulla nähdäkseen, ketä vauva muistuttaisi. Lumi ei ollut itse pystynyt katsomaan vauvaan vaan oli antanut viedä tytön suoraan osastolle ja pyytänyt Tomasia isänbongaustehtävään.



    "Vaikuttaako tällainen fakta väleihinne?" lääkäri kysyi varovaisesti ja osoitti tummaa tyttöä.
    "Onpas pikkuiseni nätti!"
    "Tyttöystäväsi synnyttää tumman lapsen, ja olet ihan vaalea! Eikö tämä liikuta sinua mitenkään?"
    "Ei, olen vauvan ainoa isä. Ei joku vastuuton idiootti ole tämän prinsessan isä, se olen minä."



Tyttö oli selvästi Maxin. Tomas katseli sen somia, ruskeita silmiä ja maitokaakaon väristä ihoa, pienokainen oli liigapomon tyttömäinen kääpiöversio. Jos tässä olisikin ollut kyse vain Tomasista... hän  veisi tytön heti kotiin ja rakastaisi sitä enemmän kuin mitään muuta. Tomas ei nähnyt tytössä ollenkaan Maxia (vaikka kuka tahansa toinen ei olisi muuta nähnytkään), vaan Lumin. Ja Lumista hän pitäisi aina huolta.

Mutta Lumi oli synnyttänyt tämän lapsen, olisi Lumin päätös, menisikö se adoptoitavaksi vai ei. Ellei - ei, Tomas ei voisi antaa sen tapahtua. Hän ei pystyisi luovuttamaan Lumin lasta kenellekään.



    "Tuota... saisinko pitää häntä sylissä?" Lääkäri tuijotti Tomasia kuin kummajaista. No, se hän olikin. Tatuoitu arpinaama pyörätuolissa synnytysosastolla katsomassa vauvaa, joka ei selvästikään ollut hänen! Tietysti kaikki tirskuivat hänelle. Jos vain hän olisi kuin ennen... hän voisi hoidella nämä kaikki ilkkujat. Mutta hän ei ollut enää terve, eikä myöskään rikollinen, miten sellaiset asiat saattoivatkin unohtua jatkuvasti.
    "No, saathan sinä. Voit viedä tytön äidin luokse... hänen henkilöllisyydestään ei ainakaan ole epäilystä."
Tomas otti pienen, lämpimän ja ujosti liikuskelevan pötkön syliinsä. Hän ei ollut koskaan ennen koskettanut vauvaa. Lääkäri kehotti häntä tukemaan päätä. Seuraava ongelma oli, miten päästä pyörätuolilla Lumin luokse, kun kädet olivat täynnä vauvaa. Luuserin elämä olikin yllättävän vaikeaa.



Tomasia hermostutti mennä tapaamishuoneeseen. Lumi pettyisi varmasti. Hetken ajan hän näki päässään hassua animaatiota, jossa Maxin huippujuoksijasiittiöt pyyhälsivät  keskisormea heilutellen ohi hänen pyörätuoleilla hinautuvien raukkojensa.

Lumi oli häntä vastassa. Naisen silmät laajenivat ja hän käänsi katseensa muualle.
    "Ei, ei!" Lumi parahti nähdessään tytön.



    "Pitäisitkö tätä hetken?" Tomas pyysi Pyryltä ja lykkäsi tytön enon yhtä kokemattomaan syliin kuin hänen omansakin oli. Pikkuinen vinkui, kun Pyry nosti sitä käsivarsista, mutta rauhoittui, kun asento parani. Pyry kutitteli vauvaa leuan alta, kunnes Lumi käski:
    "Lopeta! Vie se pois, jooko?"



