Helöy! Jeejee, uusia lukijoita on tupsahdellut Suulille. Tervetuloa kaikille, ja alkusäikyttelyksi ilmoitan, että tämän osan inspiraationa on soinut Turmion kätilöt. Ei siis ihan normaalia tekstiä luvassa, hups. Nyt on vain enää sellaista sanottavaa, että say hello to my dear friend Sami, he's a good guy. 

 

Ja jos et oikein kestä alastomuutta ja aika avoimesti esitettyä seksiä/seksuaalista vihjailua, niin kalpi tiehesi. Tämä osa nyt on mitä on. 

_____________________________________________________________________

 

 

Ostettu hymy. 

 

 

Nainen katsoi nöyrästi kohti lattiaa pyörittäen lantiotaan. Musiikki kuului vaimeana, mutta Sami pystyi helposti erottamaan inhoamansa sanat "fuck" ja "hot". Klubi oli jo tyhjä; mustilla nahkapenkeillä ei ollut kuin muutamia tahroja ja tupakantumppeja. 

 

 

Sami kantoi viimeisen lasin pöydästä. Punaviiniä ei ollut kuin maistettu. Sami vilkuili ympärilleen, ja kun pomoa ei näkynyt missään, hän kulautti kitkerän viinin parilla huikalla lämmittämään oloaan. Asiakkaat jättivät niin paljon juomatta... ehkä heillä oli rahaa. Tunti sitten venäläinen miesporukka oli tilannut 50 vodkashottia, joista kuusi oli jäänyt täysin koskemattomina pöytään. Ne Sami oli kasannut tarjottimelle, vienyt tarjottimen takahuoneen vessaan ja juonut viiden minuutin tauollaan. Coctaileja tehdessä taas oli helppo hujauttaa hieman likööriä omaankin lasiin. 

 

 

Tajunta pyöri aivan pikkuisen myötäpäivään, kun Sami huiski laiskasti baaritiskiltä suurimpia tahroja. Pois! Niin, pian hän pääsisi pois. Pukemaan takin ylleen, muuttumaan hetkeksi tavalliseksi kansalaiseksi, joka luikkii taksijonojen ja muilta klubeilta hoipertelevien humalaisten joukkojen ohitse kohti kotiaan. Hän olisi normaali vartin ajan... ja sitten pitäisi mennä kotiin. 

 

 

Sami otti tukea seinästä ja katseli ympäröivää pikku todellisuuttaan. Tankoa vasten itseään hinkkaava työkaveri, violettia seinissä, pehmustetuissa pylväissä ja tauluissa yläosattomista naisista. Ällöttävää. Hän oli tämän paikan tuote. Ensi viikolla olisi jälleen Samin vuoro tanssia ja johdattaa asiakkaita takahuoneen hämärään. 

 

Lisää likööriä. 

 

 

"Kelpaako, Nieminen?" hengästynyt nainen nostaen mukaseksikkäästi leukaansa. Vanha, kiharapäinen mies kohotti kulmiaan, ja Sami yritti sulkea likööripullon korkin niin, ettei kumpikaan huomaisi hänen juovan työaikana. 

"No jaa. Sulla on kyllä kertynyt noita kiloja. Eikö ne jumalauta lähe millään? Sara, tässä on kyse sun työpaikasta", Nieminen murahti. Saran pää painui. 

"Älä murjota. Sä voit korvata tuon läskin jollain minkä tiiät osaavas. Heti", mies käski. Sami pysähtyi baarikaapin kohdalle ja oli pyyhkivinään pölyjä sen ovista. Hän ei halunnut Niemisen pyytävän häneltäkin palvelusta. 

 

 

Samin oli pakko hakea takki, vaikka hän olisikin halunnut rynnätä lumisateeseen ohuessa neuleessaan, kunhan vain säästyisi Niemisen huomiolta. Hän askelsi hiljaa ja seinää pitkin luikkien kohti takahuonetta ja naulakkoa. Äänet olivat vaimeita, mutta selviä. Pitäisikö Samin kääntää pää? Katsoa alaspäin? Tuijottaa suoraan kohti? 

 

 

Vilkaisu riitti.

 

Oksennus kohosi Samin ruokatorvea ylös suuttumuksen myötä. Miten Sara suostui tuohon? Tuo irstailu oli laitonta, se oli rikollista. Sami ei tiennyt mitään lakipykälistä, mutta työntekijän pakottaminen seksiin erottamisen uhalla varmasti riittäisi vähintään ehdolliseen, henkisestä väkivallasta puhumattakaan. Eniten Sami oli vihainen Saralle, joka vain suostui Niemisin kuvottaviin vaatimuksiin kuin tottelevaiseksi hakattu koira. 

 

 

Sami nappasi takkinsa nopeasti naulakosta ja lähti katsomatta uudelleen, miten Sara antoi Niemiselle kaiken, mitä tämä halusi. Tämä koko paikka oikein löyhkäsi pahalta ja väärältä. Seiniltä työntyvät rinnat kuvottivat Samia, Sami olisi vain halunnut käydä spreijaamassa alastomat vartalot mustaksi. Hän kiskaisi vetoketjun aivan kaulaan asti kiinni ja napitti takin kokonaan. 

 

 

"Sami, oota!" Sara vinkaisi Samin takaa. Sami ei viitsinyt kääntyä. Tämäkin keskustelu oli käyty jo niin monta kertaa. Niin, Sara ei halunnut panna Niemistä, mutta kun... Se tuntui niin pahalta, Saran tarvitsi puhua jollekulle - ja sen piti tietenkin olla Sami. Niin, olihan se Saralla niin vaikeaa, hän kun oli nainen. Sami oli vahva, Sami osasi vastustaa, Sami oli mies! Niin, mies! 

 

Mies, joka tanssi ammatikseen nahkastringeissä. Ei mikään mies siis. 

 

 

Sara ripustautui Samin kaulaan hengitys vieläkin kiivaana äskeisestä. 

"Mä-"

"Vihaat sitä miestä?" Sami kysyi yrittäen kuulostaa lohduttavalta, ei ironiselta. 

"No ku edes en. Se on vaan yks muiden joukossa." Sara tokaisi. Sami ei järkyttynyt, vaikka hän vielä pari vuotta sitten olisi saattanut puhjeta kyyneliään kuunnellessaan hyväksikäytetyn naisen purkautumista. Sara otti asiakkaita takahuoneen pinkille sohvalle, Sara jäi klubin sulkemisajan jälkeen toisinaan verhojen taakse odottamaan miehiä luokseen. 

"Tämä vaan ei ole oikein. Tää on ihan tosi kiristystä." 

 

 

"Niin se on", Sami totesi ja väläytti piskuisen hymynpoikasen. 

