(Maailman yksinkertasin otsikkokuva, mulla oli vähän kiire.)
Hola a todos! Lähtöpäivä on ihan jäätävän lähellä, en edes tajua, että ensi viikolla tähän aikaan en istu kotona koneella datistelemassa, vaan jossain ihan muualla, hurjaa. Suulien tarinahan ei lopu eikä edes stoppaa tähän hetkeksi, vaan kurkihan tänne sivuille noin kolmen viikon välein, täältä pitäisi löytyä sellaisin välein uutta luettavaa.

Jos viime osassa Pyry jäi varjoon, niin tässä saatte oikein pyryilyä pyryilyn perään:---D ja onhan sitä lumistelua ja tomasteluakin luvassa.

______________________________________________________________________




    "Siinä isi on, nii-in," Lumi keinutti pikkuista poikaansa. Tomas ilmeili vauvalle iloisesti, ehkä hieman kuitenkin ujosti. Lumin mielestä tämän vauvan kanssa oli luontevampaa olla, eikä ihme, koska pojan isä oli se, joka sen pitikin olla.
    "Tämä on... hämmentävää. Se näyttää ihan samalta ku mä vauvakuvissa."
    "Sehän on ihan mahtavaa. Ajatella, joku tyttö voi 20 vuoden päästä olla yhtä onnellinen ku mä nyt", Lumi väläytti hymyn miehelleen.



    "Pitäisikö se kuitenkin laittaa jo nukkumaan? Se haukottelee ja on tällanen vetelä veikko."
    "Hmm, laita vaan. Onhan sillä ollu aika rankka viikko, pitäny syntyä ja kaikkea tällasta pientä. Melkein yhtä rankka ku äidillään!" Lumi puuskahti, mutta naurahti perään. Ehkä elämästä nyt tulisi helpompaa, kun he olivat naimisissa ja Tomas oli saanut osan liikuntakyvystään takaisin.



Juuri, kun Lumi ajatteli Tomasin parantuneita jalkoja, mies horjahti saatuaan vauvan pikku sänkyynsä. Lumi syöksähti Tomasin luo ja sai tämän tasapainon palaamaan. Tomas katsoi Lumia nolostuneena silmiin.
    "Ei tällasta tarvi tapahtua. Ei sun oo pakko... auttaa."
    "Älä höpötä, autathan säkin Sansan hoidossa. Vaikka ei oo pakko."
    "Ihan oikeasti, en tarvi ap-"
    "Apua naisilta? Et minkäänlaista?"



    "Saat sitten vaikka nukkua jatkossa Pyryn vieressä, kun ei mua kerran mihinkään tarvi..." Nyt Lumi vitsaili ja nojasi Tomasiin, että mokoma macho tuntisi itsensä paremmaksi mieheksi, jos se kerran hänelle niin tärkeää oli.
    "Ehkä toistaseksi kuitenki sä kelpaat, juuri ja juuri! Tiukille vetää."



Lumi ja Tomas saivat joka päivä ihmetellä, miten he olivat niin onnekkaita. Miten eri tavalla kaikki olisi voinutkaan päättyä, jos Jere olisi tähdännyt paremmin, tai jos Lumi ei olisi keksinyt piiloutua Jereltä ja Maxilta autokaupan varastoon. Ajatella: naimissa, kaksi lasta ja omakotitalo, kaikesta hullusta huolimatta!

                *   *   *   * 



Alakerrasta kuului askelia, Lumin naurahduksia ja aavistus Tomasin matalaa ääntä: yhdistelmä, jota Pyry inhosi. Sumu piti Pyryn paikoillaan, hän kuuli Sansan itkevän viereisessä huoneessa, mutta jalat eivät yksinkertaisesti jaksaneet nostaa häntä ylös sohvalta.

Raahaavat, hitaat askeleet ehtivät ovelle ennen kuin Pyry ehti edes ajatella lähtemistä. Hänen päänsä oli jotenkin... hitaampi, raskaampi, rentona oli ehkä mukavampaa. Kipuakin oli kahdenlaista: Lumi ja käsi, mutta onneksi se auttoi molempiin.



    "Etkö kuule Sansaa, se on huutanu vaikka kuinka kauan? Mulla meni portaisiin kauheasti aikaa, kiitos vaan taas avusta..." Tomas ihmetteli. Lumin veli oli alussa vaikuttanut ärsyttävältä mutta eläväiseltä, nyt rastatukkainen nuori mies oli apaattinen, mutta valitettavasti yhtä rasittava kuin ennenkin.

Pyry ei vastannut hänelle.



