photo otsikko_zps39009aaf.jpg

 

Hei!  Lukulomalla on aikaa datistella, joten tässäpä vähän Suulien historiikkia Sansan näkökulmasta. Ottakaa muuten huomioon näin osan aluksi vähän aikasuhteita, joita olen kasannut alla luuraavaan kaavioon. Osat 17 (Sami), 18 (Sansa) ja 19 (Liir) menevät jonkin verran limittäin, ja tuosta saatte vähän selkoa:

 

kaavio

askartelua-normal.jpg

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

photo 1_zps8c77eb13.jpg

 

Mikä pojan nimi edes oli? Lassi? Toni? Miska? Sansa hieroi kevyesti kämmenillään nuoren miehen kalvakkaa selkää, jota koristivat hieman hatarasti tehdyt siivet ja itämaisia kirjoitusmerkkejä. Hah, kunnon malli ei tatuoi itseään.

 

Poika oli varmaan aivan innoissaan, kun oli päässyt työkeikalle suureen kaupunkiin. Ehkä tämä oli jokin nuori maalaisjuntti, joka oli kyllästynyt pienen kotipaikkansa ahdasmielisyyteen ja halunnut päästä pois lannanhajuisesta menneisyydestään esittämällä hienompaa kuin oli. Hieno hotellihuone, ilmaisia uusia vaatteita, vapaa pääsy Ruusulaakson tyrkyimmille klubeille… Sansa ymmärsi poikaa.

 

photo 6_zps2126bd24.jpg

 

Nuorukainen otti huikan pöydällä lojuvasti Jack Daniels – pullosta ja tarjosi viskiä Sansallekin. Sansa hymyili teennäisesti – jessus että miehet sai palvelijoikseen vain seksistä vihjailemallakin – ja Sansa veti polttelevaa nestettä itseensä kuin pesusieni. Ei tällaista nyt selvin päin kestäisi.

                             ”Mistä-” Sansa puolikuiskasi, ”sä olitkaan kotoisin?” Hänen oli aivan pakko tietää, ettei antaisi maalaispoikakuvitelmalleen liikaa tilaa.

                             ”Mitä väliä sillä on?”

                             ”Ei kun kerro nyt vaan.”

                             ”Täältä. Ja Puolasta. Oliko yllätys?”

                             ”Ei. Susta näkee heti, että sä tiiät tän kaupungin säännöt. Ja elämän. Sä kuulet Ruusulaakson hengityksen”, Sansa maalaili runollisesti.

 

photo 2_zpse5d5a813.jpg

 

Sansa avasi hitaasti rintaliiviensä hakasen. Hän antoi pienen vaatekappaleen valahtaa lattialle katsoen suoraan pojan silmiin. Mikä helvetti hänen nimensä edes oli? Sansa oli ollut illalla ensin pojan kanssa samassa näytöksessä, ja kun nuorukainen oli tullut itsevarmasti hymyillen jututtamaan Sansaa jatkoilla, Sansa teeskenteli olevansa myyty. Ja olihan poika komeakin. 

 

photo 9_zps2512b6b3.jpg

 

                             ”Sä teit oikein, kun lähdit mun mukaan”, poika naurahti ja pyöräytti Sansan sängylle. Sansan ennakkoluulot räsähtelivät rikki yksi kerrallaan: nuorukainen ei ollutkaan nuori eikä suinkaan kokematon. Mutta ei hän Sansaa konkarimpi flirttailun ja manipuloinnin saralla voinut olla.

                             ”Ehkä. Sulla on hyvä asenne.”

                             ”Pakko olla”, poika virnisti toista kulmaansa nostaen. Sansa ei tiennyt, oliko se iljettävän vai kiihottavan teeskenneltyä, mutta hän lähestyi joka tapauksessa nuorta miestä.

 

photo 10_zpsfe83c1cd.jpg

 

Sansa läväytti säteilevän, korjatun ja valkaistun hymyn ja toi povensa aivan pojan eteen.

                             ”Mun nimi on Ilari”, nuorukainen sanoi yhtäkkiä. ”Ja mä olen yheksäntoista.”

 

photo 12_zps5694576e.jpg

 

Innostuneen näköisen ulkokuorensa alla Sansa säpsähti henkisesti. Poika oli saattanut esitellä itsensä aivan nuoruuttaan ja viattomuuttaan, mutta Sansa ei uskonut niin. Ilarin otteet Sansasta olivat niin ammattimaiset, että Sansaa lähes itseäänkin hirvitti. Kenties Ilari yritti erottua massasta näennäisellä itsevarmuudella, tai ehkä hän yritti tosissaan iskeä Sansaa.

 

Sansa veti Ilarin lähelleen ja suuteli lähes valkoista kaulaa. Ruskea ja valkoinen sekoittuivat, ja hetken Sansa oli onnellinen siitä, että pystyi erottamaan itsensä omaksi persoonakseen niin helposti.

 

photo 7_zps711c3a1f.jpg

 

Sansa nautti tästä, nautti todella, vaikkei hän halunnutkaan myöntää itselleen kenenkään toisen ihmisen tuovan hänelle mielihyvää. Ilari oli itsevarma, ikäisekseen ihmeen taidokas ja erilainen – juuri sellainen välipala, jota Sansa arjen keskellä tarvitsi. Piristys.

 

photo 13_zps03d2961b.jpg

 

Ilari heräsi suuresta sängystä suu kuivana ja alasti. Ja yksin. Häntä yökötti jo ajatuskin pöydällä komeilevasta viskipullosta, joten Ilari nousi kaikkea muuta kuin ketterästi ylös ja haki kylpyhuoneesta lasillisen vettä. Alastomuus hämmensi Ilaria, joten hän puki ylleen sängyn alta löytyvät bokserit.

 

Elokuvissa naiset jättivät sanaakaan sanomatta poistuessaan viestin. Ilari tutki sängyn – ei mitään, lautasliinatelineen – sama tulos ja jopa lompakkonsa, mutta senkin sisältö oli täysin muuttumaton. Yhtä tyhjä kuin aina ennenkin. Ilarista tuntui, kuin hän olisi viettänyt yön täysin unessa, vaikka hän oli varmasti ollut hereillä ja pannut sitä tummaa naista.

 

Nyt nainen vaikutti lähes kuvitellulta: hän ei ollut paljastanut itsestään muuta kuin nimen, jonka Ilari oli tiennyt jo ennestään. Kaikkihan tiesivät Sansa Suulan, ja suurin osa miesmalleista, -kuvaajista ja –mallipromoottoreista tiesi Sansan, hmh, syvemmänkin olemuksen. Sen noin kymmenen senttiä syvän, siis. Ilari hieroi kasvojaan eikä tuntenut oloaan tyydytetyksi, vaan hyväksikäytetyksi.

 

 *  *  *  *

 

photo 14_zps2bd624fa.jpg

 

                             ”Huomenta, kulta, ihanaa että tulit!” Kim huudahti riemuissaan, kun kuuli oven narahtavan auetessaan.

                             ”Huomenta”, Sansa mutisi.

                             ”Miten sinulle menikin näin kauan? Keitin juuri toisen kupin kahvia. Mahtavaa, kun meillä on pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä”, Kim höpötteli iloisena.