    "Shh, Lumi."
    "Ei..." Lumi tärisi Tomasia vasten. Miksei se voinut olla tämän ihanan miehen lapsi? Kaiken todennäköisyyden mukaan sen olisi pitänyt olla! Tomas silitti häntä, mutta Pyry leikki vieläkin vauvan kanssa.
    "Se ei ole M-"
    "Älä sano sitä nimeä!"
    "Se ei ole sen lapsi kenen luulet, se on sun lapsi", Tomas sanoi hiljaa ja pujotti omat sormensa Lumin sormien väliin.
    "Ei ole."
    "Sitten se voi olla meidän. Mun."
    "Se on sen, ei sun eikä mun, mä en pysty!"
    "Saanko alkaa isäksi tytölle?" Tomas kysyi.



Pyry käveli naurava vauva sylissään lähemmäksi Tomasia ja hysteeristä siskoaan.
    "On tää aika söpö. Ja pikkunen!" Pyry kutitteli tyttöä.
    "Älä, Pyry. Vie se pois."
    "En vie! Mä oon sen eno, se on sun. Ota se syliin, kokeile!" Pyry maanitteli, mutta Lumi vetäytyi kohti Tomasia. Pyry ei luovuttanut, vaan ojensi varovasti vauvaa Lumia kohti. Kun Tomaskin vielä hymyili Lumille rohkaisevasti, nainen suostui viimein koskettamaan vauvaa.



Lumi otti tytön syliinsä. Hän teki tämän vain poikien takia, ei hän halunnut kenenkään muun kuin Tomasin lasta.

Vai oliko tämä sittenkin Tomasin? Oliko oikealla isällä merkitystä, jos Tomas halusi olla isä? Vauva oli ollut jo hänen sisällään kuukausitolkulla, nyt hän oli sentään saanut häädettyä sen kehon ulkopuolelle. Olipa tyttö lämmin. Ja sillä oli kauniit silmät.



Lumi nosti vauvan lähemmäksi itseään. Ei tuntunut vieläkään pahalta. Ei kyllä hyvältäkään, mutta jos Tomas ja Pyry olisivat paljon lapsen kanssa... He voisivat hoitaa pikkuista yhdessä. Tomas oli kärsinyt jo niin paljon, mies ei ehkä kestäisi enää uutta pettymystä. Ja jos hän antaisi tytön pois, Tomas voisi tulla niin surulliseksi, että jättäisi Lumin.

Voi miten iloiselta Tomas näyttikään, kun Lumi painoi vauvan rintaansa vasten ja keinutti sitä.

                *    *    *    *



Heidän piti muuttaa - taas - sillä se kerrostalokaksio ei mitenkään riittänyt neljälle. Vaikka Lumi ei koskaan ollut nähnytkään isäänsä, hän tunsi omantunnon vihlaisun, kun allekirjoitti kaksikerroksisen omakotitalon ostopaperit. Siihen meni melkein koko hänen osuutensa perinnöstä.

Mutta ajatus siitä, että talo oli pelkästään hänen, sai Lumin virnistämään. Ai muka miehet elättäjiä ja naiset lastenhoitajia? Välillä Lumista tuntui, että Pyryllä ja Tomasilla oli totinen taistelu siitä, kumpi sai vaihtaa tytön vaipat ja kylvettää pikkuisen.



Renkaiden metalliosat nitisivät, kun Tomas ilmestyi keittiöön.
    "Huomenta!"
Lumi ei voinut olla tuijottamatta miestä. Kilttejä silmiä, ihanan punaisia hiuksia, tikeistä huolimatta ystävällistä hymyä... hän rakasti kaikkea Tomasissa.
    "Huomenta. Mennäänkö naimisiin?"



Mistä tuokin oikein tuli - äsh, kyllä Lumi tiesi. Hän halusi sitä niin kovasti, ajatteli sitä jatkuvasti, ja se lipsahti tahallaan. Tomas lakkasi hymyilemästä hänelle, tuijotti vain leipäänsä.



    "Et kai sä oikeesti tarkota tota?" Pyry kuulosti pöyristyneeltä ja vihaiselta. Tomas ei vastannut mitään.
    "Nukuitko hyvin?" Tomas yritti näyttää iloiselta kysellessään Pyryltä.
    "Vittu sillä oo mitään väliä. Mä en ees tiiä kuka sä oot ja mun sisko haluu mennä sun kanssa naimisiin!"