"En vaan tajua miksi mä suostun tähän. Kyllä mä töitä saisin. Tarjoilijana tai jotain. Mä vaan pelkään, että Nieminen..." 

"Voit sanoa mitä ajattelet, se lähti jo pois."

"Se taitaa oikeesti haluta mua", Sara sanoi inho kasvoillaan, "mä vihaan sitä". 

"Mä kans, vaikken joudukaan lutkuttamaan sen munaa. Ei sun tarvis niin tehä", Sami ei jaksanut enää kaunistella ja lohduttaa. 

"En uskalla sanoa ei."

"No älä sitte. Mä lähen kotiin."

 

 

Pinkki kaksio olikin aivan hiljainen. Sami ei uskaltanut huoahtaa, ei edes hengittää syvään sisälle. Sussu voisi herätä, Sussu voisi huomata hänet. Keittiö oli yllättävän siisti, Sussu oli varmaan pessyt sen rasvaa ja ruoantähteitä tirskuvan posliinisen ja lasisen tiski-Everestin - tai sitten paiskonut astiat ikkunasta ulos. Sussun mieli... äh, Sami ei pystynyt ajattelemaan Sussua. 

 

 

Sami oli niin väsynyt, että otti tukea ovenkarmista kiskoakseen martensit jalasta retkahtamatta unosille tervetuloa-matolle. Hän ei voinut muistaa, milloin oli viimeksi nukkunut kunnolla tai herännyt kenenkään häiritsemättä, onnellisena ja murehtimatta. Miten ihanaa olisikin vain sulkea silmät, laittaa ovi lukkoon ja viettää kymmenen tuntia yksin unessa muistamatta todellisuutta. Sami ei ollut uupunut, hän oli lopussa. 

 

 

Kun Sami avasi silmänsä, Sussu oli siinä virnuillen alusvaatteissaan. 

"Sun olis pitänyt olla täällä jo tunti sitte. Sä tiiät mitä valehtelusta seuraa." 

Sami tuijotti tyhjyyteen. Ei hän halunnut tietää enää yhtään Sussun vaihtuvaa sääntöä tai ihan vain käskyn muotoon puettua hullua päähänpistoa. 

"Oon täällä koko yön odottanu, että tuut takas ja mä voin koskettaa sua." 

 

 

Sussu liimautui Samin huulille, sulki Samin syliinsä vangiksi. Sami suuteli takaisin, mutta täsmälleen sen verran, että Sussu luulisi hänen olevan tässä mukana edes vähän. Sussun kädet repivät Samin vaatteita, avasivat vetoketjuja, raastoivat nappeja auki... Tässä näytelmässä Sami oli pelkkä sivullinen .

 

 

Sussun päällä Sami yritti pitää vartalonsa suorana ja koskettaa naista vain sieltä mistä pakko oli. Sami sävähti aina inhosta osuessaan sen olion täyttämään mahaan. Sami näki silmät sulkiessaan allaan Liirin, kuvitteli siihen sänkisen posken ja oranssinpunaiset hiukset, silmälasit ja smaragdinvihreät silmät. Sami ei halunnut nähdä, hän puristi luomensa tiukasti kiinni, mutta sitten Sussu taas voihkaisi. 

 

Ja se vatsa. Samia yökötti ajatella, että hän oli laittanut alulle pikku-Sussun, josta tulisi hänelle toinen vankityrmä. Samin painajainen ei päättyisi koskaan, hän olisi pian sidottuna sekä Sussuun että lapseen, joka pakottaisi hänet pysymään Sussun luona. 

"Sussu, se vaan ei enää toimi", Sami mutisi ja kierähti ketterästi suoraan jaloilleen. 

"Miten nii! Ennen sä jaksoit koko yön putkeen... et sä vittu vanhaks oo vielä tulossa."

 

 

"Mä olen kai liian väsynyt." Sami noukki bokserinsa lattialta ja puki ne pikavauhtia ylleen. Hän ei halunnut Sussun tuijottavan vartaloaan nälkäisesti. 

"Et! Töissä sä kyllä jaksat olla, mikset jaksa rakastaa naistas! Mä kannan sun lastas, sun pitää näyttää mulle miten tärkee mä oon sulle!"

Sami painui makuuhuoneeseen pesemättä hampaitaan tai edes meikkejä pois. Hän katsoi murheellisena ovea, jossa oli vielä vähän aikaa sitten ollut lukko. Sitten Sussu oli ruuvannut sekä sen että vessanlukon pois, koska heidän välillään ei saanut olla seiniä eikä salaisuuksia. 

"Sami! Tuu takasin, mä haluan sut NYT!"

 

Sami raahasi yöpöydän ja vaatearkun oven eteen, painoi tyynyn korvilleen ja yritti nukahtaa.

 

*  *  *  *  

 

 

Ei kovin kiireinen yö, mietti Sara, mutta sehän on vasta aluillaan. Hän sekoitti laiskasti pari margaritaa ja hymyili ajatellessaan Samia, joka varmasti olisi ottanut jo coctailista pari maistohörppyä. Voi sitä juoppoa! Onneksi Sara itse ei sentään ollut koskaan sortunut työpaikan nestemäisiin luontaisetuihin, alkoholissahan oli kaloreja aivan kauheasti. Varsinkin oluessa, jota hän lähti viemään erääseen pöytään. 

 

 

"Kas tässä kaloripommis-", Sara naureskeli ja tajusi sitten, että puhui mitä sattui, "siis hups! Siis Heineken, ole hyvä." 

Kiharatukkainen mies irrottautui poikaystävästään ja otti oluen hymyillen vastaan: 

"Kiitos. Eiköhän nekin salilla pala."

"Tai tanssilattialla", Sara yritti korjata virhettään, mutta mokasi taas, "paitsi että tänään voit ottaa ihan rennosti. Muutaman minuutin päässä tossa on ihan ammattilaisesitys." 

"Ei taida olla ihan viatonta letkajenkkaa?" Miehen punatukkainen seuralainen virnisti. 

"No ei! Sen seksikkäämpää saa hakea. Kannattaa jäädä katsomaan!" 

 

 

Samin katse harhaili pitkin takahuoneen seiniä. Hänellä oli vain vähän show-iltoja, mutta ne olivat sitäkin hermostuttavampia. Sami piti koko huonetta tärisyttävistä rytmeistä ja ilmavirrasta paljaalla ylävartalolla, kun hän liikehti nopeasti... mutta eniten hän rakasti sitä, ettei kukaan valvonut hänen juomisiaan esitysöinä. Saralla oli kiirettä baaritiskillä, ja Nieminen liehui pitkin ja poikin asiakkaita jututtamassa. Sami sai kaikessa rauhassa syventää ystävyyttään Jägermeister-pullon kanssa. Ei hän tähän selvänä sentään suostuisi. 

