Osa 12: Vitun homo

Bataattilaatikkoa maha täynnä ja uusi huivi kaulassa - siitä vaan kauheuksia kirjoittelemaan! No ei, tässä osassa nähdään enemmän sitä kuuluisaa söpöstelyä. Hae evääksi vähän joulusuklaata tai kinkkuleipä, nyt mennään tutustumisrundille Ruusulaakson lukiolle. (Pssst! Kun katselette punapäistä päähenkilöämme, niin eikös vaan häiskä näytä ihan isältään? Samat eleet, ilmeet, liikkeet, ihan kaikki, oooh. )
_____________________________________________________________________________

    "Heippa Siri, huomenta!" Liir hihkaisi koneensa takaa nostamatta katsettaan ruudusta. Siri kohotti kulmiaan ja mutisi hein. Atk, maanantain ensimmäinen tunti, totta kai Siriä väsytti. Liiriä ei, sillä Samin suudelman jälkeen hän oli ollut huurussa, jossa hän ei tuntenut nälkää tai väsymystä juuri lainkaan.
    "No mite viikonloppu?" Siri kysyi venyteltyään ja haukoteltuaan.

Suutelin poikaa, josta olen haaveillut jo päiväkodista asti.

    "Hmm, ihan kiva, oli mun enon hautajaiset mutta en minä sitä ikinä tuntenut. Sitten Sami kävi meillä ja joo, sellasta rauhallista." Liir ei pystynyt sanomaan Sirille, mitä oli oikeasti tapahtunut, vaikka oli räjähtää halusta kuuluttaa ilonsa koko maailmalle. Liir oli jo melkein unohtanut Samin sanat siitä, että "sitä ei ollut koskaan tapahtunut". Koko juttu oli vielä niin solmussa, että Liir oli päättänyt olla kertomatta siitä kenellekään.

    "Aurelio, myöhässä taas! Harmi, kun soveltavan kurssin huono menestys ei merkitse mitään, mutta kerron tästä takuulla toisille opettajille, tämän pitää lop-"
    "Ooppa käyskä hiljaa, äläkä sano mua enää Aurelioksi!" Barossa lähestyi opettajanpöytää ja vanha mies kyyristyi. Liiriä alkoi hermostuttaa, kuten aina atk:n tunneilla. Opettaja ei mahtanut Barossalle mitään; sen takia Barossa sillä kurssilla olikin. Barossa sai pompotella kavereitaan, häiritä opetusta ja kiusata Liiriä niin paljon kuin halusi. Liirin taas oli pakko opiskella atk:ta, ettei Siri jäisi yksin tunneilla.

Liir klikkasi vihaisesti viime tunnilla aloittamansa taulukon auki ja alkoi valita siihen värejä. Naps, naps, naps, ehkä tunti kuluisi nopeasti ja hän pääsisi kohta käytävään ja näkisi Samin. Jos Samikaan nyt edes halusi tavata häntä... mutta Sami se oli aloittanut, ei hän. Liir oli vain vastannut siihen, mitä Sami teki ja tehnyt selväksi, että se oli erittäin okei.

    "Hei homo, pois mun koneelta!"

Liir ei kohottanut katsettaan näytöltä, vaan jatkoi värien valitsemista.
    "Miten meni b-rapun viikonloppu? Oliko kova tappelu, kun sulla on vielä silmä mustana? Etkö pärjää ees surun murtamille sukulaisille?" Barossa intti ja tökkäsi Liirin koneen sammuksiin. Se siitä taulukosta. Siri vilkaisi Liiriä myötätuntoisesti, ja äkkiä Liiriä ärsytti sekin. Hän joutui kestämään tätä Sirin takia!

    "Se... mä... Aurelio, mulla oli hommat kesk-"
    "Hah! Niin kenen kanssa? On kuule aika paha juttu jäädä kiinni nettipornosta koulun koneelta, vaikka onkin tollanen miss perfect", Barossa ivaili ja tämän blondi kaveri naurahti. Miss, niinpä tietenkin. Ei Liir ansainnut olla edes poika.

Liir puristi kätensä nyrkkiin ja kohotti ne hiukan ylös aivan refleksinomaisesti. Huomattuaan eleensä hän laski niitä: mitä hittoa hän oikein ajatteli? Barossa vain naurahti hänelle.
    "Ai, meinasit niinku voittaa tappelussa? No siitäpä neiti on hyvä ja yrittää. Mutta varo ettei kynsilakka lohkeile." Barossan hymy oli niin ivallinen ja huvittunut, että Liir ymmärsi pojan oikeasti nauttivan tilanteesta. Muutama pää kääntyi katsomaan näytöstä ja pari tyttöä vilkaisi Liirin sormenpäitä.