Se siitä rauhallisesta aamusta. Lumi kirosi mielessään itseään ja typerää kysymystään.
    "Tomas Braun, kouluttamaton 26-vuotias paska", Tomas tuijotti Pyryä jääräpäisesti. Hänellä oli ollut sama ilme, kun hän oli auttanut Lumin pakoon.
    "Ja missä Lumi ja tapasitte?"
Tomas puristi huulensa valkoiseksi viivaksi.
    "Onko sillä väliä?" Lumi kysyi, yritti saada rauhaa takaisin.
    "On. Toi voi olla vaarallinen, ihan kuka vaan! Lumi, eikö sulla pelota?"
    "Pyry, en ihan oikeasti voi kertoa. Vielä."

Pyry otti leivän mukaansa, kun potkaisi tuolia ja lähti pöydästä.

                *   *   *   *



Naimisiin! Lumi oli sekaisin, vielä hullumpi kuin Tomas! Pyry yritti hengittää tasaisesti, rauhallisesti, mutta hänen kätensä tärisivät, kun hän ajatteli tulevaisuutta. Lumi valkoisessa mekossa, punatukkainen sulhanen pyörätuolissa. Lumi kauniimpana kuin koskaan, Tomas - pakko se oli myöntää - komeana ja missä hän itse?

Pyry nosti Lumin lapsen hellästi pinnasängystä ja hymyili tytön naurulle.



Tytölle lepertely ei auttanut Pyryn oikeisiin ongelmiin, mutta se oli niin suloinen. Miten hän saisi Lumin taas muistamaan itsensä? He olivat olleet niin läheisiä, Pyryllä oli Lumia valtavan ikävä. Miten Lumi ymmärtäisi, että Pyry rakasti häntä?

                *   *   *   *



Tuli rätisi ja paukkui, kun Lumi kohenteli sitä vaitonaisesti. Tomas oli istunut sen äärellä niin kauan, että huoneessa haisi palanut kangas.
    "Sä käryät."
    "Ai, niinkö? Anteeksi, en tunne lämpöä kovin hyvin. Tai siis vasemmassa jalassa en ollenkaan."



Tomas kokeili kämmenellä vasenta polveaan ja naurahti - sehän oli aivan kuuma, toivottavasti hän ei ollut palanut.
    "Siitä mitä sanoit aamulla..." Tomas aloitti ja mietti vielä kerran, oliko päätös järkevä.



    "Jos tosiaan haluat pitää mua kiusanas niin... mennään."



Lumi näytti onnelliselta. Tomas vain seurasi rakastamiaan kasvoja siihen, mitä Lumi teki: suuteli häntä, kutitteli tikkejä kielellään ja antoi riisua itsensä, ei heillä kummallakaan ollut enää montaakaan vaatetta päällään.




He eivät olleet pystyneet... no, pitkään aikaan. Itse asiassa viimeksi ennen, kuin Lumi karkasi ja Tomasia ammuttiin.
    "Lumi, saanko?" Tomas kysyi, sillä mikään ei saisi olla Lumille epämiellyttävää. Hänelle se olisi joka tapauksessa, koska hermoradat eivät oikein toimineet.
Lumin ilme muuttui entistäkin onnellisemmaksi ja hämmästyneeksi.
    "Pystytkö? Eikö-"
    "Kokeillaan. Jos siis sopii."



Lumi ei vastannut puhumalla, ei edes nyökkäämällä, vaan suutelemalla. Ja Tomas kyllä pystyi.

Hän oli päättänyt pystyä vielä muuhunkin, mutta siihen tarvittaisiin enemmän aikaa.



    "Pääsetkö ylös?" Lumi kysyi, kun Tomas kampesi itsensä vaivalloisesti istumaan. Mies tuhahti hyväntuulisesti ja jatkoi ponnistusta sängynreunalle ja siitä tuoliinsa.