 

 

Sitten Niemisen ääni kajahti yhtäkkiä:

"Vitun juoppo! Mä annan tän anteeksi, jos nyt meet tonne ja tanssit niin että mullaki seisoo." 

Sami tuijotti tyhjyyteen eikä vastannut mitään.

"Tänään on niin vähän porukkaa, että kyrpii ja kovaa. Mä tiiän että olet sellanen arkailija mutta voi olla että sit ku mä tuon tänne taakse jonku, nii sun pitää tehä jotain. Sä tiiät kyllä."

"Se ei kuulu sopimukseen", Sami sanoi ääni täristen.

"Sä et tiedä mitään. Mene." 

 

 

Nieminen oli ollut oikeassa. Violetti sali lähes kumisi tyhjyyttään, eikä ihme: tiistaisin ulkona olivat vain tapajuopot, pervot, työttömät ja opiskelijat. Ja ne onnekkaat, joilla oli varaa valita, milloin tehdä töitä.

 

Sami veti roolin ylleen. Tämä oli työ-Sami, hänen sydämensä ei tarvinnut olla tässä mukana. Tämä olisi vain pari tuntia pahimmillaankin: ennakkoon harjoitellut koreografiat ja kokemus. Ei ajatusta, ei tunnetta. Sami teki kaiken, minkä oli ennenkin tehnyt, liikkeet tulivat jatkuvana virtana suoraan hänen selkärangastaan ulkoa opittuna sarjana. Ympäri tankoa, ylösalaisin, saavuttamattomana... kunnes Sami näki jotain tulenoranssia. 

 

 

Herranjumala. 

 

Kylmät väreet tärisyttivät Samia kauttaaltaan, ja hän pysähtyi, liike pysähtyi, aika pysähtyi! Li-Liir... joka katsoi häntä suoraan silmiin. Sami ei kuullut edes omaa sydäntään, hän ei voinut olla omassa kehossaan. Eikä Liir voinut olla tuossa. 

 

Tunne - ei tunne, vaan koko maailmankaikkeus - oli edelleen vahvinta, mitä oli. Liir oli kasvanut aikuinen mies, hän oli aivan erilainen kuin Samin fantasioissa ja haaveissa. Ulkomuoto oli kuitenkin aivan toissijaista. Ajatus Liiristä, Liirin läsnäolo, se tuntui edelleen aivan yhtä hullaannuttavalta. He hengittivät vieläkin samaa ilmaa, paitsi että Sami ei kyennyt imaisemaan happea sisälleen lainkaan. Samin silmät olivat laajenneet, hän yritti porautua katseellaan Liiriin ja kertoa, että hän oli tässä. 

 

Liir ei tunnistanut Samia. Aika polkaistiin jälleen liikkeelle, musiikki soi, ja Samin kehon liike jatkui, mutta Samin mieli tuntui pirstaleiksi murskatulta. Liir ei ymmärtänyt, kuka hän oli. 

 

 

Sami kiskaisi bandanahuivin suunsa edestä. Liirin oli pakko muistaa hänet! Hän piti kasvonsa jatkuvasti kohti Liiriä ja tämän tummahkoa seuralaista liikehtien vähemmän provosoivasti, varovaisemmin. Samin oli kuitenkin pakko jatkaa, jotta Liir pysyisi täällä hänen vuoronsa päättymiseen asti. 

 

Samin suupielet vääntyivät vaistomaisesti hymyyn: vuodet olivat tuoneet Liirin takaisin hänen luokseen, jokin oli saanut heidän tiensä risteämään jälleen. Tämä oli tarkoitettu tapahtuvaksi! Liir oli saattanut antaa anteeksi. 

 

 

Esitys läheni loppuaan. Sami tanssi kuin harvinaisen sulava ja komea robotti, mutta hän ei ollut todellisuudessa lainkaan kiinni siinä kalpeassa ihmishaamussa. Sami keskittyi aivan kokonaan Liirin läsnäoloon. 

 

Musiikki loppui kuin seinään. Sami havahtui jälleen hikiseen ruumiiseensa. Hänen pitäisi jäädä tänne lähentelemään asiakkaita, vihjailemaan ja seurustelemaan niin, että juomia tilattaisiin vielä paljon lisää. Sami nojasi hengästyneenä tankoon ja yritti hymyillä hänen ympärilleen kerääntyneille humalaisille miehille ja naisille, muttei enää kyennytkään siihen. Liir käveli lompakko kädessään kohta baaritiskia. Eikä tilannut mitään, vaan ojensi Visan Saralle maksaakseen. 

 

 

Sami vinkaisi aivan hiljaa, niin, ettei kukaan kuullut, ja syöksähti takahuoneeseen. Hän ei voinut päästää Liiriä lähtemään, ei voinut, ei voinut, ei ei ei! Hänen oli pakko ehtiä pestä meikit, vaihtaa vaatteet ja livahtaa tiehensä ennen kuin Nieminen saapuisi takaisin. 

 

 

"Sä olit upea tänään", ääni sanoi ja joku koputti Samin olkapäätä. Sami säpsähti ja kääntyi peilin äärestä. Ruskeatukkainen nuori mies hymyili paljonpuhuvasti, mutta vielä inhottavammin virnisteli pojan selän takana Nieminen. Voi paska. Sami ei kuitenkaan saanut sanaakaan suustaan, hän vain räpytteli silmiään hiljaa - kuten aina. 

"Tämä miekkonen oli aivan erityisen ihastunut sinuun", Nieminen sanoi venytellen sanaa "erityinen" ja nostaen vasenta kulmaansa. 

 

 

"Ai", Sami henkäisi kauhuissaan. Nuori mies katseli hänen ylävartaloaan aivan liian kiinnostuneesti hengitys kiihtymyksestä tiheänä. Sami ei edes iljennyt katsoa miehen haaroihin, hän ei tosiaan halunnut nähdä. 

"Niin komea..." nuorukainen sanoi posket aivan punaisina. Jännityksestä? Tämä ei tosiaan ollut noin ujon nuoren miehen paikka. Tämä ei ollut kenenkään paikka! 

 

 

"Ootko sä mun? Edes vähän aikaa?" mies kysyi Samilta. Kun Sami ei saanut vastausta muodostettua, mies astui lähemmäs, silitti rintalihaksia ja kun Sami ei vastustellut, hakeutui sitten raidallisella nahalla verhotun pakaran luo. Nieminen iski Samille silmää. 

 

Ja koko tämän ajan Liir saattoi kävellä yhä vain kauemmas ja kauemmas. 