Siis mitä? Luulivatko he oikeasti, että hän käytti kynsilakkaa? Liir tunsi yllättävää halua nauraa itsekin.

Barossa katsahti Liiriä oudosti, kuin melkein pyytäen liittymään vitsiin eikä olemaan pelkästään sen kohde. Mutta siltikään Liir ei pystynyt vääntämään suupieliään ylöspäin. Hän oli edelleen loukussa Barossan, parin tämän hännystelijän ja ikkunan välissä. Pihalla maleksi muutama abi tupakalla, kun se ei enää ollut laitonta.

    "Mitä sä toljotat? Käsittääkseni sulla meistä on musta silmä eikä mulla, ei mussa oo mitään tuijotettavaa. Kato hintti muualle, mutta pidä huolta, että se 'muualla' ei tarkota esimerkiksi mun persettä, vaikka se onki valioluokkaa!" Nyt Barossa puhui Liirille tutummalla äänensävyllä eli rähisemällä. Vaikutusta tehostaakseen mustatukkainen poika lähestyi Liiriä parin askeleen verran.
    "E-en mä mitään, ihan oikeasti hei Aur-"
    "Aurelio on jonku jeesuksen enkelin nimi, mä olen Barossa", serkku muistutti myrkyllisesti.
    "Jätä se jo rauhaan, paskiainen!"

Siri oli pompannut tuoliltaan ja seisoi nyt kivinen ilme kasvoillaan Barossan edestä. Liir ei tiennyt, ollako nolostunut tultuaan heiveröisen tytön pelastamiseksi vai kiitollinen päästessään piinasta. Kaikkien, myös vanhan opettajan, huomio kiinnittyi nyt Barossaan ja Siriin: riitapukariin ja luokan fiksuimpaan. Koska Liirillä ei ollut enää roolia tässä esityksessä, hän katsahti kerran ympärilleen (kukaan ei huomannutkaan häntä) ja luikahti luokasta.

    "Ai että ihan paskiainen? Uskaltaisitko olla niin badass ja sanoa ihan että 'vitun mulkero' tai 'saatan-"
    "Vaude Aurelio, osaat kiroilla! Oletko siitäkin niin ylpeä? Anna mä kerron sulle yhden salaisuuden: se oli coolia ala-asteella, joo, mutta ei enää. Ei voi mitään, jos jää sille tasolle, että juo kuravettä, syö matoja ja sanoo 'vittu' tietämättä mitä se tarkoittaa, mutta jätä Liir rauhaan."

    "Hei älä hiilly, ei mulla sua vastaan oo juuri mitään! Liir ite kerjää verta nenästä, se on niin homo, senhän näkee hei... yrittäis enemmän. Se on vaan sellanen raukka. Sen pitää kovettua. Enhän mä pahaa, en koskaan! En sullekaan, kultu", Barossa ojensi kättään silittääkseen Sirin kasvoja, mutta tyttö huitaisi kämmenen syrjään.
    "Ai et pahaa? Mitä mustelmat on? Entä se mitä sanot? Miltä siitä tuntuu ajatella, että se on väärällä tavalla erilainen, että miks just sitä kiusataan. Se luulee että se on heikko ja se on sun syytä. Se ei oo heikko, sä oot!"
    "Mitä sä sitä puolustat? Hä! Se osais sen varman itekin, jos ei alkais itkemään heti kun sille puhuu. Se ON heikko ja se ON erilainen!"
    "Entä se homottelu? Entä jos se ei oo? Tai jos on? Mitä se sua kiinnostaa ja miks sä aina hoet sille homoa tai hinttiä? Eikö se juttu vanhene koskaan?" Siri piti tauon, virnisti hurjasti ja päästi vapaaksi parhaan panoksensa, jota hän oli säästellyt tarkoituksella viimeiseksi.

    "Liir kiinnostaa sua. En vaan ymmärrä, miksi annat sille turpiin sen sijaan että pyytäisit sen kahville. Tällä lailla et saa sitä koskaan."

Barossa 0, vittumainen akka 6.

Huvittuneista katseista päätellen luokka tosiaan uskoi Sirin sanat. Barossa ei viitsinyt vastata mitään: turha selittely olisi vain pahentanut tilannetta. Ei hän tyhmä ollut, eikä oikeastaan sellainen hirviö kuin Liir ja teräväkielinen Siri luulivat. Voi perse, mikä sotku.