Hän oli pystynyt siihen! Pelko sukupuolensa menettämisestä oli kaihertanut Tomasin mielessä kauan. Jos hän ei olisi mies, kuka hän olisi, tai oikeastaan mikä? Nyt Tomas ei ajatellut vauvaa nostaessaan pelkästään omaa kyvyttömyyttään, hän ei ollut sitä mieltä, että tytön biologinen isä oli todiste hänen riittämättömyydestään. Hän oli tytön isä.

                *    *    *    *



Sansa Suula. Lumi tyynnytteli vasta nimettyä vauvaa väsyneenä. Kello oli ties vaikka mitä ja Tomas kuorsasi onnellisena sängyssä eikä ollut herännyt Sansan äänekkääseen ruokapyyntöön. Hyvä niin, Lumi oli huolissaan miehestä, Tomas teki aivan liikaa kuntoonsa nähden.

Tyttö tuijotti äitiään vihdoinkin väsyneesti. Lapsi näytti hämärässä vieläkin tummemmalta, eikä Lumi voinut estää itseään värähtämästä inhosta.



Lumi säpsähti, kun jostain läheltä kuului hiljainen, eläimellisen onneton ääni. Sansa oli hiljaa, juuri nukahtamaisillaan äitinsä käsille. Lumi laski vauvan takaisin kehtoon sydän pamppaillen. Ovi oli lukossa. Tämä oli kuin kauhuleffasta - ääni kuului jälleen - ei ollutkaan. Ääni oli surullinen, ei pelottava. Ja se tuli kylpyhuoneesta. Varmuuden vuoksi Lumi veti kuitenkin ylleen peittävämmän paidan, se loi hieman turvan tunnetta.



    "... Pyry?"
Pyry kuuli Lumin äänen takaansa, muttei halunnut kääntyä. Hänen olisi pitänyt olla hiljempaa, hän ei ollut halunnut, että kukaan tietäisi, ettei hän ollutkaan vahva. Onneksi tulija oli sentään Lumi eikä Tomas.
    "Pyry, ole niin kiltti."
Tekohymy kasvoille ja Pyry oli valmis näyttelemään.



    "Mä vaan..."
    "Älä jaksa machoilla niinku Tomas. Tunnen itseni ihan parkuvaksi itkupilliksi sen rinnalla, kun se vaan aina hymyilee."
    "Change of plans beibi sitte."
Sisarukset katsoivat toisiaan. Lumi ei ollut itkenyt, mutta Pyry oli. Pyry yritti rentouttaa itseään, että lopettaisi vapisemisen, mutta se vain yltyi ja hän epäonnistui nyyhkäysten pidättelemisessä.



    "Mietitkö sä koskaan... äitiä?" Pyry kysyi pikkuisella äänellä. Jos tämä hänen edessään oleva kaunis nainen oli edelleen se Pyryn rakastama Lumi, hän vastaisi oikealla tavalla. Lumi nosti kätensä Pyryn harteille ja nojasi häneen.
    "Että mietinkö. Koko ajan. Kaikkia niitä juttuja, jotka mä olisin voinu estää vaan sillä, etten ois oikassu sille kujalle."
    "Et sä ois voinu, ei se ollu kenenkään syy. Mä vaan en voi unohtaa. Näin kun se tapahtu. Mä vaan seisoin siinä ja katoin. Aina ku laitan silmät kii mä nään vaan sen taas ja taas ja taas."



Pyryn ääni murtui yhä enemmän ja enemmän, hän nojasi Lumiin ja yritti löytää sitä luonnollista sidettä, joka heidän välillään oli ollut. Hän nosti syleili Lumia ja nosti siskon ilmaan, yritti tuoda heidät läheisyydellä takaisin läheisiksi.