 

 

"Irti!" Sami parahti. Nuoren miehen käsi pompahti hänen vartaloltaan kuin sähköiskun saaneena. Nuorukainen kääntyi hämmentyneenä Niemisen puoleen.

"Sanoit, että-"

"Nieminen, sä tiiät etten ota asiakkaita. Koska mä en halua. Koska se ei oo oikein ketään kohtaan", Sami mutisi ensin ja huomasi lopussa puhuvansa jo selkeällä, päättäväisellä äänellä. 

"Sami, me sovittiin täs-"

"Ei kyllä sovittu!" Mitä! Hän vastusti Niemistä... tämä ei voinut olla mahdollista. 

 

 

"Ja sä", Sami osoitti ruskeatukkaista nuorta miestä, "älä tee tätä. Kenenkään ihmisen ei tarvis tehä sitä mitä sä meinaat. Rakkautta ei vaan voi ostaa. Älä alennu tähän. Mä olen jo tässä kusessa, mutta lähe sä pois. Ymmärrän jos olet yksin, päissäs, onneton... mä olen kaikkia niitä myös. Mutta sun ei tarvi tehä tätä virhettä."

Ruskeatukka nikotteli, tuijotti kenkiään ja tärisikin hieman. Ehkä hän ei ollut vain ajatellut, mitä oli tekemässä? Sami ei osannut olla nuorukaiselle vihainen, tämä oli niin nuoren ja viattoman oloinen. Nieminen viittasi nuorta miestä poistumaan ja sulki takahuoneen verhon. 

"Sami, et muuten selviä ihan puhuttelulla tästä."

"Hei hei", Sami tokaisi ja lähti juoksemaan saliin napaten takkinsa mukaan naulakosta. 

 

 

Hän heitti takin niskaansa samalla kun paineli puolijuoksua ulos klubilta. Liiriä ei näkynyt enää missään... ellei sitten mieskaksikko kävelemässä sadan metrin päässä! Samin saappaat pitivät kauheaa töminää, joten Sami siirtyi kävelemään ruohikolle jalkakäytävän viereen. Hän ei saanut kiirehtiä, ei huohottaa, ei mitään, muuten Liir tai toinen mies kuulisi hänet, kääntyisi ympäri ja säikähtäisi. 

 

 

Liir ja miesystäväksi osoittautunut heppu painelivat melkoista tahtia pitkin sokkeloisia pikkukatuja. Sami oli jo varma, että he halusivat tästä epämääräisestä lähiöstä vauhdilla kohti parempia alueita, mutta sitten miehet seisahtuivatkin erään kerrostalon sisäpihalle. Täälläkö he muka asuivat? Oliko Liirkin siististä ulkonäöstään huolimatta duunari, olivatko hänen opintonsa jääneet kesken? 

 

Sami piiloutui lahojen lavojen taakse ja toivoi, etteivät miehet kääntäisi katsettaan sinnepäin.

 

 

"No, Leevi, oliko niin hauskaa kuin luulit?" Liir kysyi. Miesystävä pudisteli päätään nauraen. 

"Helvetti mitä törkyä joidenkin ihmisten elämään kuuluu. Mutta ihan mukava, että voidaan kokeilla kaikkea... mieluummin kyllä testaisin jotain hauskaa sängyssä kuin katselisin sitä toisen kerran!"

"Eihän se tanssija nyt ruma ollu", Liir puolusteli.

"Ei, mutta kyllä sä olet komeampi", Leevi hymisi ja ojentautui suutelemaan Liiriä. Samin vatsassa väänsi. 

 

 

"Oota, ei tässä. Mennään kotiin", Liir toppuutteli, "niin vähän matkaa jälellä." Leevi ei kuitenkaan heti totellut, vaan syleili Liiriä ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti. 

"Mennään nyt, ihan tosi. Kai sä nyt parisataa metriä jaksat kävellä? Ajattele sen tien nimeäkin... Lempikuja. Mä tein parhaani sen talon kanssa."

"Sä oot hyvä ihan sama mihin alatkin", Leevi kehui ja otti Liiriä kädestä kiinni. Liir vilkaisi taakseen, muttei nähnyt aivan seinää vasten painautunutta Samia. 

 

 

Sami ei uskaltanut katsoa kaksikon lähtöä kiinnijäämisen pelossa, muttei hän olisi voinutkaan. Kyyneleet estivät näkemästä. 

 

 

Miten hän oli saattanutkin edes toivoa. 

 

Liir oli kadonnut - ei, Liir ei ollut koskaan palannutkaan. Liir oli yli kuusi vuotta sitten käskenyt Samin pois elämästään, minkä Sami oli tehnytkin. Mitä ihminen ei tekisi rakkaudesta! Yli kuusi vuotta tuskaa, kaipausta ja sitten, yhtäkkiä, Liir tupsahti suoraan hänen silmiensä eteen. Ja Sami antoi Liirin mennä, koska ei voinut muutakaan. Hän rakasti Liiriä, rakasti niin paljon, että oli kaikki nämä vuodet halunnut kuolla, sillä ei voinut saada Liiriä. Eikä Sami kuitenkaan pystynyt edes siihen, mikä säälittävä paska. 

 

 

Samin jalat pettivät, ja hän valui seinää pitkin makaamaan betonille. Hän oli nyt 26, silloin hän oli ollut lukiolainen. Miten monta kertaa Sami olikin kiskonut peiton korvilleen peittämään nyyhkäykset Sussulta, ettei Sussu tietäisi hänen katuvan vieläkin. Ei, katuminen ei riittänyt. Sami olisi antanut henkensä, jos vain olisi pystynyt muuttamaan tapahtumat. 

 

Muutamia vuosia sitten Sami oli vielä pystynyt unelmoimaan. Haaveissa hän oli lukiolaispoika, joka tunnusti Sussulle rakastavansa Liiriä. Hän palasi niihin bileisiin, joissa hän ja Liir... ja heistä tuli oikea pari. Mutta nyt unelmatkin satuttivat, ne olivat niin hämäriä ja todellisuus niin terävää.  

 

 

Hänellä ei ollut mitään, minkä puolesta elää - ei mitään! Työ oli täyttä valetta, klubi antoi väärän kuvan ihmisyydestä. Seksiä töissä, seksiä kotona. Sussu - voi miten Sami vihasikin Sussua - luuli seksiä rakkaudeksi ja pakotti Samin pysymään luonaan. Sami oli aivan täysi raukka! Hän puristi kätensä nyrkkiin niin, että syntyi verta tihkuvia, kuunsirpin muotoisia haavoja. Hän oli ollut Sussun kanssa pian vuosikymmenen yhdessä täysin ilman rakkautta. Suhde perustui aivan täysin pakottamiseen ja kiristykseen, Sami ei uskaltanut jättää Sussua. 