 

photo 15_zpsea027781.jpg

 

                             ”On tuo työsi kyllä rankkaa. Pärjäisit varmasti vähemmälläkin raatamisella, rakas, sinähän tienaat viikossa sen minkä minä kuukaudessa.”

                             ”Menestyksen eteen pitää tehdä töitä.”

                             ”Sähän olet saavuttanut jo lähes kaiken.”

                             ”En sitä mitä haluan. Vielä on paljon tekemistä”, Sansa vastaili kuin robotti. Hän ei kerta kaikkiaan jaksanut Kimin aamuiloisuutta – tai oikeastaan Kimiä ollenkaan. Ei nyt.

 

photo 16_zpsd4d060fe.jpg

 

Kim suuteli Sansaa hellästi huulille ja virnisteli aivan liian leveästi. Kahvin tuoksu leijaili eteiseen vahvana ja houkuttelevana ja sai Sansan tuntemaan itsensä vielä todellistakin väsyneemmäksi. Ilari oli kestänyt niin kauan, poika oli halunnut tehdä kaiken huolella ja hitaasti. Yleensä nuoret miehet pyrkivät saamaan haluamansa nopeasti, mutta Ilari oli ollut tuskastuttavan verkkainen.

                             ”Tein eilen illalla sua odotellessa omenapiirakan. Ja vatkasin kermavaahtoa. Tule syömään, sulla on varmaan kauhea nälkä. Missä sä olit edes yötä? Kai sä sait illalla jotain syötävää?”

                            

photo 17_zps53e63f09.jpg

 

                             ”Kim, älä häslää! Kyllä mä osaan pitää itsestä huolen, opi se jo! Ja mikään rasvapiirakka ei todellakaan kuulu mun ruokavalioon”, Sansa puuskahti. Ajatuskin omenaisesta sokeriherkusta oli kauhea, koska ne kalorit valahtaisivat suoraan hänen huolella treenattuun vatsaansa ja piskuisiin pakaroihin. Nuorempana Sansa oli voinut syödä mitä vain lihomatta, mutta nykyään vain nälkäkuuri ja ankara salilla ramppaaminen pitivät kilot kurissa.

                             ”No, pelkkää kahvia sitten. Ollaan kerrankin yhdessä koko päivä.”

                             ”Mulla on tosi törkynen olo. En ehtiny hotellilla suihkuun, kun tulin tänne sun luo niin kiireellä”, Sansa valehteli vilkkaasti, ”joten nyt mä menen eka sinne.”

 

photo 19_zpsf257c604.jpg

 

Sansa ei tuntenut syyllisyyttä nähdessään Kimin tällaisina aamuina. Ensimmäisinä kertoina hän oli säälinyt Kimiä, sillä ei miehellä ollut aavistustakaan, että Sansa oli pyörinyt yön vieraan miehen lakanoissa. Nyt Sansa kuitenkin lähes halveksi kihlattuaan: että Kim olikin heikko ja sinisilmäinen. Ja aivan liian omistautuva. Miten pystyi ylipäätään rakastamaan toista ihmistä? Miksi Kim rakasti ja palveli Sansaa? Sansa oli yhä yhdessä Kimin kanssa, koska suhteessa eläminen oli helppoa: Kim hoiti talousasiat, kotityöt ja tyydytti toisinaan Sansan tarpeet muutoinkin. Mutta Kim oli liian lässy, jotta hän olisi riittänyt Sansalle.

 

Oikeastaan mikään ei riittänyt Sansalle. Hän tiesi, mitä halusi, muttei kuitenkaan tiennyt. Menestys, varakkuus, kyky kiertää ihmisiä pikkusormen ympärille… ne olivat kaikki vain asioita, joita Sansa tavoitteli, mutta jotka eivät tehneet häntä onnelliseksi. Sansa oli kuitenkin jo aikoja sitten hyväksynyt, että tuskin mikään tekisi. Hän oli lähimpänä onnellisuutta pystyessään määräämään. Mutta ketä ja miksi?

 

Äh, miten väsynyt hän olikaan, kun antoi tällaisille ajatuksille sijaa.

 

photo 21_zps74657d07.jpg

 

                             ”Laitoin jo sulle kahvin kuppiin. Miten näytös meni? Väsyttääkö paljon?” Kim kyseli hyväntuulisesti Sansalta, joka oli jäänyt kylpyhuoneeseen kauaksi aikaa hiuksiaan kuivaamaan.

                             ”Aika hyvin. Sain sen Versacen mekon omaksi. Ja joo, oli aika pitkä ilta. Klubilla oli jatkot ja piti tehä pr-juttuja pitkään.” Niin, public relationseja eli Sansan omia tarkoitusperiä myötäileviä flirttailitoimenpiteitä.

                             ”Musta tuntuu”, Kim kaarteli, ”että tälle päivälle on muutakin tekemistä ku jutustelu. Ryystä se kahvi nii päästään kalorittoman jälkiruokavaihtoehon kimppuun. Oikeestaan siinä rasva palaa!”

 

photo 24_zps2b2b91b6.jpg

 

Kim otti Sansaa kädestä heti, kun Sansa laski tyhjän kupin pöydälle. Voi kofeiini, toimi nopeasti, Sansa ajatteli. Kunpa hän ei nukahtaisi kesken Kimin tuskastuttavan hitaiden alkurituaalejen. Romanttista, maalailevaa suutelua kesti tuntikausia. Tai siltä se ainakin tuntui! Sansa oli saanut vuorokauden sisään miehistä jo aivan tarpeekseen, mutta toisaalta Kim sai hänet rauhoittumaan ja rentoutumaan.

 

photo 25_zpse2b57234.jpg

 

Viimein Kim pyöräytti Sansan sängylle, tosin vielä täysissä pukeissa. Miehen kasvoille oli jähmettynyt aivan liian onnellinen naamio. No, mitäpä Sansa sille pystyi, jos hän teki Kimin iloiseksi. Hyvä, että Kimilläkin oli elämässään hyviä, nautinnollisia asioita, ja aina vain parempi, jos ne asiat – eli Sansa – eivät paljastaneet kaikkia pikku vikojaan.

                             ”Sansa, sä olet uskomaton”, Kim henkäili.

Sansa vain nosti itsevarmasti toista kulmakarvaansa ja kääntyi suutelemaan Kimiä silmät kiinni, ettei joutuisi kohtaamaan kihlattunsa uskollisia ja luottavaisia silmiä. Kim hyväili ja siveli Sansan kasvoja ja hiuksia niin hellästi, että Sansaa melkein ärsytti. Miksei Kim voinut vain paiskata häntä sängylle – tai pöydälle tai vaikka ulkona aidan päälle – nopeasti ja hoitaa hommansa hetkessä? Se voisi tuntuakin jo joltain. Silloin Kimissä olisi sitä jännitystä, mitä Sansa haki.

 

photo 29_zps36cd0ee1.jpg

 

Kim olisi halunnut jäädä halailemaan vielä peiton alle, mutta Sansa ponnahti heti ylös ja siisti oman puolensa sängystä. Hän ei jaksanut vastaanottaa enää yhtään pyyteetöntä rakkautta. Sansa oli viettänyt monia yötä kieriskellen unettomana miettien Kimin motiiveja tuollaiseen hyvyyteen. Sansa itse ei koskaan olisi voinut tehdä jollekin ihmiselle vain laupeudentöitä ilman odotuksia vastapalveluksista. Ehkä Kimille riitti vain tieto siitä, että sai pitää hyvänään jotain niin kaunista kuin Sansa.