                *   *   *   *

    "Ai täällä? Arvaa, mä etsin kaikkialta salin vessaa myöten... ootko kunnossa?"
Liir havahtui ajatuksistaan, äh, unelmistaan, joissa vilisi Sami, hiekkaranta ja paljasta ihoa.
    "Öö joo jees tottakai."
    "Mitäs oikein haaveilit? Ei noin vaan vastata", Siri nauroi epäuskoisena.
    "Ei kun vaan ajattelin."
    "Ai Barossaa? Älä turhaan, annoin sille kyytiä. Vähän kyllä säälittää, olin ehkä vähän liian kamala. Kohta kaikki homottelee sitä", Siri pysähtyi yhtäkkiä ja jätti lauseen lopun sanomatta.

...eikä sinua.

    "Kiitos. Ihan oikeasti kiitos paljon."
    "Ei se mitään."
    "Mutta yksi juttu, Siri. Ei se homottelu haittaa yhtään," Liir mutisi ja veti henkeä. Hän aloittaisi kertomisen Siristä ja kokeilisi, miten siihen reagoitaisiin. Siri oli todennäköisin siksi henkilöksi, joka suhtautuisi hyvin ja heidän välinsäkin säilyisivät normaaleina, koska Siri oli tyttö ja Liirin käsityksen mukaan tykkäsi pojista.
    "Kun sehän on siinä ihan oikeassa", hän huokaisi ja tuijotti kiinteästi Sirin kasvoja, jotka muuttuivat välähtävännopean hetken ajaksi järkyttyneiksi. Ei kai Siri ollut ihastunut häneen?

Sirin outo ilme muuntui korvasta korvaan ulottuvaksi hymyksi. Pian Liir sai yrittää syljeskellä mustia kiharoita suustaan, kun Siri rutisti häntä tiukasti. Tyttö taputteli Liiriä selkään ja huudahti:
    "Ihana Liir, sä olet niin rohkea! Mä en olis ikinä uskaltanut tulla ka-"
    "Siri! Shhh! Olet ainoa joka tietää!" Liir sihahti Sirin korvaan.
    "Kattomaan Sawia, se on niin pelottava!" Siri huudahti kaapistatulon kuuluttamisen sijaan.

    "Siri urpo..."
    "Mitä, se on ihan kamala, tosi verinen ja sitä rataa," Siri repesi nauramaan ja Liir katsoi tyttöä, parasta ystäväänsä ja nyt salaisuutensa vartijaa epäuskoisena. Hänellä oli maailman upein ystävä - ja kaunein. Melkein harmitti tykätä pojista. Liir yhtyi Sirin nauruun, vaikkeivät he hekottaneetkaan enää samasta syystä.

    "Et ollut kauheen yllättyny. Miksi? Onko se niin selvää?"
Sirin valkoiset hampaat vilkkuivat ja tyttö puisteli päätään.
    "Ei. Tai siis oli. Sitä ei näe, että oot homo, mutta sen näkee, kehen oot ihan kusessa."
Liiriä ilahdutti kuulla tuo noin konkreettisena, noin arkisena. Että hän oli homo. Piste! Hän oli vähällä nauraa uudestaan, tällä kertaa vain ilosta.

    "Ja mistäs sen näkee?" Liir leikki kuulustelijaa kädet puuskassa.
    "Lällislää, tyttöjen juttuja. En kerro. Mutta voisit vaikka punastella vähemmän, niin se ei heti arvaa."
    "Entä jos... se ei ole mikään piilolteltava asia? Jos on tapahtunut jo jotain?" Liir melkein paljasti, millainen sutina enon hautajaisten jälkeen hänen huoneessaan oli ollut. Hän kuitenkin vaikeni ajoissa, sillä näki Samin filosofianluokasta valuvassa joukossa. Liirin sydän harjoitteli taas korkeushyppyä kurkkua kohti.
    "Annas kun arvaan, kenet näit... "Siri mumisi ja tönäisi Liiriä kylkeen, "mutta älä näytä noin tollolta! Mun pitää mennä", hän jatkoi iskien silmää.

Sami raahusti suoraan Liirin luokse.

    "Voi perse, Liir", Sami voihkaisi, "keskiaikaisen lain mukaan olen tehnyt noin sata eri syntiä. Ja joo, laskin. Filosofiassa ei ole muuta tekemistä." Sami läpsäytti itseään päähän ja laski kätensä Liirin olkapäälle mustat hiukset silmille valuen. Mustaa, mustaa, mustaa, Liir olisi halunnut vain kietoutua Samin mustuuteen ja valkoisuuteen.
    "Vittu, taas yksi synti, kun haukuin tiedettä. Mutta suurin osa niistä synneistä liittyy..." Sami helahti punaiseksi.
    "Antiikin Kreikassa se olisi okei", Liir hymähti.