 

Nyt vauvakin oli tulossa. Sami oli aina käyttänyt kondomia juuri siksi, ettei antaisi Sussulle vielä lisää ylivaltaa häneen vahinkolapsen muodossa, mutta niin vain Sussu oli ilmoittanut olevansa raskaana. Se akka oli varmaan itse puhkonut reikiä kumeihin. Aivan sama. Sami oli pelkkä kuori, joka oli Liirin menetettyään tehnyt aina vain kaiken sen, mihin hänet pakotettiin ja käskettiin. 

 

 

Aamuyön ja aamun väliin mahtui pitkä hetki. Sami makasi paikallaan, kuunteli maailmaa ja yritti etsiä edes jonkinlaisen häivähdyksen itsestään. Hän rakasti vieläkin Liiriä niin, että tuska täytti hänet kokonaan. 

 

Mitään muuta hän ei löytänyt. Mutta siitä pienestä rahtusesta, jonka hän oli saanut hyppysiinsä, Sami ei luopuisi enää milloinkaan. 

 

*   *   *   *

 

 

"Pue päälles, mä en pysty siihen enää kolmatta kertaa", Sami mutisi, mutta väisti katseellaan alastoman Sussun.

"Susta on tullu ihan täys paska!" Sussu karjaisi ja nousi sängystä niin, että suuret rinnat pomppivat. Samia yökötti, ja hän kiskoi neuleen päälleen. Alastomuus oli kauheaa. 

 

 

"Vittu mikä hääyö! Kaks kertaa tulit sillee niinku sulla ei kiinnostais ollenkaan ja nyt et muka pysty. Etkö sä rakasta mua?" Sussu tunki aivan liian lähelle Samia, ja muisto äskeisestä sai Samin säpsähtämään inhosta. 

"Hä!" Sussu tivasi. Sami katsoi Sussua ilmeettömänä: valtava vatsa ja muutenkin turvonnut olemus. Tuo olisi todellakin pitänyt peittää, vaikka raskausmahaa ei voinutkaan piilottaa enää näin yhdeksännellä kuulla mitenkään. 

 

 

"Laita vaatteet päälle ja mene nukkumaan", Sami puolikuiskasi seinälle. Hän ei kerta kaikkiaan uskaltanut kohdata Sussua silmästä silmään. Kyyneleet kihosivat Samin silmäkulmiin. Miksi nyt taas?

"Mä ymmärrän tosi hyvin, että sä itket! Kyllä mullaki surettaa se, miten kaukasia me nykyään ollaan, mutta en oo niin surkea että itkisin. Sä et pystykään mihinkään." Sussu kaivoi kuitenkin vaatekaapista pari mahdollisimman paljastavaa rättiä ja kiskoi ne kiukusta kihisten ylleen. 

 

 

"Oliko tää joku sellanen juttu, että mun pitää pukeutua, että sä saat repiä vaatteet taas mun päältä?" Sussu nosti kulmiaan ja syöksyi kourimaan Samia. Kun pinkeä vatsa painautui vasten Samia, Samia oksetti aivan toden teolla. 

"No ei!" Sami huudahti ja tyrkkäsi Sussun pois kimpustaan niin, että nainen horjahti ja kaatui lattialle. Samin silmät laajenivat järkytyksestä - hän oli suututtanut Sussun - ja Sami livahti kylpyhuoneeseen piiloon. 

 

 

Puolen tunnin kuluttua Sami lähti keittiöön tupakalle, mutta laitettuaan valot päälle Sami huomasi Sussun istuvan jo siellä.

"Sähän et mua jätä. Heti ku mun vittu on taas kunnossa niin sä maksat tän kaiken takasin."

Sami tiesi kuulleensa oikein. Sussu ajatteli vain seksiä, seksiä ja seksiä. Sami taas halusi unohtaa koko aiheen. Oliko tämä oikeastaan hyväksikäyttöä? Ei raiskausta, mutta pakottamista ainakin. Henkistä väkivaltaa? Äh, Sami oli ansainnut Sussun. Mitäs ei pystynyt lähtemään. 

"Tajusitko! Ootko sä nyt ihan niin tyhmä miltä näytät! Mikset sä soita ambulanssia?" 

"E-ei kai sulle käyny niin pahasti?"

"No voi saatana! Etkö sä nyt ymmärrä! Se sun tönäisy käynnisti synnytyksen. Mä en pysty liikkua. Soita mulle apua!"

 

*   *   *   *

 

 

Sami katseli vauvaa ihmeissään. Hän ei ollut halunnut tutustua siihen pikku otukseen tarkemmin näinä ensimmäisinä kuukausina, mutta Sussu oli nyt lähtenyt kauppaan. Vauva oli ruvennut ulisemaan, mutta hiljennyt heti, kun Sami otti sen varovaisesti syliinsä. 

"Hei", Sami kuiskasi pojalle. Se killitti häntä takaisin sussukopiosilmillään. Niissä oli tosin inhimillinen kiilto, toisin kuin äidillään. 

 

 

Sussu ei ollut antanut Samin koskea poikaan ollenkaan, joten Sami kosketti pikkuista lähes ensimmäistä kertaa. Se oli ihan kevyt, aivan kuten linnunpoikanen. Sami nosti poikaa, ja pienokainen päästi hennon jokelluksen ja naurun sekoituksen. 

"Ooi", Sami hoksasi sanovansa ihan ääneen ja naurahti itselleen. Nauru tarttui vauvaan. 

 

 

"Sä oletki ihan söpö", Sami jutteli vauvalle, vaikka se tuntuikin hieman typerältä, "eikä se ole ollenkaan perittyä äidiltäs." Poika räpytti silmiään ja väläytti valoisen hymyn isälleen. Ajatella, hän oli oikeasti tämän kääryläisen isä! Oli helppo ajatella, että vauva oli pelkästään Sussun, koska Sussu piti sen täysin itsellään, mutta kyllä, Samillakin oli osuutensa pienen elämässä. Sami muisteli omaa lapsuuttaan ja sitä, miten hän oli aina pelannut isänsä kanssa korttia ja rakentanut legoista vaikka mitä. Sami nosti vauvan ilmaan ja pärryytti leikkien kömpelösti lentokonetta. 

 

 

Hetkestä huumaantuneena Sami rutisti lapsen todella hellästi rintaansa vasten. Hän ei ollut ennen tajunnutkaan, miten hyvältä vauvat tuoksuivat. Oikeastaan ennen tätä Sami oli pitänyt vauvaa vain Sussun jatkeena, aivottomana pikku nukkena, mutta nyt Sami tunsi ensimmäistä kertaa pientä hellyyttä ja orastavaa kiintymystä pikku olentoa kohtaan. Poika ynisi, muttei mitenkään tyytymättömästi, vaan ehkä unisesti. Sami silitti sen poskea - olipa se pehmoinen - ja keinutti sitä vähäsen. 