 

Sansan oli pakko päästä tuulettamaan itseään kävelylle.

                             ”Menen viemään roskat”, Sansa huikkasi. Hän kuuli, että Kim vastasi jotain, mutta häntä ei kiinnostanut, mitä. Sansa oli jo kipittämässä rappusia alas ja etsi trenssinsä taskusta tupakka-askia. Yhdet hermosauhut eivät todellakaan riittäisi.

 

photo 27_zpsffe73a5c.jpg

 

Kimin mieliala laski samaa matkaa portaita alas rientävän Sansan kanssa. Hän kääriytyi ensin peittoon ja kuvitteli, että hänen käsiensä väliin syltätty mytty oli Sansa, mutta se oli naurettavaa. Sansa ei takuulla suostuisi kenenkään unileluksi.

 

Alkuvuosina Sansan itsenäisyys oli viehättänyt Kimiä, ja olihan suhdetta helpompi pitää yllä, kun toinen määräsi niin selkeästi. Mutta pian Sansan poissaolevuus alkoi surettaa Kimiä. Kimin unelma omakotitalosta ja koirasta oli selkeästi murskattu, ja vuodet osoittivat, että niin oli haave lapsikatraastakin. Kim oli aina halunnut kotiaan ja perhettään rakastavan naisen rinnalleen: synnynnäisen äidin, joka voisi toki keskittyä uraansakin. Kyllä Kim voisi jäädä kotiin lasten kanssa. Mutta Sansa muuttui koko ajan kylmemmäksi ja kaukaisemmaksi, joten Kimin vaihtoehdot olivat vähissä. Hänen pitäisi joko tyytyä rakastamaan aina vain poissaolevampaa Sansaa tai yrittää etsiä itselleen uusi rakkaus.

 

*  *  *  *

 

photo 30_zps9cd8af7f.jpg

 

Hymyilevä, pinkki naama ei hävinnyt mihinkään, vaikka Sansa hankasi jo kolmannen raskaustestin näyttöä raivoisasti. Miksi hymiön suu ei voinut edes roikkua onnettomasti alaspäin? Tämähän oli – Sansa ei voinut löytää mitenkään sanoja kuristavalle tunteelle – täysi katastrofi. Mikä ihmeen uusi elämä, se tikusta irvistelevä naama tuntui sen sijaan hokevan: kuolema, kuolema, kuolema. Kuolema Sansan itsenäisyydelle, kuolema uralle… tai kuolema Sansan omalletunnolle.

 

Äiti ei ollut koskaan sanonut sitä suoraan, mutta aiheen välttely ja peittely toimivan varsinaista paljastamistakin paremmin. Sansa tiesi, ettei itse ollut lainkaan toivottu lapsi. Päinvastoin: hänen syntymänsä oli tuottanut äidille paljon tuskaa ja pilannut äidin tulevaisuudensuunnitelmat. Ilman äidin hellämielisyyttä Sansa ei olisi tässä; Sansa ei koskaan olisi saanut kokea iloa, onnistumista, ei mitään. Rationaalisesti ajateltuna Sansan ei kannattaisi pitää lasta, eihän Sansa ollut maailmalle elämäänsä velkaa. Mutta jotenkin Sansasta tuntui siltä, ettei hän voisi tappaa pientä hännällistä otusta sisällään, eihän äitikään ollut päättänyt surmata Sansaa.

 

photo 31_zps8803dd7b.jpg

 

Sansa unohti pukea ylleen ja lösähti makuuhuoneen pallotuoliin näkemättä tai huomaamatta päänsisäiseltä sumultaan mitään. Vauva. Sansa ei vihannut lapsia, ei lainkaan, mutta ne vain eivät mahtuneet mitenkään hänen elämäänsä.

 

Sitten Sansan rinnassa jysähti vielä kerran: entä Milano? Häntä oli pyydetty siirtymään suuremman ja vaikutusvaltaisemman mallitoimiston listoille, joten hänen tulisi muuttaa muodin Mekkaan keskelle Italian ihania maisemia. Sansa oli maalaillut jo mielessään elämäänsä Milanossa: villejä iltoja trendiklubeilla, lenkkejä auringonlaskussa oliivipuiden keskellä, italian oppimista. Ennen kaikkea elämää ilman Kimiä.

 

photo 32_zps6b6af02b.jpg

 

                             ”Kulta, eikö sulle tule kylmä?”

                             ”Ei se tässä ole ihan päällimmäisenä mielessä”, Sansa tiuskaisi. Hän yritti kuumeisesti harkita vaihtoehtojaan. Jos hän tekisi abortin, hän voisi hankkiutua samalla helposti eroon Kimistä, sillä Kim halveksi abortteja yli kaiken. Abortti tarkoittaisi pääsylippua Milanoon, mutta Sansaa puistatti, kun hän ajatteli, miten lähellä hän oli itse ollut tulla tapetuksi jo ennen syntymäänsä.

                             ”Onko jokin vialla?”

Sansa oli hiljaa. Pitäisikö hänen kertoa edes Kimille? Hän voisi kasvattaa lapsen yksinkin. Tai synnyttää sen ja antaa adoptoitavaksi. Toisaalta… Kim rakasti lapsia ja halusi vauvaa yli kaiken. Pysymällä Kimin kanssa yhdessä Sansa saisi lapselle rakastavan hoitajan, joten hän itse voisi palata parrasvaloihin heti raskauskilot karistettuaan.

 

photo 33_zps137f62df.jpg

 

                             ”Kulta, kuuletko sä mua?” Kim ihmetteli, ja kun Sansa pysyi yhä hiljaa, Kim veti hänet hellään ja vähän varovaiseenkin syleilyyn.

                             ”Ei hätää. Valintoja vaan.”

                             ”Sä osaat kyllä valita, sä olet maailman määrätietoisin ihminen.”

                             ”Toivottavasti”, Sansa puuskahti, mutta hymyili sitten Kimille. Se oli hymy, vaikka Sansan suupielet nytkähtivätkin vain muutamia millejä ylöspäin.

 

photo 34_zpsa09b9fd0.jpg

 

Sansan oli pakko pitää vauva. Ja Kimille kertominen oli reilua, vaikka mies ei välttämättä ollutkaan lapsen isä. Miten ehkäisypillerit muuten saattoivatkin pettää? Yli kymmenen vuoden käytön jälkeen?

                             ”Kim”, Sansa ei yhtäkkiä saanutkaan sitä sanottua, ”mä-”

                             ”Älä pelkää”, Kim sanoi ja silitti Sansan hiuksia. Hyi, miten romanttista.

                             ”Olen raskaana. Testissä lukee että neljännellä viikolla.”

Kimin silmiin syttyi niin kirkas tuike, että Sansa hetken tunsi kiintymystä miestä kohtaan. Ilma Kimin keuhkoista purkautui yhdellä puuskauksella.

                             ”Oikeasti!”