    "Ai meinaatko että siellä saa fantasioida rokkareista, huijata pikkusiskoa ja piilottaa röökitumpit kissanruokaan?" Olipas Sami teatraalisella tuulella. Yleensä hän vain kuunteli musiikkia yksin portaiden alla tai sormeili hiljaa huiviaan. Liir huomasi, että tänään se nimenomainen vaatekappale oli hilattu oikein korkealle niin, ettei kaulaa juuri näkynyt. Olivatko ne...? Liirin vatsassa pomppi perhosia.
    "Ai, ajattelin että suurin osa liittyy... vähän erilaisiin juttuihin", Liir sanoi ja vilkuili Samin peitettyä kaulaa. Sami katseli häntä hämmentyneenä. Tai sitten Sami katseli häntä liirinkatselemisen ilosta, mutta Liir ei uskonut sellaiseen mahdollisuuteen.

    "No, se siitä keskiaikajutusta. Ihan tosi mä oon mäntti. Sulla oli tosi paska viikonloppu ja mä vaan alotan itestä... en vaan tiiä mikä siinä normaalissa puhumisessa on niin vaikeaa", Sami höpötteli kolme kertaa tavalliseen puhevauhtiin.
    "Ei sulla enää mustelmia?" Sami kysyi rupatteluäänellä.
    "No on", Liir hymähti, "mutta peitin ne äidin meikkivoiteella. En halua, että kaikki näkee, mihin Barossa pystyy."
    "Jumalauta sen kans! Sattuuko?" Sami kysyi niin huolehtivasti, että Liir olisi halunnut itkeä ja valittaa kipua niin, että Sami olisi hoitanut häntä. Ihana mielikuva.
    "Ei... eihän tämä ole eka kerta. Mutta toivottavasti vika. Entä onko sulla mustelmia?"

Oi, taas mitä söpöin punastuminen, joka ulottui korvankärkiin asti.
    "Johan sä tiiät... tämä huivi on ihan tarpeellinen..." Sami puheli housujensa polvipaikoille ja vilkaisi Liiriä. Hassua, miten sitä pystyikin tarkkailemaan toista niin tiiviisti.
    "Pelottaa koko ajan että jos se tipahtaa. Mä oon niin valkonen että mun kaula näyttää shakkilaudalta. Tai ei nyt ihan mutta tajuat varmaan", Samin olkapäät painuivat lysyyn. Hävettikö häntä se, mitä hän oli tehnyt Liirin kanssa?

Kello soi ja Sami ponnahti ylös. Liirin mieliala putosi reilusti ja Liirin teki mieli vilkuttaa sille, kun se paineli lattiasta läpi.
    "Muuten Liir", Sami sanoi, "sä oot hurjan söpö tänään. Tai siis aina."

Sami ei enää katsonut Liiriä, mutta Liir tiesi näkemättäkin, että Sami oli taas loistavan punainen. Ei hän ollut söpö, vaan Sami itse, punasteleva, ujo ja silti niin rohkea. Liir alkoi etsiskellä mielialaansa katosta.

                *   *   *   *

    "Liir! Mitä sä tääl- siis että onko kaikki kunnossa? Tää on hei roskakatos."
    "Ei ja ei. Tämä on kyllä joutomaata, muttei roskakatos. Kato nyt, ruusuja ja kaikkea", Liir viittasi takanaan rönsyilevään pensaikkoon. Sami hymyili ja nuuhki keväistä, viileää ilmaa ja istui Liirin viereen.

Surullisen kauas hänestä kuitenkin.

Missä oli se luonnollinen, turvallinen olo, joka Liirillä oli aina ennen ollut Samin seurassa? Oli Liir ennenkin ollut huomaavinaan pitkiä katseita ja toisen varovaista koskettamista, mutta nyt siitä oli tullut ylivarovainen peli. Liir halusi vain suudella Samia nyt ja aina, vaikka koulussa kaikkien nähden.
    "Mikä vialla? Kul... Äh, oon taas ihan sekasi. Älä sä oo."
    "Identiteettikriisi," Liir naurahti, "eikä ihastuminen auta yhtään."
    "Ja sen takia istut meijän takapihalla öljytynnyrien keskellä?"

    "No vaikka niin. Musta vaan tuntuu, ettei me nähdä tarpeeksi, ja ajattelin että roskakatos on aika kiva paikka. Varsinkin teidän, koska sä olet täällä."
    "Me ollaan ihan hulluja!" Sami hekotti ja tökkäsi Liiriä poskeen, "Täällä on tosi kylmä ja sä tuut ilman takkia tänne vaan että näät mut. Vaikka meil on huomenna heti ekana hissaa yhessä."