    "Pärjäätkö sä nyt loppuyön?"
    "Totta kai. Tietenki. Mee vaan nukkumaan."
    "En voi jos tiiän, että sulla on joku huonosti."
    "Lumi, kuka Tomas oikeesti on?"
    "Se saa ite kertoa. Hyvää yötä, oon ihan poikki. Säkin oot varmasti, sähän vahdit Sansaa koko illan. Nuku hyvin", Lumi toivotti hymyillen.

Ystävällisyys oli Lumia, mutta muu ei. Pyry odotti, että sisko narautti makuuhuoneensa ovea ja painoi vasta sitten kädet kasvoilleen tyrehdyttämään uusia kyyneleitä. Tuo ei ollut enää hänen Luminsa.



Se oli Tomasin Lumi.

Pyry palasi takaisin tähän aamupäivään. Kipulääkkeet olivat loppuneet, eikä hän saanut enää uutta reseptiä. Käsihän oli muka parantunut. Sitä särki edelleen, sattui niin paljon. Onneksi hänen kaverillaan oli ollut nestettä, jossa oli kuulemma samoja aineita. Ajatus itse itsensä rokottamisesta oli ensin epäilyttänyt Pyryä, mutta ei hän piikkejä pelännyt, kai kasvotkin sen todistivat! Pyry tiesi, mistä suoni löytyisi, ja eipä tästä enää olo kurjemmaksi voinut mennä.

                *   *   *   *



    "Huomenta, Tomas. Aikaisin liikkellä, vai?"
Tomas mulkaisi fysioterapeuttia.
    "Aina yhtä aurinkoinen! Ja aina yhtä ajoissa. Ja aina yhtä ahkera. Olet kyllä määrätietoinen, se pitää sanoa."
    "Kun on hyvä tavoite, niin sitä tekee mitä vaan", Tomas huomautti. Hän ei pitänyt siitä, että joutui suojattomana talon ulkopuolelle, sillä suojattomaksi hän aina pyörätuolissa itsensä tunsi. Jos joku uhkaisi häntä... hän olisi avuton kuin pieni lapsi. Hän ei voisi tehdä mitään suojellakseen itseään, saati Lumia ja Sansaa.
    "Kokeilehan nousta kaiteen avulla."
    "Ei se ole kokeilua", Tomas ärähti ja varasi painonsa jaloille. Hän osaisi kyllä. Hän halusi nähdä hämmästyneen ilmeen terapeutin kasvoilla.



Tomas nousi hitaasti ja varovaisesti. Selkää vihlaisi, kun hän suoristi itsensä hieman liian nopeasti, ja horjahtaessaan Tomas nojasi hetken kaiteeseen. Vielä kaksikymmentä senttiä, ja hän seisoisi. Tomas pakotti jäykät polvensa suoristumaan. Kylläpä miehen ihmettynyt henkäys hänen selkänsä takana oli ihanaa kuultavaa.
Harmi vain Tomasin polttelevat selkänikamat estivät häntä kääntymästä katsomaan fysioterapeutin ilmettä.



    "Miten tämä... sinähän vasta äsken liikutit ensimmäisen kerran varpaita... ei voi olla totta, no jopas jotakin." Miehen pulina ärsytti Tomasia. Hän oli täällä tehdäkseen ihmeitä, ei kuullakseen niistä. Hän tulisi kuntoon, hän tekisi vielä sen, mitä oli päättänyt vastatessaan Lumille kyllä.
    "Mikä on tämän aamun ohjelma?" Tomas kysyi välittämättä terapeutin änkyttävästä puhetulvasta.



    "Se normaali ei kai nyt sitten enää riitä... tein jotain muutoksia. Vähemmän käsilihaksia, enemmän selkää ja jalkahommia. Miltä selkä tuntuu? Pystytkö vielä tällaisiin vaativampiin selkäliikkeisiin?"
Tomas ojentautui laitteelle. Terapeutti näytti hänelle, mitä tehdä, ja hän teki perässä, mistä seurasi välitön kipupiikki alaselkään.
    "Pystyn", Tomas murahti ja ojentautui ottamaan vastaan lisää kipua. Vielä kaksi tuntia tänään, ja kaksi tuntia niin monena päivänä, että hän kävelisi tuosta ovesta omin jaloin ulos.