 

photo 35_zps028a6167.jpg

 

                             ”Mahtavaa, ihanaa, helvetti Sansa! Onnea!” sanat karkasivat Kimiltä. Sansa katsoi lähes kauhuissaan, miten miehen kasvot alkoivat loistaa onnellisuutta. Ilonkyyneleet kimalsivat Kimin silmänurkissa. Ei tässä näin pitänyt käydä! Tämä pitäisi hoitaa… kylmän rauhallisesti, aikuisesti.

                             ”Sansa, mä rakastan sua niin paljon. Kiitos. Kiitos, sä teet mun elämästä täydellis-”

                             ”Älä lässytä”, Sansa naurahti aika teennäisesti, mutta onneksi Kim ei huomannut valheellista huvittuneisuutta.

                             ”Rakas! Mä en uskonut, että tämä päivä tulee. Ihan tosi. Mutta nyt me ollaan tässä.”

 

photo 36_zps879fa107.jpg

 

Ennen kuin Sansa ehti huomatakaan, Kim oli nostanut hänet käsivarsilleen. Kim ei koskaan tehnyt mitään tällaista, yleensä Kim keskittyi pieniin, valjuihin ja huomaamattomiin rakkaudenosoituksiin kuten ruuanlaittoon tai siivoamiseen.

                             ”Mutta Kim, sun ei vaan kannata olla niin varma, että kaikki menee hyvin. Sä voit pettyä tässä jutussa.”

                             ”Älä höpötä! Mä pidän susta huolen.”

 

Niinpä niin, mutta miten Kim pystyisi varmistamaan, että lapsi oli hänen? Sansa ei kuitenkaan halunnut pilata Kimin onnenhetkeä. Kim oli oikeassa: oli täysin turhaa murehtia etukäteen.

 

                                                                                       *  *  *  *

 

photo 37_zpsf50f2d3c.jpg

 

Hän ei ollut koskaan ollut näin kuvottavan näköinen.

 

Sansa yökkäsi peilikuvalleen. Nuutuneet hiukset ja silmäpussit hän vielä kesti, sillä olihan Photoshop keksitty, mutta vartalo… hän oli lopullisesti pilalla. Miten hän oli voinut olla niin lapsellinen, että ajatteli pääsevänsä takaisin raskautta edeltävään kuntoon? Sansa ei ikinä pääsisi. Varsinkaan sen tiedon jälkeen, mikä neuvolassa oli käynyt tänään ilmi.

 

photo 38_zpsfb6b16be.jpg

 

                             ”Kulta, mitä neuvolassa sanottiin?” Kim hiipi Sansan takaa ja lähes säikäytti naisen. Kun Sansa pysytteli hiljaa mulkoillen Kimiä peilin kautta, Kim rykäisi ja alkoi nyhtää tietoja kihlatultaan.

                             ”Onko kaikki kunnossa? Ei kai vauvalla ole mitään hätää?”

                             ”No oliskin vaan yksi vauva!” Sansa parahti.

                             ”Ai- ai että me saadaan kaksoset?”

                             ”Näköjään.”

Sansa oli alkanut epäillä odottavansa useampaa kuin yhtä pikku hirviötä, kun vatsa oli alkanut ensimmäisen parin kuukauden jälkeen kasvaa valtavaa vauhtia. Nyt hän oli vasta neljännellä kuulla, mutta hänen keskivartalonsa oli jo paisunut niin, että häntä tutkinut lääkärikin oli kysynyt, oliko synnytykseen alle vai yli kaksi kuukautta.

 

photo 39_zps70e8da4f.jpg

 

                             ”Mä olen ruma”, Sansa niiskutti. Perkele, nyt hän tässä näytti vielä heikkoutensakin Kimille! Mutta kun tämä kaikki oli vain kuin painajaista: hänen uransa oli tuhoutumassa, lasten isää ei tiennyt kukaan ja niin, lapsia olikin tulossa kaksi.

                             ”Ei, vaan maailman kaunein nainen. Mä en tiiä ketään kauniimpaa kun sä just nyt”, Kim leperteli ja kumartui silittämään Sansan pingottunutta vatsaa. Sansa ei kestänyt tällaista hellämielistä läheisyyttä, hänen teki mieli läpsäyttää Kimiä, jotta mies irrottaisi otteen hänen kehostaan.

                             ”Ja älä huolehdi niistä töistä. Sähän olet saavuttanu jo paljon, ehkä nyt on aika hellittää.”

 

Ei koskaan, Sansa ajatteli ja siirsi Kimin kädet määrätietoisesti pois vatsaltaan.

 

                                                                                       *  *  *  *

 

photo 44_zps708d0965.jpg

 

”Onko Mario Vapiano tavoitettavissa?” Kim kysyi.

”Puhelimessa”, vastasi mies todella tökeröllä englannilla. Takuulla oikea mies, mietti Kim.

”Olen Sansa Suulan edustaja, ja minua ottamaan teihin yhteyttä, ettette saisi vääriä käsityksiä asiantilasta.”

”Hyvä. Olemmekin ajatelleet neiti Suulaa.”

”Hänhän ilmoitti aiemmin, ettei henkilökohtaisen vakavan syyn vuoksi voi tulla vuoteen toimistonne listoille. Hänen on nyt valitettavasti todettava, ettei siirto Milanoon onnistu lainkaan. Hänen uransa taitaa olla ohi.”

”Vaffanc- anteeksi! Odotimme häntä niin kovasti! Mutta ymmärrän, ikä alkaa jo painaa. Ja vielä raskaaksi yli kolmekymppisenä, dios mio. Siitä ei kyllä enää palata estradille.”

”Niinpä. Hän on varma päätöksest-”

 

photo 45_zps3a98d1d3.jpg

 

                             ”MITÄ HELVETTIÄ!” Sansa huusi niin kovaa kuin pystyi. Hän oli juuri tullut kotiin, ja kuultuaan Kimin olevan puhelimessa ja mainitsevan hänen nimensä Sansa siirtyi seinän taakse kuuntelemaan. Kim tuijotti Sansaa järkyttyneenä ja painoi nopeasti punaista luuria.

                             ”Kim… mitä sä teit!” Sansan volyymi ei laskenut lainkaan, päinvastoin kohosi kohti korkeuksia.

                             ”Sen mitä piti lasten takia. Ja sun. Mä en voi antaa sun elää siinä kuplassa, että sä vielä palaisit mallimaailman huipulle. Ne päivät on ohi. Me ei olla enää nuoria, rakas.”

                             ”Miten niin ohi? Enköhän mä itse tiedä tuon paremmin? Jos mä olen valmis tekemään kovasti töitä kuntoutumisen eteen synnytyksen jälkeen, niin mehän muutetaan Milanoon. Tai mä muutan. Ei sun tarvi olla osa yhtään mitään suunnitelmaa!”

 

photo 47_zps2edffdd9.jpg

 

                             ”Me ollaan oltu yhessä melkein kymmenen vuotta. Me rakastetaan toisiamme. Mä teen sen mitä mun täytyy että sulla ja lapsilla on kaikki hyvin.”

                             ”Ei me olla mikään yksikkö!” Sansa huusi, vaikka hän oli peitellyt tätä nyt karjumaansa totuutta aivan seurustelun alkuajoista lähtien, ”ja mistä sä tiedät rakastanko mä ketään.”