    "Älä jäädy, pikku Liiriläinen", Sami kujersi hyökäten ensin kutittamaan Liirin kylkiä. Kosketus, säpsähdys, kuin sähköisku: Liir rakasti sitä. Samin kylmät sormet hieroivat hänen olkiaan ja selkäänsä lämmittäen.
    Liir kohotti katseensa ja huomasi Samin lapsellista iloa loistavat kasvot suoraan omiaan vasten. Sami ei kääntänyt päätään eikä perääntynyt, vaan pörrötti Liirin kiharoita.

Liir huomasi itsekin hytisevänsä ja antoi Samin kehon tulla lähemmäs, syliinsä asti. Sami oli ihmeellinen olento: hiljainen ja huomaamaton ja aina eksyksissä siihen asti, kunnes joku tai jokin sai Samin hymyilemään. Yksi iloinen ilme saattoi sulattaa Samin, ja silloin Samista tuli rohkea aloitteentekijä ja se, joka uskalsi ensimmäisenä.

Kun Samin kasvot tulivat niin lähelle, ettei Liir erottanut piirteitä enää kunnolla, hän yritti olla särkemättä Samin rohkeutta... mutta eihän kyse ollut Samin rohkeudesta, vaan hänen omastaan.

Liir poisti viisi senttiä ilmaa heidän väliltään, kuin lasiseinän, ja kohtasi äkkiä Samin toisella puolella. Hän suuteli Samia vimmatusti, yritti kertoa huulillaan ilman sanoja, että rakasti Samia ja ettei Samin vain missään nimessä pitäisi jänistää.

Voi jeesus. Vaikka Liir ei kirkon soopaan uskonutkaan.

Liir houkutteli Samia ikuisuudelta tuntuvan ajan, yritti saada toisen yhtä innokkaaksi kuin hänet itsensä. Se tosiaan oli peliä. Liir toivoi kovasti olevansa tarpeeksi hyvä pelaaja, ei vastustaja vaan samassa joukkueessa.

Ja viimein Sami vastasi. Hän pyöräytti Liirin ympäri hellästi unohtamatta suudella Liiriä suloisesti.

    "Sami... mitä? Kiitos, minä r-"
    "Ei! Älä!" Sami parkaisi ja tiukensi otettaan Liiristä.
    "Ole niin kiltti ja älä kysy mitään, koska mä..." Sami ulisi Liirin sylissä kädet haparoiden pitkin Liirin selkää.
    "Mä en tiiä mitään, mutta älä päästä irti."

Liir ei päästänyt ennen kuin Sami nukahti hänen rintakehäänsä vasten.

                *    *    *    *

Vuoden päästä

    "Arvatkaapa mitä?" Tomppa hihkaisi lähtiessään pöydästä. Liir kääntyi katsomaan häntä kiitollisena siitä, että pystyi irrottamaan hetkeksi silmänsä Sussusta tai Samista.
    "Porukat lähtee tänään kiltisti pois, kun kerta mä täytän kaheksantoista. Eli tervetuloa kaikki", nuorimies iloitsi, iski silmää ja lähti vihellellen palauttamaan lautastaan ruokalanhoitajalle.
    "... siis hyvästi selvä päivä!" Sussu kiekaisi ja nauroi. Sami nauroi hänen kanssaan, ja Siri loi Liiriin myötätuntoisen katseen.

    "Liir, säkinhän tuut? Joohan?"
    "Njää, enpä tiedä," Liir ei pystynyt kohtaamaan Samin katsetta, sillä hän näki Sussun laskevan kätensä Samin reidelle pöydän alla.
    "Jos sä et tuu niin mä en tuu, en tykkää olla juhlissa yksin. Istun vaan hiljaa jossain ja juon liikaa, ja kun Sussu ei pääse..." Sami aneli. Sussun käsi pomppasi Samin jalalta ja Liir kykeni taas näkemään Samin usvanharmaat silmät.

Sussu ei tulisi, ja Sami olisi siellä hänen kanssaan. Vaikka Liir tiesikin olevansa kakkosvaihtoehto, hän oli niin onneton, että tyytyisi siihen mainiosti.