                *    *    *    *



Lumi oli varma asiasta, ja se pelotti häntä. Tomas ottaisi taas vastuun harteilleen ja repisi itsensä rikki yrittäessään auttaa Lumia. Ja Pyrystä tulisi vieläkin ulkopuolisempi.     Tomas näytti pieneltä kyyhöttäessään sohvannurkassa selkä jäykkänä.
    "Lumi, mikä hätänä?" Tomas kysyi ja taputti sohvaa. Lumi istahti sulhasensa viereen.



    "Mitä sinä pelkäät?" Tomas kysyi ja ujutti käsivartensa Lumin olkapäille, tuli lähemmäs ja hengitti rauhallisesti niin, että Lumin kohonnut pulssikin hidastui. Tomas oli hyvä rauhoittamaan.
    "Tämä on ihan tyhmä juttu. Ja nimenomaan mun osalta."
    "Ei se ole. Sinä olet fiksu."
    "En ole nyt ollut, kuuntele loppuun asti. Rakastatko sä mua?"
Tomas pörrötti Lumin kiharoita; "Tietenkin. Ei muuten oltais tässä. Ja ihan totta, älä ikinä epäile sitä asiaa. Olen yrittänyt näyttää sitä sinulle kaikilla tavoilla."



    "Tämä on niin typerää", Lumi kuiskasi ja Tomas veti hänet syliinsä. Tomas oli paikallaan ja piti Lumista tiukasti kiinni, kun Lumi yritti saada sanotuksi sitä.
    "Mä... saan toisen-"
    "Vauvan? Sehän tarkottaa että se on-"
    "Nii-in, se on sun."
    "... mun." Tomas virnuili tahtomattaan typerästi. Oma lapsi. Vauva, jolla olisi kaiken perintöopin mukaan varmaankin punaiset hiukset ja paljon pisamia.



     "Tai siis anteeksi, en saisi olla tästä niin innoissaan. Ei mulla ole mitään valtaa siihen pidätkö sä sen vai et. Kaikki on sun valintaa. Mä vaan tykkään lapsista niin paljon, anteeksi, älä välitä, tee niin kuin tykkäät..." Vaikka Tomas toivoi hartaasti, että Lumi pitäisi vauvan.



Lumi purskahti hermostuneeseen nauruun, jossa oli neljäsosa itkua.
    "Siis säkö...?"
    "Tietenkin!"
    "Että meistä?"
    "Tulee ihan oikea perhe", Tomas hehkutti yhtyen morsiamensa nauruun. Häät ja vauva! Ei olisi vuosi sitten uskonut.

                *    *    *    *



Lumi katseli taivaalla seilaavia pilviä. Tomas oli kuntoutuksessa: mies ramppasi siellä nykyään jatkuvasti ja tuli takaisin lopen uupuneena ja hiljaisena.
    "Pyry?" Veli oli luikahtanut ovesta niin äänettömästi, että Lumi huomasi Pyryn vasta, kun veljen kasvot peittivät pilvet.
    "Ajattelitko kertoa mulle sitte ollenkaan?" Noin syyttäviä sanoja Pyry ei ollut koskaan vielä lausunut Lumille. Veljen kasvotkin... ne olivat jotenkin tummemmat kuin aiemmin, ja silmät kiilsivät kuin kuumeessa. Pupilleja ei näkynyt, ei, näkyipäs, mutta hädin tuskin.
    "En vain halunnut, että loukkaannut."
    "No enpä tietenkään, mistä nyt sellasta keksit, ethän sä muuta ko teet lapsen jollekin väkivaltaselle hullulle. Mitä siitä nyt mulle kertomaan, pikkujuttu"



Pyry yritti lähteä Lumin luota vihaisesti, mutta päätyi laahustamaan. Ei hän ollut halunnut olla vihainen, hän olisi vain tahtonut ottaa Lumia kädestä ja kävellä yhdessä pois tästä sotkusta, niin että he olisivat taas kahdestaan. Voisivat he ottaa Sansankin mukaan. Mutta enää niin ei voisi tehdä, kun Lumi oli sitouttanut itsensä Tomasiin sanojen lisäksi sikiöllä.