 

Sansa seisoi hetken paikallaan liian vihaisena kyetäkseen liikkumaan. Kim katsoi häntä lasittunein silmin; ehkä Kim alkoi vihdoin ymmärtää Sansan maailmaa. Sansa pudisti lähes olemattomasti päätään: ei Kim ymmärtäisi koskaan. Kim oli liian empaattinen, että voisi käsittää toisten ihmisten olevan Sansan mielestä vain ponnahduslautoja.

 

photo 43_zpsd26efd97.jpg

 

Kun Sansa kääntyi ja harppoi rivakasti ovelle, Kim ei tehnyt mitään estääkseen naista lähtemästä. Sansa nappasi mukaansa vain nahkatakin ja etsi tupakka-askin käsiinsä jo eteisessä. Kim halusi huomauttaa, miten huonoksi polttaminen oli sikiöille, mutta jotenkin ääni ei löytänyt tietä ulos hänen suustaan. Kim vain pihahti, mitä oven kiinni pamauttava Sansa ei voinut mitenkään kuulla.

 

Milanoon soittaminen ei tuntunut Kimistä ollenkaan oikealta päätökseltä, mutta hän ei voinut mitenkään muutoin suojella Sansaa pettymykseltä. Ei Sansa voisi palata mallintöihin enää: Kim kyllä näki, miten kiloja oli kerääntynyt muutenkin kuin turvotuksena. Sansan ennen sirot kasvot olivat pöhöttyneet: eivät mitenkään paljon, mutta sen verran, ettei Sansa näyttänyt enää veistoksellisen kauniilta, vaan pelkästään nätiltä. Sansa ei koskaan pääsisi takaisin mallinmittoihin. Ja tarvitsisivathan pienet kaksoset äitiä kotona.

 

photo 42_zps1d03eeed.jpg

 

Sansa palasi kotiin vasta, kun kello oli yli kolme ja Kim oli takuulla lähtenyt kuvauskeikalleen. Hän keitti itselleen kupin oikein vahvaa kahvia ja istua tömähti pöydän ääreen, muttei koskenutkaan juomaansa.

 

Entä jos Kim oli oikeassa? Jos Sansan ura, Sansan elämä, olikin ohi? Sansa katsoi itseään joka ilta suihkussa käytyään kylpyhuoneen peilistä, ja muutokset järkyttivät häntä. Päivä, jonka ei pitänyt koskaan tulla, oli mennyt jo aikoja sitten: hän oli vanhentunut. Ei mitenkään paljon, mutta merkittävästi. Nuoren ja nuorehkon naisen kauneudessa oli selkeä, mallille elintärkeä, ero.

 

Toisaalta lääketiede pystyi ihmeisiin. Rahaahan Sansalla kyllä oli. Otsan rypyt voisi silottaa ja huulet kohottaa. Rasvaimu voisi palauttaa raskaudelle ja iälle menetetyt kurvit. Imettää Sansa ei todellakaan aikonut, mutta hänen rintansa olivat silti kasvamisen lisäksi alkaneet riippua. Jospa hän täyttäisikin etumuksensa niin, ettei se enää tuntisi vuosia ja painovoimaa? Sansa voisi palata mainoksiin ja näytöksiin entistä nuoremman ja täydellisemmän näköisenä.

 

photo 40_zps7d52c548.jpg

Uran jatko tuntui vielä kaukaiselta ajatukselta. Mitä Sansa tekisi, kun lapset syntyisivät? Hän ei ollut vieläkään saanut kerrottua Kimille, että vaikka lapset todennäköisesti olivatkin Kimin (loppujen lopuksi Kim oli Sansan vakinaisin seksikumppani), isyys ei ollut aivan varmaa.

 

Ja halusiko Sansa sietää Kimiä koko loppuelämänsä? Lapsiin hän ei tuntenut vielä minkäänlaista tunnesidettä. Ehkä Sansa voisi erota Kimistä ja jatkaa uuteen elämään ilman kaksosia ja ärsyttävää kihlattua. Hän pääsisi kaikesta irti… tämä ansa piti vain enää purkaa.

 

                                                                                       *  *  *  *

 

photo 56_zps00ac6e01.jpg

 

Yhtäkkiä Sansaa pyörrytti. Hän otti tukea pyyhetelineestä, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Massiivinen yökötyksen aalto pyyhkäisi Sansan yli ja sai hänet taipumaan lähes kaksinkerroin. Se olikin melko suoritus ottaen huomioon jo kahdeksan kuukautta kasvaneen rantapallomahan.

 

Avun huutaminen ei tullut kuuloonkaan.

 

photo 57_zps188cf197.jpg

 

Sansalla ei ollut ollut aavistustakaan, että jokin voisi tuntua näin hirveältä. Hän tärisi, vatsassa väänsi, lihakset kramppasivat ja silmissä näkyi mustia aukkoja, ei lainkaan tähtiä. Sansan keho värisi lavuaaria vasten niin voimakkaasti, että se varmasti kuului koko taloon asti. Kimin askeleet lähtivät ensin tutkivina työhuoneesta, mutta kasvoivat sitten juoksuksi kylpyhuonetta lähestyttäessä. Sansa yritti keskittyä hengitykseen-

 

photo 58_zps98b3bb33.jpg

 

                             ”Sansa, kulta, mikä hätänä?”

Sansa tuijotti eteensä ja yritti vastustaa silmiinsä kihoavia kyyneliä. Hän ei itkenyt! Ei koskaan!

                             ”Kulta, vastaa, herranjumala!”

                             ”Sairaalaan. Nyt”, Sansa tiuskaisi purren hampaitaan yhteen. Hän ei tiennyt paljoakaan synnyttämisestä, mutta sen verran kuitenkin, ettei tämä voinut olla normaalia. Pieni paniikki valtasi Sansan; entä jos hän kuolisi tähän? Tai vammautuisi?

 

Sansaa ei yllättänyt yhtään se, ettei hän uhrannut ajatustakaan vauvojen kohtalolle.

 

 *  *  *  *

 

photo 59_zps014a2e3d.jpg

 

                             ”Se on edennyt niin pitkälle, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata välittömästi”, synnytyslääkäri totesi otsarypyt hieman korostuneina.

                             ”Niin siis onko tämä… diagnosoitu sairaus-”

                             ”Ei sairaus, vaan myrkytystila. Raskausmyrkytys”, lääkäri korjasi huolestuneen Kimin lausunnon.

                             ”Että onko se vaarallista?”

                             ”Ei kunnon hoidossa. Hyvä, kun tulitte heti oireiden alettua.”

                             ”Ne oli niin yhtä helvettiä että ei jäänyt paljon vaihtoehtoja”, Sansa puuskahti.

 

photo 60_zps1aa55ac8.jpg

 

                             ”Sitten ihan rutiinitoimenpide, älkää säikähtäkö. Tätä kysytään aina ennen riskisynnytystä. Teidän pitää täyttää tälle lomakkeelle lapsenne nimi hätäkastetta varten.”

                             ”Siis lastemme”, Kim korjasi.

                             ”Kaksosraskaus?”

Sansa nyökkäsi tuskaisesti. Miksi kipulääke imeytyi niin kovin verkkaisesti? Kouristukset olivat loppuneet, mutta huono olo ja huimaus painoivat yhä päälle.

 

photo 61_zps13138e0a.jpg

 

                             ”Niin, mitä nimiä olet miettinyt?” Kim kysyi Sansalta ja täytti lappuun jo innokkaasti Sansan henkilötietoja.