    "Eli jes, sä tuut! Haen sut kasilta."
    "Joo, tulen", Liirin puhekyky piiloutui aina, kun Sussu oli lähistöllä.
    "Voi elämä, tästä tulee hauskaa. Muistatko viimeksi, kun me piirrettiin Tompan käteen se susiruma tribaali ja se oli ihan paniikissa koko aamun-"
    "Niin kun se luuli sitä oikeaksi tatuoinniksi!" Liir ja Sami saivat jälleen makeat naurut Tomppa-paran kustannuksella.
    "Liir muuten, sullahan on se oikea! Se on nii-in hieno, voi harmi kun mä en varmaan ikinä tuu uskaltaan ottaa kuvaa. Näytätkö vielä vähän, kun se on ihan huikee?" Sami kurotti Liirin puolelle ja Liir kääri hihaansa, mutta sitten Sussu kivahti:
    "Vittu Sami irti siitä!"

Sami singahti takaisin tuolilleen ja piiloutui otsatukkansa taakse. Sussun silmät tuntuivat polttavan Liirin läpi, mutta Liir vastasi tuijotukseen. Tosin ilman sitä jäätävää vihaa, jota tytöstä huokui. Sussu ei uskaltanut sanoa niitä sanoja ääneen, ettei vaikuttaisi vainoharhaiselta, mutta Liir tiesi, mitä tämä ajatteli.

Irti mun miehestä.

    "Sussu, jos me mentäis jo?"
    "Tietenkin, kulta." Äänensävy, jolla Sussu lausui sanan kulta väänsi isoa veistä Liirin vatsassa.

Vaikka pahempaa oli tulossa, tietenkin. Sussu painautui ihan Samin luista rintakehää vasten ja hymyili poikaystävälleen sokerisesti. Kaikki väri kapeni Liirin kasvoilta, ja hiha valahti jälleen tatuoinnin peitoksi, kun Liir tunki nyrkkiin puristuneet kätensä pois näkyviltä.

Se sattui tavalla, jota ei voinut selittää, mutta jota pahempaa ei ollut. Liir tuntui musertuvansa, ilma hänen keuhkoissaan muuttui rikkihapoksi. Viilsi ymmärtää, että tuo Sussun hiuksia hyväilevä ja Sussun vartaloa hellivä ihminen oli Sami, se Sami, jota Liir ei saanut. Sami nauroi ja suuteli Sussun kaulaa ja hartioita.

Ja kaiken tuon lisäksi Liir tiesi, että hän oli menettänyt mahdollisuutensa. Ei: hänellä ei ollut koskaan ollutkaan niitä. Tytöt tykkää pojista, pojat tykkää tytöistä, Sami oli poika ja tykkäsi Sussusta. Liir oli vain luonnonoikku, evoluution virhe. Voi kun hän olisi ollutkin vain tunteeton robotti, mutta ei. Hänen vatsaansa väänsi ja oksetti, ja hän pysyi täristen paikallaan, kunnes Sami ja Sussu katosivat aulaan käsi kädessä.

    "Se ei sanonut edes hei hei tai nähdään", Liir sanoi vapisevalla äänellä. Siri hymyili hänelle surullisesti.
    "Liir, ihan totta. Tämä on sellainen juttu, jota et kuitenkaan sanomisen jälkeen usko, mutta oikeesti kannattaisi. Ne on olleet yhdessä jo puoli vuotta. Anna jo periksi. Mä näen että sä kärsit koko ajan, mutta jos vaan luovuttaisit? Varmasti löytyy toisia. Se tuntuu hetken pahalta, mutta älä satuta itseäs. Oot enää vaan varjo siitä, mitä oli vaikka viime vuonna. Alan olla oikeasti huolissaan-"
    "Siri. Kiitos. Mutta... mutta kuitenkin, mä en voi antaa periksi."

Siri lähti sanomatta sanaakaan, huokaisi vain. Liir painoi päänsä käsiinsä ja havahtui hetken päästä ihmettelemään, miksi silmälasien linsseistä ei oikein nähnyt. Niissä oli jotain, aivan kuin pisaroita... sitten kyyneliä alkoi valua poskillekin.

                *    *    *    *

    "Liir, Sussu on sittenkin täällä", Siri puuskahti ja osoitti ulos. Musiikki oli kovalla ja Liir teeskenteli, ettei kuullut Siriä.
    "Liir!" Siri tökkäsi punäpääkaveriaan kylkeen.
    "Ai! Hei tiedän. Se on niin kännissä, ettei muista huomenna mitään. Mä en edes enää ymmärrä mitä kieltä se puhuu. Anna mun päättää itse omista asioista, saatana!" Liir kivahti ja tyrkkäsi tyhjän pullon jalalla sohvan alle.
    "Liir, mä olen vaan huolissaan, paljonko olet juonut? Et ole tottunut, se oikeasti nousee päähän-"
    "Joo joo äiti," Liir ivaili. Siri ei ollut koskaan nähnyt Liiriä tuollaisena: töykeänä, itsevarmana ja umpihumalassa.