 

Ihan kuin joku olisi sytyttänyt tuikkukynttilän Samin sisäiseen tyhjyyteen. Vauvan vain vaivoin auki pysyvistä silmistä kajasti ripaus onnea. 

 

 

Sami katseli nukkuvaa vauvaa iloisesti. Pojan pieni rintakehä nousi ja laski rauhallisen hengityksen tahdissa. Ovi kävi, ja poika ynähti, muttei herännyt, vaan käänsikin vain päätään hieman. 

"Mitä sä teet?" Sussu tivasi ja paiskasi ruokakassin pöydälle niin, että kuului voimakas tumps. Vauvan silmät rävähtivät hetkeksi auki, mutta lupsahtivat uudestaan kiinni. 

"Vahdin vauvaa, niinhän mun piti."

"Irti!"

"Enhän mä edes koske siihen."

 

 

"Mene pois sen luota!" Sussu asteli uhkaavasti aivan Samin eteen. Vauva inisi hiljaa unissaan, ehkä sekin tajusi ilmapiirin muuttuneen ympärillään. 

"En", Sami mumisi. 

"Pois! Toi on mun lapsi. Sä et oo ikinä tehny sen eteen mitään. Sun tehtävä on hoitaa meille rahaa ja lämpöä ja rakkautta mulle."

"Eihän tuo ole mitenkään normaalia. Ajatteletko sä oikeasti, että perhe tarkottaa tätä helvettiä, mikä meillä on?" Sami nosti leukaansa ja katsoi Sussua silmiin. Pelokkaasti ja altavastaajana, mutta hän kuitenkin pystyi tekemään sen. 

 

 

"Ja sähän et täällä määrää! Mitä muuta se vois olla? Äiti huolehtii lapsesta, äiti on lapselle tärkein henkilö. Enkä mä päästä sua opettamaan tolle mitään sun raukkamaisia tapoja, kato kun susta ei vaan ole MIHINKÄÄN!" Sussu raivostui. Sami kavahti taaksepäin ja vilkaisi vauvaa: se oli vieläkin unessa. Miten ihmeessä? 

"Se, ettei tässä talossa ole rakkautta, on sun syy! Sä oot niin heikko ettet edes enää halua mua. Vanhempien välinen rakkaus ja suhde on perheen perusta. Sä oot niin typerä, kun et tiiä edes tota."

"E-ei ole totta", Sami änkytti, "seksi ei ole rakkautta. Sä et ymmärrä sitä. Ei meillä ole ikinä mitään oikeaa suhdetta ollu."

 

 

"Mitä", Sussu tönäisi Samia, "mitä meillä sitte on ollu nämä vuodet, hä!" 

Tuuppaukset eivät tuntuneet miltään. Olihan Sussulla voimaa ja niistä tuli mustelmia tai verenpurkaumia, mutta Sussu satutti Samia usein. Sami otti askeleen taaksepäin töytäisyn voimasta, ettei kaatuisi. Sitä iloa hän ei Sussulle kyllä antaisi. 

 

 

Sami oli luovuttaja. Pelkkä selkärangaton nilviäinen, joka totteli töissä Niemistä ja kotona Sussua aivan täysin sokeasti ja itsensä menettäneenä. Vauvakin heräsi kehdossa ja rupesi parkumaan. Yhtäkkiä Sami tunsi valtavaa, kuohuvaa vihaa Sussua kohtaan. Että kehtasikin pilata vielä pienokaisenkin elämän! 

"Kulissia ja pakottamista", Sami sanoi tärisevällä äänellä. Sussu mulkoili häntä raivoissaan. Vauvan itku yltyi.

"Eikö sulla satu se, että meidän lapsi huutaa, ku vanhempien riita pelottaa sitä?" Sami kysyi. Hän ihmetteli, mistä oli saanut voimia väittää Sussulle vastaan. Ei hänellä koskaan ennen ollut sellaisia ollut. 

 

 

"Sun maailmassa on vaan sinä sinä sinä! Mä oon sulle vaan väline siihen, että saat rahaa ja seksiä eikä sun ite tarvi tehä-"

"Mä raadan täällä kotona!"

"No vitut! Et tiskaa, et pese pyykkiä, et laita ruokaa... Mä teen nuo kaikki. Eikä se haittais, jos meillä olis hyvä liitto. Mutta kun ei ole. Mulla ei ole ikinä ollu sun kans päivää, jollon mä en olis ollu onneton!" Sami räiskähti. Kaikki hänen sanomansa oli totta, hän ei vain ollut ennen ajatellutkaan, että uskaltaisi sanoa, mitä ajatteli. 

 

 

"Eikä mullakaan oikeasti ole mitään väliä, mutta vauvalla on! Sä et anna sen tutustua muhun, mä olen sen isä..." Sami oli liikuttua, mutta ruokki juuri syntynyttä suuttumustaan yrittäen saada sen kasvamaan raivon mittoihin. 

"Se on sulle väline käyttää valtaa, vaikka sun pitäs kasvattaa sitä ihmisenä ja ihmiseksi. Mä en anna sun pilata poikani elämää!" Sanat virtasivat Samista, ja Sami lähes säikähti itsekin, kun Sussu kavahti häntä. 

 

 

"Hellanlettas", Sussu pilkkasi, "säkö muka välität tosta?" Sussu osoitti sängyssään vääntelehtivää ja inisevää poikaa. Sami kohdisti kylmänharmaan tuijotuksensa Sussuun murhaavasti ensimmäistä kertaa elämässään.

"Aion olla sille isä, halusit tai et." 

"Varmaan kohta haluut keksiä sille nimenki? Voi että!" 

"No, Onni olis aika hyvä. Sitä kun ei tästä talosta muuten löydy."

"Vooi kun se on vihanen! Miten se Sami mussukka osaakin olla niin äksy, ennen se on ollut ihan pelkkä raukk-" 

 

 

Samin nyrkki iskeutui Sussun kasvoihin. 

 

Hän ihan oikeasti löi Sussua. Nainen näytti yllättyneeltä - jopa pelästyneeltä. Sami löi uudelleen, uudelleen, uudelleen, kunnes Sussu lyyhistyi maahan. Kun Sami katsoi nyrkkiään, se oli veren peitossa. Kylmä humahdus kulki Samin lävitse - jos Sussu olikin kuollut - mutta sitten hän viskasi katumuksen ja syyllisyyden syrjään. 

 

Se, mitä Sussu oli koko heidän yhdessäolonsa aikana Samille tehnyt, oli paljon, paljon pahempaa kuin tämä. 