                             ”Laita sinne mitä haluat, eihän niille ne nimet jää. Ja vaikka jäiskin, niin ei se mulle niin tärkeä asia ole.”

                             ”Oikeasti? Sähän oot äiti. Kyllä sun pitäs välittää.”

                             ”Laita nyt vaan jotain, ihan sama.”

 

photo 62_zpsd1ed82b0.jpg

 

Hoitaja hätisti Kimin odotustilaan ja pisti Sansan olkapäähän piikin sanomatta mitään. Mitä ainetta se oli? Miksei hänelle kerrottu mitään? Sairaala oli pelottava ja inhottava, ja se, mitä sairaalan jälkeen tapahtuisi, hirvitti Sansaa vielä enemmän. Jos hän saisi tyttären, ensimmäinen opetus lapselle olisi varmasti se, ettei ehkäisypillereihin tule luottaa täysin.

 

Jopas silmäluomet olivat raskaat…

 

                                                                                       *   *   *   *

 

photo 63_zps28ceffb5.jpg

 

Sansa heräsi kevyeen tunteeseen, vaikkei edes muistanut nukahtaneensa. Vatsa oli poissa. Suu oli kuiva kuin Sahara ja Gobi yhteensä eikä Sansa jaksanut nostaa edes käsivarttaan, saati avata silmiään. Huone oli aivan liian kirkas siihen.

 

photo 64_zps14589ca5.jpg

 

Lamppujen teho näytti hiljalleen hiipuvan, joten Sansa sai väsyneet ja kuivat silmänsä sopeutumaan valkoiseen huoneeseen. Miten täällä olikin niin hohtavan valkoista ja puhdasta? Hetken verran Sansa luuli jo joutuneensa taivaaseen, mutta hah, ei hän sellaiseen soopaan uskonut. Sansa kuljetti katsettaan huoneessa: pari taulua, kaksi kehtoa, laitteita ja-

 

photo 65_zpsa42e4108.jpg

 

itkevä Kim.

 

Mies oli haudannut pään käsiensä turvaan ja tärisi hallitsemattomasti nyyhkäysten voimassa. Sansa ei tiennyt, kauanko aikaa hänen nukuttamisestaan oli, mutta Kim näytti uupuneelta ja toivottamalta.

 

Sansa ei halunnut olla tässä tilanteessa. Hän ei tahtonut tietää, itkikö Kim siksi, että vauvoille oli tapahtunut jotain vai jostain muusta syystä. Hän ei halunnut määritellä ”jotain muuta syytä”. Sansa olisi halunnut vain kiskaista dreenin kädestään, tilata taksin lentokentälle ja lähteä vain jonnekin. Hänellä oli tili täynnä käyttämättä jäänyttä rahaa, hänellä olisi mahdollisuus uuteen alkuun. Mutta nyt tämä vauvaruljanssi piti vain hoidella pois alta jollain tavalla.

 

photo 66_zpsd5d780c6.jpg

 

Kim nosti päänsä ylös ja katsoi kyyneleisin silmin suoraan Sansaa. Sansa ei kestänyt noin surumielistä tuijotusta vaan kääntyi pois.

                             ”Miksi?” Kim kysyi ääni särkyen jo ensimmäisessä iissä.

 

photo 68_zps9a364a8f.jpg

 

Miksi mitä? Miksi Kim kyseenalaisti ylipäätään mitään Sansan valintaa? Sansa ei saanut sanoja kuivasta suustaan, mutta ei hän olisi välttämättä halunnutkaan. Kimin kyyneleet tipahtelivat jo harmaanvalkealle neuleelle ja imeytyivät sen kuituihin nopeasti. Tai ehkä Sansan pää vain toimi hitaasti.

 

Kim henkäisi sisään niin, että hän kuulosti aivan tukehtuvalta. Sitten mies puisti päätään masentuneesti ja asteli pois Sansan huoneesta.

 

photo 69_zps3214c138.jpg

 

Sansa ei voinut muuta kuin makoilla paikallaan ja odottaa nukutusaineen hälvenevän kokonaan. Sairaanhoitaja toi hänelle lasillisen vettä ja kiirehti sitten tiehensä sanomatta sanaakaan. Hyvä, että ihmiset osasivat vaieta joskus.

                             ”Huomenta”, synnytyslääkäri hymähti.

                             ”Ai, onko nyt jo aamu?” Sansan ääni kuulosti hieman varismaiselta. Inhottavaa.

                             ”Sinulla oli kunnon kauneusunet. Onko kipuja?”

                             ”Ei ainakaan siihen kohtaukseen verrattuna.”

                             ”Se olikin kummallista. Etkö huomannut mitään raskausmyrkytyksen oireita jo aiemmin? Turvotusta?”

                             ”Ajattelin, että se on ihan normaalia.”

 

photo 70_zps3a826235.jpg

 

                             ”Huh, ei sentään. Mutta nyt kaikki on hyvin. Leikkaus oli erittäin onnistunut, ja tyttärenne syntyivät terveinä.”

Yksi Kimin itkun syy eliminoitu.

                             ”Jos siltä tuntuu, niin voit varmaan kokeilla nousta ylös.”

 

photo 76_zpsa03d89ea.jpg

 

Sängystä kipuaminen ei ollutkaan niin vaivalloista, kuin Sansa oli kuvitellut. Vatsaa vihlaisi hieman, kun leikkaushaava venyi Sansan suoristaessa itsensä, mutta kipu oli hyvin siedettävissä. Päässäkin pyöri vähäsen.

                             ”Hyvä! Tuntuiko pahalta?”

                             ”Ei.”

                             ”Haluaisitko nähdä vauvasi? Täällä he ovat?”

Sansan teki mieli vastata, ettei häntä voinut vähempää kiinnostaa, mutta silti hän nyökkäsi.

 

photo 73_zps7d7e6b72.jpg

 

Lääkäri nosti pikkuisen, pipopäisen otuksen käsivarsilleen. Sansa kurtisti kulmiaan; no selvisi se Kimin itkeminenkin. Vauvahan oli… valkoinen? Miten ihmeessä? Hän oli harrastanut ehdottomasti eniten seksiä Kimin kanssa. Satunnaisia yöllisiä tuttavuuksia oli kyllä ollut, mutta hän oli aina yrittänyt suojautua vahingoilta. Kummallista. Mutta ei tämäkään käänne Sansaa yllättänyt.

 

photo 77_zps7fd8a44a.jpg

 

Vauva ojennettiin Sansalle. Olipa se kevyt. Tyttö killitti äitiään vihrein silmin. Oranssin pipon alta vilkahteli lähes läpinäkyvän vaaleita haivenia. Kenen albiinon kanssa hän oli joskus nainut? Kun Sansa vertasi omaa maitokahvi-ihoaan vauvan valkoisuuteen, ero oli kuin shakkilaudassa.

 

Viereisessä kehdossa tosin kelliskeli tumma, mutta niin ikään vihreäsilmäinen tyttö. Jopas geenit olivat tehneetkin melkoisen taikatempun.