Sami oli törmätä lasioveen rynnätessään sisälle. Hän naurahti omalle sekoilulleen ja hoippui Liirin luo.
    "Tuu ulos, siel on paljon enemmän porukkaa. Mä en uskalla olla siellä yksin."
    "Sullahan on Sussu."
    "Joo niin tosiaan. Se ei puhu mitään ja on ihan sekasin. Kulta tule nyt", Sami nojasi Liiriin, jonka silmät laajenivat sanan 'kulta' kohdalla.

Liir tunsi olonsa täysin kevyeksi ja ulkopuoliseksi. Ennen kuin hän ehti ajatella, hänen suunsa oli jo vääntynyt typerään koko kasvojen hymyyn ja hänen huuliltaan pääsi:
    "Kulta tulen sitten." Sami räpytteli silmiään normaalia useammin näyttäen aivan hämmästyneeltä. Jos alkoholi tosiaan tekisi ihmisestä rohkeamman... Liir korkkasi uuden pullon.

Siri katseli, kun Sami nojasi Liiriin onnistuakseen kävelemään edes jotakuinkin suorassa. Pojat hihittivät ja tökkivät toisiaan iloisesti kylkiin ja sanoivat toisiaan muruksi tai kullaksi. Toivottavasti tämä pysyisikin läppänä eikä Liir yrittäisi mitään. Siri päätti silti hiippailla Liirin ja Samin perässä varmistamaan, ettei tapahtuisi mitään katastrofaalista tai ainakin tarkistamaan, missä kunnossa Sussu oikeasti oli.

    "Sussu?" Siri kysyi seisovasilmäiseltä tytöltä. Sussulla oli liikaa meikkiä ja hänestä näki heti, että hän oli aivan pihalla. Sussu huojui paikallaan pupillit harhaillen, näkemättä kuitenkaan mitään.
    "Sussu, mennään sisälle, jooko?" Siri näki Liirin ja Samin lähestyvän aivan liian iloisina ja aivan liian lähellä toisiaan. Koska Sussu ei vastannut mitään, Siri vain tarttui tyttöä kainaloista ja puoliksi kantoi, puoliksi raahasi tämän sohvalle.

Kun Siri palasi ulos, pojat olivat istuneet pöydän ääreen ja alkaneet hävittää siihen jätettyjä juomia hyvällä halulla.
    "Sami hei, mä vein Sussun sohvalle ja soitin taksin. Tomppa kattoo, että se tosiaan lähtee kotiin."
    "Joo hyvä, mut Liir, eikö sullakin oo kuuma?"
    "Tuon verranko välität Sussusta?" Siri kauhisteli, kun Sami vain käänsi hänelle selkänsä ja näytti Liirille luunvalkoisia vatsalihaksiaan.
    "Älkää juoko enempää!" Siri parkaisi, mutta nyt Liirkin nosti paitaansa ja osoitteli naureskellen karvoja ja napaa.

    "No tosi kuuma..." Liir mutisi ja Siri katseli kauhuissaan, miten Liirin valtava lasi oli jo puolityhjä.
    "Pojat lopett-"
    "Vittu oo jo hiljaa!" Liir kivahti Sirille ja Sami kannusti Liiriä nyökytellen.
    "Paljon saan jo meen uimaan?" Sami kysyi osoittaen Tompan perheen uutta allasta.
    "Mister märkä t-paita -arvonimen ja sitte mulla alkaa seisoa", Liir huusi. Siri pyöritteli silmiään: ihan toivotonta!
    "Ja hei mäkin tulen kans veteen!" Liir jatkoi. Pojat heittivät tennarinsa alas terassilta ja riisuivat paitansa ja farkkunsa siltä seisomalta.

Liir loikkasi altaaseen heti viskattuaan kalsaritkin menemään. Vesi oli kylmää ja sai hänet havahtumaan siitä pilvestä, jossa hän oli leijaillut koko illan.

Hän oli Tompalla. Bileissä. Uima-altaassa. Ja Sami oli sanonut häntä kullaksi koko illan. Melkoinen saavutus.

Liir räpytteli silmiään ja huomasi, että hän kontrolloi taas ruumiinosiaan kuten ennenkin. Hän vain tunsi itsensä rohkeammaksi ja toiveikkaammaksi kuin koskaan. Jokin iso läsähti hänen viereensä. Liir nauroi yötaivaalle hätkähtämättä ja kiljaisi, kunnes huomasi hyppääjän olleen Sami. Samin vartalo näytti veden läpi vääntyneenäkin pysäyttävältä, upealta, ihan käsittämättömältä...