Siellähän Tomas tietenkin istuskeli keittiössä kuin häntä odottaen.
    "Kuka sä oot?" Pyry kysyi ties kuinka monetta kertaa. Jos mies ei pian antaisi vastauksia, hänen olisi ongittava ne Lumista, mutta se vaihtoehto ei houkutellut. Pyry ei halunnut kovistella Lumia.



    "Tomas Braun. Se on kuule ihan oikea nimi. Mun äiti oli suomalainen ja isä saksalainen, sen takia saat tekosyyn haukkua vielä natsiksi. Jos ei frankenstein, öykkäri ja vammanen riitä."
    "Mistä sä tunnet Lumin?"
    "Se pelasti mut ja mä pelastin sen." Tomas antoin ensimmäisen kerran jonkinlaisen vastauksen, mutta tämä ei tyydyttänyt Pyryä.
    "Lisää."
    "Mä sieppasin sen", Tomas töksäytti ja heijasi itsensä pyörätuoliin ja pois huoneesta.



Pyry jäi istumaan turtanan keittiönpöydän ääreen. Jokin kohisi hänen korvissaan ja häntä oksetti. Pyry lähti yläkertaan etsimään ruiskua.

                    *     *     *    *



Peilistä tuijottava aikuinen ei voinut olla hän itse, Lumi ajatteli. Puku kai teki sen, tai sitten meikit, mutta ei hän ollut noin kaunis. Hänen piti olla se pullukka, villikiharainen tyttö eikä vaaleahiuksinen, kaunis morsian.

Se hän nyt kuitenkin oli. Lumi hymyili itselleen ajatellessaan Tomasin ilmettä, kun he näkisivät toisensa puutarha-alttarilla.



Iltahämärässä tuoksuivat ruusut ja vastaleikattu nurmikko. Toistaiseksi Lumi oli vielä yksin - ja onneton. Pyry oli luvannut tulla, Pyryn piti tulla, mutta veli oli ollut koko päivän unelias ja poissaoleva, ihan kuin hän olisi vetänyt paketillisen buranaa kerralla.

Eikä invataksiakaan, jolla Tomasin piti tulla, näkynyt missään. Siitä Lumi oli vähemmän huolissaan: Tomasilla oli tapana laittaa asiat rullaamaan silloin, kun kaikki näytti menevät päin mäntyä.



Juuri, kun Lumi tiiraili tielle päin, joku - aivan varmasti Pyry - juoksi hänen luokseen.
    "Sä et saa tehä tätä!" Villi, epätoivoinen halaus.
    "Mu-mutta mitä?"
    "Se sieppas sut. Sä et saa tehä tätä."
    "Tiiän. Ja se pelasti mut. Mä oon syy siihen, miks Tomas on siinä pyörätuolissa."
    "Mieti nyt vielä kerran, oo niin kiltti, älä jätä mua, sä et saa..." Pyry sammalsi ja nyyhkytti, muttei haissut alkoholille.
    "Nukutko sä koskaan?"



    "Vittu sillä- siis nukun! Iha oikeesti Lumi tää saatanan-"
    "Mä menen naimisiin tänä iltana, piste. Ei se meidän välejä riko, sä oot mun veli nyt ja aina, mutta veli ja mies on eri asia."
Pyry katsoi Lumi vielä kerran, horjahti hassusti ja käänsi selkänsä lähteäkseen pois. Lumi jäi paikalleen, vaikka hän olisi halunnut juosta veljen perään. Tämä oli Tomasin ja hänen ilta. Jokainen muu ilta voisi olla Pyryn.