 

photo 75_zps9e454425.jpg

 

Sansa laski hiukan kitisevän tyttösen takaisin pikku sänkyynsä. Tältäkö Sansan äidistä oli tuntunut, kun hän oli synnyttänyt Sansan; blondi, kalpea nuori nainen sai tumman vauvan? Ei, äidin olo oli varmasti ollut musertava, koska Lumi ei ollut halunnut lasta. Ei kyllä Sansakaan, mutta holtittoman elämän tuloksena saattaa milloin vain olla vastuu. Kuten nämä kaksoset.

 

Sansa ei jaksanut ajatella, miten elämä nyt järjestyisi. Ehkä Kim rakastaisi häntä niin paljon, että suostuisi myöntämään isyyden, ja Sansa voisi jättää vauvat Kimille ja häipyä? Tai sitten Sansa voisi antaa tytöt adoptioon. Tai kysyä äidiltään, haluaisiko tämä auttaa lastenhoidossa. Ehkä jotain. Kunpa noita pikkuisia ei olisi olemassakaan.

 

                                                                                       *  *  *  *

 

photo 79_zpsad21b765.jpg

 

                             ”Sansa, meidän pitää puhua. Tää pitää selvittää”, Kim huusi taas. Ja Sansa oli taas hiljaa. Hän tiesi, että ratkaisun hetki oli mennyt jo viikkoja sitten, mutta Sansa ei vain kyennyt jäsentämään yhtään mitään.

                             ”Puhu”, Sansa sanoi kahvikupilleen.

 

photo 82_zps073add44.jpg

 

                             ”Mitä mä voin sanoa? Sinusta kaikki päätökset riippuu. Mä en ymmärrä miksi mä edes enää asun samassa talossa sun kanssa. Sä vaan… rikoit ihan kaiken. Tuhlasin kymmenen vuotta siihen, että luulin että meistä tulee joskus perhe ja että sä rakastat mua. Turhaan.”

                             ”Sanoinko mä koskaan että rakastin sinua? No en! Miksi sä kuvittelit niin?”                       

                             ”Yleensä ihmiset rakastaa sitä, jonka kihlasormus niillä on nimettömässä. Oli”, Kim sihahti. Niinpä. Sansa oli jo sairaalassa heittänyt valkokultaisen, siron korun aulan neuvontapisteen palautelaatikkoon. Joku siivooja saisi siitä hyvät bonukset paskapalkkansa lihottamiseksi.

 

photo 81_zpsc10c1cb8.jpg

 

Yhtäkkiä Kim puhkesi hysteeriseen nauruun. Sansaa melkein pelotti: Kim oli tätä ennen aina ollut rauhallinen ja ystävällinen. Mutta kaksosten syntymän jälkeen miehestä oli tullut kylmä ja ennalta-arvaamaton. Oliko Sansa muka tällä särkenyt Kimin koko minuuden? Aika surkeaa, jos koko olemassaolo oli naisystävästä kiinni.

                             ”Siis sun mielestä on täysin normaalia panna ketä tahansa millon tahansa, kunhan mä en näe? Ja antaa mun luulla yhdeksän kuukautta että mun suurin haave toteutuu – että musta tulis isä – eikä sanoa mitään, ettei ne ees oo mun lapsia. Ihan tavallista, niin!” Kim ulvoi.

 

photo 84_zps8e1fddce.jpg

 

                             ”Mä sanoin aina sulle, että haluan uran ja vapaan elämän. Että haluun muuttaa Milanoon. Ja etten osaa sitoutua. Mutta et sä ikinä kuunnellu! Sitte mä aloin elää niinku halusin. Ja niin, noista lapsista. Sähän halusit perheen! Siinä sulle vauvoja!”

                             ”Lapsia sun kanssa. Ei jonku valkosen paskan ipanoita. Sä et itekään tiedä, kuka noiden isä on. Mä en halua työntää kärryissä valkosta vauvaa yksin puistossa.”

                             ”Pidin ne sun takia”, Sansa valehteli.

 

photo 85_zps0b191dd0.jpg

 

                             ”Ai ajattelit, että mulle kelpaa lapsi ku lapsi? Niin just! Mutta ei tässä ole vauvoista kiinni oikeasti. Vaan susta. Miksi sä annoit mun luulla tätä rakkaudeksi ja suhteeksi kymmenen vuotta? Sä et ikinä välittäny”, Kim melkein nyyhkäisi. Kylmä ulkokuori oli murtua ensimmäisen kerran viikkoihin.

                             ”No en helvetissä. Mä en välitä kenestäkään.”

                             ”Paitsi itsestäs. Millään muulla ei oo väliä”, Kim puuskahti. Sansan nyökkäsi päätään. Tuo oli totta. Kim ymmärsi viimein totuuden, ja mikäpäs siinä. Ei Sansan tarvitsisi Kimiä enää kauan kestää, mies näytti olevan valmis vaikka itsemurhaan päästäkseen Sansasta eroon.

 

photo 86_zps20994fd3.jpg

 

                             ”No, mitä sä sitten haluat? Mitä sä nyt aiot tehdä?” Sansa huusi, kun Kim tuijotti häntä ilmeettömästi.

                             ”Susta ei tule enää ikinä mallia. Sä et todellakaan tule pääsemään sinne Milanoon.”

                             ”Mitäh!”

                             ”No ei tule. Sä olet ruma ja lihava siihen tyttöön verrattuna kehen mä rakastuin. Eikä siinä mitään. Mä voisin rakastaa sinua ja pitää kauniina, elättää meidän perheen ja tehä sut onnelliseksi. Mutta vaan epärealistiset ja itsekkäät toiveet tekee susta onnellisen, ei rakkaus tai elämä tai muu tavallinen asia”, Kim lateli hiljaisen raivokkaasti.

 

photo 87_zps4f6b627f.jpg

 

                             ”Sä olet tehny sun elämän valinnat väärin, Sansa. Aika harva ihminen on oikeasti paha, mutta sä taidat olla. Miten äiti voi jättää lapsensa? Miten nainen voi pettää miestä vuosikausia? Etkä sä nähny kummassakaan mitään väärää.” Kimin kaikki liikkeetkin pysähtyivät, kun hän antoi myrkyn valua suustaan ulos. Kaikki asiat, joita Kim oli pelännyt ja epäillyt… ne kaikki olivat osoittautuneet todeksi.

 

Nyt Sansakin nauliutui paikalleen katsoen jonnekin kaukaisuuteen Kimin ohi. Jonnekin mahdottomiin haaveisiinsa ehkä.

                             ”Eli sä väität, että mun elämä on tuhottu?”

                             ”Ei, vaan että mun on.”

 

photo 83_zpsd4178217.jpg

 

                             ”Mutta mitäpä pienistä”, Kim naurahti kolkosti pitkän hiljaisuuden jälkeen, ”mä soitin sun äidille ja isälle ja ne hakee kaksoset luokseen nyt viikoksi. Ostin meille matkan Prahaan muutamaksi yöksi. Mä jatkan sieltä isän luo Tansaniaan ja sä… saat tehdä ihan mitä haluat. Selvitetään tämä nyt kerralla. Jos sulle tulee jotain tunteita… ajatuksia, anteeksipyyntöjä, pahaa oloa… niin ehkä tästä vielä joskus tulee jotain. Mä kuitenkin rakastin sua niin kauan, ettei sitä voi unohtaa. Ikävä kyllä.”

                             ”Ai”, Sansa tiuskaisi, ”säkö vaan lähdet?”