    "Hei katso, tossa on tollanen pikku saari..." Liir purskautti kloorivettä suustaan ja osoitti Samille saarelmaa.
    "Jeesh, mennään vaan sinne, tää on ihan törkeen kylmää tää vesi", Sami valitti.

He kiipesivät lipsuvia tikkaita pitkin altaasta nousevaan kohoumaan. Liir luiskahti tahallaan portailta, ja Sami oli Prinssi Rohkea ja ojensi kätensä auttaakseen Liirin ylös. Liiriä harmitti, että hän joutui leikkimään prinsessaa saadakseen huomiota, mutta Samin luja ote sai hänen sydämensä läpättämään.

Kun Sami katseli terassille juomatta jääneitä sekoituksia, Liir katseli valon ja varjon vaihtelua Samin selässä ja mietti, mahtaisiko hän uskaltaa.

Totta kai hän uskaltaisi.
    "Sami?" Liir kuiskasi aivan Samin korvaan, vaikka he olivatkin pihalla nyt kahdestaan. Ehkä. Ehkä joku väijyi puistikossa tai sitten Sussu oli juuri talon toisella puolella vääntäytymässä taksiin.
    "Mitä hanipööpulleroni?" Samin puhe sammalsi hieman, eikä Sami olisi koskaan selvänä päästänyt sellaista suustaan.
    "Mä rakastan sua nyt ihan yhtä paljon kuin viime vuonna tai silloin kun me suudeltiin ekan kerran mun huoneessa", Liir tunnusti aivan hiljaa ja osasi vain hymyillä rohkeudelleen. Vau.

Liir oli niin häkeltynyt omasta toiminnastaan, ettei huomannut, kumpi suuteli ja ketä. Yhtäkkiä hänen huulensa vain olivat Samin huulilla ja hän pystyi maistamaan, mitä kaikkea Sami oli juonut sinä iltana. Vaikka Sami olikin nyt hitaampi ja, no, sekaisin, Liir oli silti ikionnellinen siitä, että sai jatkaa suudelmaa.

Siri katsoi poikia suu auki terassilta ja livahti sisälle etsimään Sussua.

Liir hyppäsi takaisin veteen, ennen kuin Sami ehti edes sanoa mitään. Hän olisi halunnut kääntyä ilmassa takaisin ja palata kiinni Samiin, mutta ääh, hänen jalkansa toimivat taas sumuisia ajatuksia nopeammin.

Molskahduksesta päätellen Sami kuitenkin seurasi häntä ja pian Liir tunsikin käsivarret vyötäröllään. Huulet niskassaan. Oioioi.

Liir kipusi ruohikolle ja oli liukastua kasteiselle nurmelle, mutta taas Sami oli hänen vieressään, piti häntä pystyssä - ei kun hitto, miten päin se meni - ja Samin kädet olivat hänen rintakehällään, laskivat selkää pitkin housuihin HOUSUIHIN! Liir kääntyi painamaan huulensa Samin kasvoille ja löytyihän se suukin sieltä... he olivat kahdestaan, tai jos eivät olleet, niin eivät ainakaan välittäneet siitä, ketkä heidät näkivät.

    "Sä olet ehdottomasti maailman kaunein olento", Liir henkäisi Samille, mutta Sami ei vastannut, hengitti vain raskaasti ja huojui silmät kiinni, mutta hymyillen.
    "Sami mä rakastan sua, kuuletko?" Liir ei voinut saada tarpeekseen Samin katselemisesta. Sami nyökkäsi ja kysyi:
    "Saanko-mä-panna-sua?"
    "Täh?" Liir ei saanut mitään selvää Samin mutinasta.
    "Et saanko - mä - vittu - panna - sua?"

Liir nyökkäsi ja Sami halasi häntä taas.

    "Tomppa, et ikinä arvaa mitä tuolla pihalla tapahtuu!" Siri puuskahti. Hän oli juuri saattanut oksentavan Sussun taksin kyytiin. Miksi kaikkien piti aina juoda sillä tavalla? Siri ei voinut ymmärtää.
    "Ei kai joku kussu uima-altaaseen? Mä niin tapan sen oikeasti!" Tomppa voihkaisi.


    "Ei sentään, mutta kato nyt ulos", Siri kehotti. Tomppa vilkaisi ja hänen suunsa loksahti auki. Kahden pojan siluetit olivat kietoutuneet toisiinsa kuutamoa vasten.
    "Huomenna Sussulla on tosiaan paska päivä..."
____________________________________________________________________________

Ja nyt puuttuu enää kommentit! Tätä oli mahtavaa kirjoittaa, lukemisesta en tiedä, kertokaapa te:) Plus vielä vähän ekstrakuvia tietty, tässähän ne.