Lumi huomasi tummapukeisen miehen liikkumassa hitaasti häntä kohden. Pappi? Hän oli onnellinen siitä, että edes joku vaivautui tulemaan paikalle. Mies tuli lähemmäs, askeleet olivat hitaita ja tönkköjä mutta päättäväisiä.



Ajatus oli ollut niin mahdoton, että Lumi ymmärsi, kuka mies oli vasta, kun tämän käsien tatuoinnit erottuivat.

Tomas käveli.

Ne eivät olleet sulavia askeleita, eivät normaaleja, vaan hidasta, hiukan raahaavaa askellusta selkä liian suorana ja polvet melkein liikkumattomina. Lumi ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista.



Tomas hymyili koko kasvoillaan tuikkivia silmiä myöten. Jos käveleminen sattuikin, mies ei näyttänyt sitä mitenkään.
    "Sinä olet kaunis", mies hymähti. Tomas oli itsekin komea: tikit olivat poissa ja hiukset lainehtivat vapaina olkapäille. Vain vaaleat, hyvin ohuet arvet kertoivat Jeren aiheuttamista vammoista.





Niin hienon rakkaustarinan huippuhetkeä oli katsomassa vain pappi, joka oli harvinaisen liikuttunut parin välillä olevan rakkauden määrästä, vaikkei tuntenut koko tarinaa.

            *    *    *    *




    "Mitäs Sansa? Joko alat olla valmis pikkuveljelle tai -siskolle?" Tomas rakasti jo nyt karismaattista ja nauravaista tyttöstä, mutta ajatus lapsesta, jonka hän oli laittanut alulle, sai hänet vielä hullummaksi onnesta.




    "Niin, opetellaan yhdessä kävelemään. Isikin on siinä aika huono", Tomas naureskeli tytölle. Kun pikkuinen pyllähti, Tomas lohdutti inisevää lasta:
    "Se on yllättävän vaikeaa. Vaikka olisi ihan ehjäkin selkäranka."

            *    *    *   *



Lumi keinutti riippumattoa ja silitti vatsaansa. Hullu ajatus, mutta se oli saanut hänet lopettamaan ehkäisyn. Tomasin lapsi puhdistaisi hänet siitä, mitä ne miehet olivat tehneet hänelle. Hänestä tulisi taas ehjä. Lumi halusi kantaa Tomasin pienokaista sisällään, se ystävällisemmältä ja rakastavammalta. Tällä kertaa hän pystyi olemaan varma.

Äkkiä tuttu kipu väänsi Lumin selkää. Voi jeesus, nytkö se sitten tulisi? Lumi tiesi, että hänellä oli vielä aikaa, ja lyllersi sisälle hakemaan Tomasin.




    "Hui! Vai meinaat sinä nyt tulla?"
    "Älä aina lässytä lapsille, ne ei opi koskaan puhumaan oikein."
    "Haluaisin jo niin kovasti pitää tätä sylissä. Sansa on ihana. Mutta ajattele, se on ihan pieni."



    "Äh, en ajattele, en pysty. Sattuu!"
_________________________________________________________________

Oho, sama cliffhanger kuin viime kerralla, sori :--DD mutta nyt ainakin isä on tiedossa! Mitä piditte? Kannustan tällä pitkiin ja ihaniin kommentteihin, vaikka osa olikin vähän lyhyt:( Mulla oli ainakin teknisiä ongelmia riittäviin, tämä oli tulossa jo eilen, mutta netti katkesi tokavikan kuvan kohdalla, oikein kiva! Loppuun taas vähän pöljyyksiä.

Tomasin ihmeparantuminen osa 60565340. Takkakohtaus oli raivostuttavaa kuvata, koska takan viereen laitettu pyörätuoli roihahti jatkuvasti tuleen:--DD

Perseet puoliksi sohvaan upotettuina on varmasti kivaa.

Parisuhdeväkivaltaa kesken häiden?

"Oho, mihin se nyt hävisi?" On se Tomas kyllä aika ihmemiäs.