                             ”Niin. Jos ei näytä siltä, että pitäis jäädä.”

 

Ovikello pelasti Sansan lähes murhaavalta hiljaisuudelta, joka vain jatkui ja jatkui ja meni koko ajan tukahduttavammaksi.

 

photo 91_zpsfb5f43b4.jpg

 

                             ”Hei, tyttöseni!” Lumi syöksähti heti halaamaan Sansaa, joka taputti äitiään vaivalloisesti pari kertaa selkään ja irtautui sitten pullantuoksuisesta otteesta.

                             ”Näytätpä väsyneeltä. Voi että, onpa mukava, kun et ole enää niin sairaalloisen laiha. Se oli epätervettä se mallitouhu, hienoa kun saat siitä vähän lepoa”, Lumi jaaritteli. Olikohan äidillä aavistustakaan, millaisia puukkoja lauseista Sansalle muodostui?

                             ”Missäs mummon mussukat on?”

 

photo 90_zps50d8ad9f.jpg

 

                             ”Äiti, sä olet liian nuori lässyttämään. Vasta vähän päälle viiskymppinen!”

                             ”Äläpäs nyt. Pikku vauvat pistää aina hormonit ylikierroks- voooi, siellä mummon kulta!” Lumi huudahti nähdessään kaksosista vaaleamman.

 

photo 92_zpsc85150c7.jpg

 

                             ”Mikäs tämän prinsessan nimi on?” hän kysyi ja näytti täysin jättävän huomiotta tytön kalpean ihonvärin.

                             ”Mila. Ja se toinen on Ronja.”

                             ”Onko sulla mitään ohjeita näiden hoitoon? Mitään rutiineja?”

                             ”Njää, sinä nuo vauvajutut tiedät paremmin. Mutta hei, nyt me mennään”, Sansa säksätti, otti takkinsa ja Kimin valmiiksi pakkaaman matkalaukun ja paiskasi oven kiinni. Kim hymyili väsyneesti Lumille – hän aidosti piti Sansan äidistä, harmi, ettei Sansassa tuntunut olevan mitään samaa lempeän ja perhekeskeisen Lumin kanssa.

                             ”Me jäätiin nyt sitten kolmestaan, muruset. Pappa odottaa jo, laitetaanpas teille haalarit päälle niin mennään! No mutta, eikös teillä olekaan mitään lämpimämpää vaatetta?” Lumi kummasteli ja katsoi säälien vaaleaa tyttövauvaa. Mila sen nimi taisi olla.

 

 Voi voi, Sansa oli varmasti maailman huonoin äiti. Hetken verran Lumia vihlaisi ajatus Liiristä – tämä osasi käsitellä naapuruston pikkulapsia jo nuorena, silloin, kun itsekin oli melkein lapsi. Liiristä olisi tullut hyvä isä jos – jos Liir ei olisi kasvanut niin kammottavalla tavalla kieroon. Miksi Lumi oli epäonnistunut kummankin lapsensa kanssa? Ja mitä näille kaksosille kävisi?

 

                                                                                       *  *  *  *

 

photo 94_zps5bc7d1ab.jpg

 

Avoautossa suhisi niin kovasti, ettei siellä olisi voinut edes puhua. Sansa oli siitä nyt kiitollinen, sillä hänellä ei ollut mitään sanottavaa Kimille. Prahaan? Miksi? Miksei Kim voinut vain painua helvettiin, jos kerran halusi? Tai miksei Kim voinut antaa anteeksi Suomessa?

 

Sansaa hirvitti jo ajatellakin, millainen Tsekin-matkasta tulisi: piinaavia, hiljaisia tunteja hotellilla, sanattomia aterioita, ääneen sanomattomia syytöksiä… jospa hän kävisi lentokentällä nopeasti netissä ja varaisi itselleen eri hotellin. Sansa oli Kimiltä salaa ottanut mukaansa läppärin ja platina-luottokorttinsa. Hän voisi paeta jo Prahan lentokentältä, kun Kimin silmä vältti. Mitä vain, ettei tarvitsisi käydä tätä läpi.

 

photo 97_zps83dd19ca.jpg

 

Matka tuntui jatkuvan ja jatkuvan, vaikkei Ruusulaakson lentokenttä ollutkaan kaupungista kuin kolmenkymmenen kilometrin päässä. Sansa olisi halunnut ajaa itse, sillä Kim oli melko epävarma ja arka kuski. Nytkin mies ajoi lähes pientareella.

 

Sansa katseli sormiaan. Vasemmassa nimettömässä oli sormuksen jäljiltä vaalea rusketusraja, joka näkyi jopa näin hämärässä. Miten hän olikin joskus ollut niin lapsellinen, että oli suostunut Kimin kosintaan. Ilman sellaista sitoumusta tässä ei olisi mitään ongelmaa. Jos hän olisi silloin vuosia sitten sanonut Kimille ”ei”, he olisivat olleet erossa jo pitkään.

 

photo 96_zpsa64be43f.jpg

 

Välähdys sai Sansan nostamaan katseensa sylistään tielle. Suuren auton, rekan tai bussin, valot välkähtivät noin sadan metrin päässä. Kim oli ajautunut todella lähelle keskiviivaa, itse asiassa keskiviivan yli.

                             ”Kim, oikealle!” Sansa huusi. Mies ei vastannut, vaan katsoi jonnekin todella kauas ja ajautui yhä enemmän vastaantulijan kaistalle. Rekka – siinä oli paljon valoja ja punaista, ehkäpä Coca-Cola-rekka – viiletti kohti heidän autoaan.

                             ”Väistä!” Sansa ei saanut itsestään enää enempää ääntä. Kim näytti uppoutuneen ajatuksiinsa, mutta ei kai kukaan voinut olla näkemättä valtavaa rekkaa? Kun Kim ei vieläkään tehnyt mitään, Sansa tönäisi miestä ja kurotti kohti rattia mutta-

photo 99_zps60ebd641.jpgphoto 99_zps60ebd641.jpgphoto 99_zps60ebd641.jpgphoto 99_zps60ebd641.jpgphoto 99_zps60ebd641.jpg

photo 98_zpse6a5aa25.jpg

 

 

Sellaista tällä kertaa! Sori, kun on kestänyt, mutku kirjotukset ja pääsykokeet ja kaikenlainen muu opiskelusonta vie melkoisesti aikaa. Nytkin kädessä pitäisi olla enkunkirja eikä kone, mutta hups.

 

Ja vähän loppupiristysosastoa:

 

photo 89_zps35a1a0a2.jpg

 

Sansa tuo miehiä jo kotiinkin.

 

photo snapshot_dc3af727_3e44ea0f_zps2d9ea4dd.jpg

 

Naislääkäri (eli uudelleenstailattu Sansan bimbokaveri osasta 14) sydän Ilari.

 

photo snapshot_dc3af727_5e44e9dc_zps1053d6bd.jpg

 

Paritin Sansan ja Ilarin toistekin ja tuloksena oli ruskeatukkainen söpö pikku Henry. Jolle ei tosin ole tarinassa käyttöä, joten sitä ei ole olemassakaan. En vain tohtinut lopettaa tallentamatta, kun se oli niin söötti.

 

Kommentoida saa ja pitää, jos vielä on urheasti jaksanut tätä osaa odotella!