Heippa! Suulien elämää sotken minä, eli Sunna, eli 19-vuotias valtio-opin fuksi. Koulu on vienyt minut 1000 kilometriä etelään, ennen asustin Pohjois-Lapin synkimmillä perukoilla. Ainakin joulukuussa sielläpäin on kohtuullisen pimeää. Kenties sen vuoksi olenkin draaman ja tragedian suuri ystävä (ja pillitän kuitenkin kaikille surullisille jutuille). 

 

Olen sosiaalinen introvertti ja kumman tavallisenoloinen ihminen fantasia- ja simsnörtiksi. Tykkään eskapististen pyrkimysten lisäksi liikunnasta, syömisestä, keikoilla käymisestä ja luonnossa oleskelusta mitä erilaisimmissa muodoissa. Olen ex-partiolainen ja nyk. laiska lytky. Politiikan opiskelijaksi olen varmaan harvinaisen epäpoliittinen, mutta pyörin kuitenkin yhden hallituspirun nuorisojärjestössä ja hippeilen muutenkin sen minkä ehdin (eli syön suklaata lihan sijaan ja tykkään rastatukkaisista pojista, siinä on minun kontribuutiot Mother Earthin pelastamiseksi).

 

Rakastan matkustamista ja eri kulttuureiden välissä seilaamista. Olen asunut pienenä Norjassa ja pyörähtänyt Espanjassa mutkan tekosyyllä nimellä vaihtari, ja hinku Suomen rajojen ulkopuolelle kasvaa aina vain. Minun piti lähteä täksi vuodeksi reppureissaamaan Australiaan, mutta elämä heitti pari kierrosta häränpyllyä ja nyt löydän itseni sitten Suomen persereiästä. Toivottavasti ensi vuonna taas voisi lennähtää jonnekin vaihtaristatuksella kittaamaan cervezaa ja lojumaan biitsillä!

 

Siispä viihtykää Suulien parissa! Nyt ymmärrätte ehkä, miksi teksti on täynnä outouksia :D