 

 

Sussun kasvot näyttivät irvokkailta. Sami voi pahoin huomatessaan nyt jo purppuraiseksi muuttuvan silmän ja verinoron, joka valui huolellisesti punattujen huulten välistä kohti punoittavaa leukaa. Sussu oli ansainnut tuon... mutta mitä nyt tapahtuisi? Sami tarkisti, hengittikö Sussu. Rohisten, mutta kyllä. 

 

Jos Sami olisi rohkea, hän voisi vain ottaa vauvan ja lähteä. Sussu ei tokenisi tuosta vielä aikoihin. Ja sitä paitsi, Sussu ei pärjäisi Samille koskaan fyysisesti. Kasvoivat ne lihakset tankotanssistakin! Mutta ei Sami voisi lähteä. Sussu löytäisi hänet, Sussu... Sami ei vain uskaltanut edes ajatella leikkipakoaan loppuun asti. 

 

 

Mitä Sami oli oikein mennyt tekemään? 

 

Hän oli sortunut samaan kuin Sussu: väkivaltaan. Sussulla se oli henkistä, viiltävää alistamista, mutta Sami oli ollut aivan yhtä paha ihminen lyödessään. Eikä hän ollut nostanut nyrkkiään vain kerran; sitä oli jatkunut vaikka kuinka kauan, Sami ei ollut kyennyt pysäyttämään mäiskiviä käsiään, eikä hän ollut edes halunnut. 

 

Sussun nenästä kuulunut kammottava rusahduskin oli kuulostanut Samista hyvältä, ja hän oli nauttinut, kun Sussu oli alkanut itkeä kivusta ja pelosta. Se tuntui niin oikealta. Nyt Sami ymmärsi, että Sussu oli tehnyt hänestä kaltaisensa hirviön. 

 

 

Makuuhuoneen iso peili näytti Samille jotain, mitä hän ei ollut ennen itsessään nähnyt: miehen. Julman, pahan miehen. Hän ei näyttänyt enää lainkaan siltä ujolta, ikäistään nuoremman oloiselta pojalta, vaan synkältä ja nyrjähtäneeltä. Hän oli antanut elämänsä valua väärään suuntaan. Sussu oli ohjannut, Sami oli seurannut kykenemättä yhteenkään omaan ratkaisuun. 

 

Hän oli ruma ja säälittävä. Kalmankalpealla iholla risteilevät tatuoinnit kohosivat taustastaan kuin paholaisen merkit, eivätkä kolme huulikorua sopineet Samin kasvoihin lainkaan. Ja missä välissä laikukkaista, hennoista partakarvavauvoista oli tullut vankka sänki? Hän oli vastenmielinen, täysi Sussun ja Niemisen laskelmoinnin tuote. Kun Nieminen oli käskenyt Samia hankkimaan koko selän tatuoinnin, Sami oli tehnyt niin. Kun Sussu oli komentanut Samia laihduttamaan, Sami oli vähentänyt aterioitaan ja oksentanut, jos söi liikaa. 

 

Missä hän itse oli? Oliko Samia edes olemassa?

 

 

Kun Sussu havahtuisi, Sami palaisi vanhaan vankeuteen heti. Kaikki jatkuisi. Sami menettäisi vasta virinneen yhteyden poikaansa... ei, hän ei antaisi sen tapahtua. Sussu voisi raunioittaa Samin, muttei vauvaa. 

 

Millainen lapsuus poikaa odotti Sussun kanssa? Sami näki tulevaisuudessa pienen, mustatukkaisen pojan itkemässä lohduttomasti yrittäen totella äitiään kyseenalaistamatta mitään. Rakkautta lapsi ei saisi. Samin oma lapsuus oli ollut ihana: hän oli saanut leikkiä siskon kanssa, äiti oli aina silittänyt päätä, isä oli kuunnellut ja lohduttanut. Ehkä siksi hänestä olikin tullut näin pehmeä. Sussu oli tehnyt Samin tahdottomaksi - eikä pelkästään tahdottomaksi, vaan ihmiseksi, jonka minuus oli lähes kokonaan hävinnyt. 

 

 

Hänen oli estettävä Sussua tuhoamasta vauvan lapsuus. Miten? Sami puri hampaitaan yhteen. Hän taistelisi lapsen puolesta, mitä se sitten tarkoittaisikaan käytännössä. Ja Sami antaisi pojalleen kaiken sen rakkauden, jonka pystyi itsestään löytämään. 

 

Sami hymyili aivan vähän. Hänellä oli jo kaksi asiaa, joita hän halusi: rakastaa poikaansa ja saada Liir. Oikea Sami eli noissa kahdessa heiveröisessä toivomuksessa. 

 

*   *   *   *

 

 

Aamulla Sami heräsi tyhjästä sängystä. 

 

Hän käveli jääkaapille askeleet keveinä keskittyen vain omaan olemukseensa: hyviin uniin ja rentoutuneeseen vartaloon. 

"Ai. Vaimonhakkaamisestako tulee noin hyvä mieli?"

Sami käännähti kantapäillään 180 astetta ja huomasi Sussun mulkoilun.

 

 

Sami ei saanut katsettaan irti Sussun runnellusta kehosta. Samin runtelemasta... Kumpikin silmä oli turvonnut, ja toinen oli aivan musta. Posketkin näyttivät suuremmilta kuin tavallisesti, ja punaisena helottava nenä oli lähes muodoton möntti muuten niin kalpeilla kasvoilla. Huulet olivat repeilleet ja jostain tihkui vielä verta. Mustelmat täplittivät niin kaulaa, käsivarsia kuin rintakehääkin. 

"Sähän et mua jätä, Sami Murtoniemi", Sussu puhui vaivalloisesti arkaillen toista poskeaan, "jos sä vielä joskus sanot mulle vastaan, mä ilmiannan sut poliisille. Sitten sä et näe vauvaa enää koskaan. Sulta viedään huoltajuus. Eli tästä lähtien sä teet aina niinku mä haluan, niinku ennenki." 

 

 

"Sussu, ei! Sun pitää ajatella lasta. Sä et ikinä halunnu lasta, sä käytät poikaa vaan aseena mua vastaan. Älä pilaa sen lapsuutta. Anna mun tehdä kaikkeni pojan eteen."

"Teet niinku sanon. Ja älä koske vauvaan. Ikinä enää", Sussu sihahti. Kipu paistoi hänen väsyneistä ja vihaisista silmistään.

"Ja nyt sä panet mua ja unohdetaan eilinen. Rakasta mua." 

 

 

Sussu riisui vaivalloisesti rintaliivinsä ja kiskoi farkut jaloistaan. Raskaudesta oli jäänyt ainakin viisitoista kiloa roikkumaan Sussun vatsaan ja reisiin, ihopoimut hyllyivät. Miten Sussu saattoi pakottaa Samin nälkäkuurille, jos oli itse tuollainen? Aivan kuin nainen olisi vieläkin raskaana. 

"Tule-muhun-nyt!"

 

 

Tämä oli sairasta, iljettävää, väärin. Sami oli täysin Sussun vallan alla. Tämä ei poikennut lainkaan siitä, mitä klubin takahuoneessa tapahtui laittomasti. Pakotusta, riistoa, minuuden varastamista... Sami tunsi pelkkää tyhjyyttä, kun hänen alaston vartalonsa painautui Sussua vasten. Tämä henkilö hänen allaan... heillä ei ollut mitään yhteistä, mutta tunne oli.

 

Viha. 

 

*   *   *   *

 

 

"Mulla on sulle arvausleikki!" Sami irvaili Sussulle. Hän oli juuri tullut hinkkaamasta show-illan meikkejä kasvoiltaan. Tänään Nieminen oli tuonut takahuoneeseen ainakin 50-vuotiaan naisen. Sami ei ollut suostunut. Nieminen oli lyönyt Samia sampanja-pullolla päähän ja käskenyt lähteä. 

"Mulla kans. Arvaa mitä tarkottaa lluma tanetpaa?"

"Ei sulla nyt paneta", Sami sanoi kylmän rauhallisesti, "mutta arvaa, mitä tekee mies, joka on just saanut potkut töistään?" 

 

 

"Tylsä arvotus. En mä osaa noita", Sussu marisi.

"Muuttaa tietenkin kalliimpaan asuntoon vaimonsa ja lapsensa kanssa", Sami huudahti ja melkein nauroi. Tässä ei ollut mitään järkeä. 

"Mitä! Ei tossa ollu mitään pääteltävää. Sä vaan keksit jotain epäloogista että mä tunnen itteni tyhmäksi."

"En. Tän paikan vuokrasopimus umpeutuu viikon päästä. Meillä on viis päivää aikaa pakata tavarat, ja sitte muutoauto hakee ne." 

"Mitä HELVETTIÄ! Et sä voi tehä tollasia päätöksiä!" 

 

 

"Mä olen ainoa, joka meistä tienaa mitään. Sä et ole hakenu edes lapsilisää tai äitiysrahaa. Mä päätän asuinpaikasta. Koska mä sen maksan", Sami lateli. Sussu näytti räjähtävän, muttei ihme kyllä sanonut mitään. Samin hymy muuttui irvistykseksi matkalla huulille: entä jos tämä temppu olikin liikaa Sussulle? Jos Sussu veisi pahoinpitelyn tai jonkin ihan keksityn syytteen oikeuteen ja veisi pojan?

 

 

"Minne sä nyt meet?" Sussu tiukkasi, kun Sami käänsi selkänsä. 

"Ja miks sulla on tommonen pappayöpuku? Nukkusit vaikka boksereissa."

Sami vain laittoi oven kiinni. Hän oli aivan ihmeissään uudesta rohkeudestaan; ensin jätti työn, sitten uskalsi ilmoittaa Sussulle muutosta. 

 

 

Pikku Onni nukkui rauhallisesti sängyssään, joten Sami huoahti hetkiseksi ja istahti pehmustetulle jakkaralle tupakalle. Häiritsiköhän savu vauvaa? 

 

Samilla oli ihmeellinen olo. Ei onnellinen, mutta vähemmän onneton kuin aina ennen. Liirin näkeminen oli herättänyt hänet pitkästä horroksesta, ja hänen mielensä oli rakentanut suunnitelman ja alkanut toteuttaa sitä aivan Samin huomaamatta. Liir asui Lempikujalla. Sami oli etsinyt paikan kartasta - hienostoaluetta! - ja lähtenyt kerran töihin aikaisemmin kävelläkseen ensin Lempikujan päästä päähän. Katu oli täynnä toinen toistaan kauniimpia omakotitaloja, ja ainoan paritalon toisessa postilaatikossa oli nimi Suula. 

 

 

Suulia ei tosiaan ollut Ruusulaaksossa paljon. Sami oli aina pitänyt Liirin omituisesta sukunimestä, ja nyt sukunimi auttoi Samia löytämään Liirin jälleen - toivottavasti lopullisesti. Sami oli googlannut Liirin nimen ja löytänyt arkkitehtifirman. Liiristä oli tullut menestyvä suunnittelija! Liir oli suunnitellut itse paritalon, jossa asui. 

 

Ja paritalon toinen puoli oli juuri tullut vuokrattavaksi. Sami oli soittanut firmaan heti, kun pystyi, ja sihteeri oli vastannut. Onneksi ei Liir itse, silloin Sami ei olisi varmasti saanut taloa. Ja tänään, tänään Sami oli käynyt allekirjoittamassa vuokrasopimuksen! Sami tumppasi savukkeen ja heitti purkan suuhunsa. Hän ei halunnut hönkiä tervaa ja pahaa löyhkää Onnin kasvoille. 

 

 

"Isin pikku Onni", Sami leperteli pojalle, joka oli juuri herännyt, "kohta saat oman huoneen!" Niin, talossa, johon Samilla ei todellakaan ollut varaa. Samin suunnitelma oli heikko, ja Sussu saattaisi särkeä sen palasiksi hetkenä minä hyvänsä. Mutta Samilla kuitenkin oli omia ajatuksia. 

"Ägl", Onni totesi ponnekkaasti ja käänsi päänsä Samia kohti. 

 

 

Ajatella, lapsen nimeksi oli tosiaan tullut Onni. Sussu, joka oli aina päättänyt kaikesta, olikin kommentoinut nimivalintaan vain "ihan sama" ja antanut Samin nimetä pojan. Nyt Sami silittikin siis hellästi Onni Oliver Mertaniemen kaljua päälakea. 

"Isi ei nyt yhtään tiedä, mitä tekee, mutta isi yrittää ihan kaikkensa", Sami kuiskasi ja pussasi pojan poskea. Onni killitti häntä syvänsinisillä silmillään ja hymyili. 

 

Sami ei voinut uskoa, että Sussu ja hän, niin kiero ja sairas pari, olivat tehneet jotain niin viatonta ja suloista. Sami, jonka ei pitänyt pystyä rakastamaan minkään järjen mukaan, tunsi niin valtavaa suojelunhalua ja kiintymystä pientä Onniaan, että voisi mennä Onnin takia vaikka maailman ääriin.

 

Kuten Liirinkin vuoksi. 

__________________________________________________________________________

 

Huh! Nyt on kyllä nähty tälle vuodelle ihan tarpeeksi violettia ja pinkkiä. Mitäs tykkäilitte? Kommentteja rakastan:)