    "No, menen sitten tytön luo, miten vaan. Voisit hoitaa edes osan töistä, tämä on sentään Lumin talo. Muistatko edes kuka Lumi on?" Halveksiva äänensävy ja loukkauksetkaan eivät tehonneet; Pyry tuijotti eteensä puoliksi suljetuin silmin ja kietoi kädet itsensä ympärille.

Tuo ilme, Tomas olisi tunnistanut tuon ilmeen vaikka unissaan. Hän oli nähnyt sen niin monta kertaa niin monilla kasvoilla ihan liian läheltä.



Se ei saanut olla totta.

Jos kyseessä olisi ollutkin vain Pyry, mutta Pyry ja Lumi olivat samaa. Tomas tiesi, että se oli totta, hän oli nähnyt nämä vaiheet lukemattomia kertoja: helpotus, turrutus ja uusi annos, aina vain pahenevana. Toisilla ihmisillä ei ollut enää väliä, vain seuraavalla kerralla. Kumpaa Tomas oli enemmän, peloissaan vai huolestunut?

Ei, ei nyt, kun kaikki oli alkanut mennä hyvin. Pyry ei saanut tehdä tätä heille! Tomas tunsi surua ajatellessaan Lumia, Sansaa ja pikkuista poikavauvaa.



    "Mitä tuijotat? Eikö sillä tytöllä ollu joku hätä, mene sinne sankariksi, suahan siellä tarvitaan." Pyry oli saanut itsensä jaloilleen. Päässä humisi muukin kuin matala verenpaine. Voi kun Tomas jättäisi hänet äkkiä rauhaan, hän tarvitsi lisää, olikohan sitä vielä jossain...



Tomas mulkaisi Pyryä raivoissaan.
    "Tiedän, ettet yhtään tykkää musta ja joo-o, tunne on täysin molemminpuolinen. Mutta vastaa tähän kysymykseen rehellisesti, Lumin takia! Käytätkö sä..." oli se sana sittenkin pakko sanoa, "heroiinia?"
    Pyry säpsähti ja näytti pienen hetken hämmentyneeltä, ennen kuin hänen kasvonsa vääntyivät jälleen irvistykseen.



    "No en! Yrität vaan taas erottaa mua ja Lumia. En! Painu vittuun täältä, heti!"
    "Selvä, selvä, sen kun vaan kysyin. Mut mä en usko-"
    "Kannattais!"
    "En vaan usko. Mä tiiän tän homman, ja jos saan sut vielä joskus kiinni tollasena, sulle ei todellakaan käy hyvin."
    "Hui, nyt alko pelottaa. Ex mister Pyörätuoli uhkailee," Pyry tuhahti ja hoippui Tomasin ohi omaan huoneeseensa.




Mistä Tomas saattoi tietää?

Sekään kysymys ei ollut tärkeä toiseen verrattuna: Miten Pyry voisi varmistaa, ettei Lumi koskaan tietäisi tästä?

                *   *   *   *



    "Lumi?"
    "Kato nyt noita pilviä. Tuu tähän viereen, jooko?"
    "Ei kun mennään sisälle. Kukaan ei oo siellä Sansan ja Oliverin kanssa."
    "Onhan, Pyry! Vaikka mieluummin sä varmaan antaisit lapset merihirviön ku Pyryn hoitoon."
Tomas naurahti, mutta jotenkin kolkosti.



    "Piristy vähän, mikä sua painaa? Ota rennosti, kaikki on hyvin," Lumi vakuutteli ja teki äkkinäisen kutitushyökkäyksen miehensä kylkiin, varovasti kuitenkin. Tomas oli vieläkin melko kipeä ja arka, vaikka pystyikin liikkumaan paremmin joka päivä. Nopealla edistymisellä oli hintansa.
    Eikä Tomas voinut kertoa huolistaan, ensinnäkään siksi, ettei naurulta ja hengästymiseltä pystynyt. Toiseksi siksi, ettei hän vain saattanut tehdä Lumia onnettomaksi, ehkä hän oli väärässä Pyryn suhteen?



    "Lumi, onko Pyry koskaan aikaisemmin ollut noin... hiljainen?"
Lumi äännähti onnellisena, Tomas hieroi juuri oikeaa paikkaa.
    "Pyrykö? Mitä sä siitä huolehdit, luulin ettei sulla Pyry kauheasti kiinnosta."
    "Ajattelin vaan..."
    "Ai te alatte tulla toimeen?" Lumi kysyi hymyillen, ja Tomas vastasi epämääräisellä urahduksella.
    "Tuohan oli kyllä?"
    "No ei varsinaisesti."



Tomas ei puhunut koskaan Pyrystä, mitä äskeinen oikein tarkoitti? Tuskin sillä oli väliä, ehkä se ei ollut mitään tärkeää. Ehkä Tomas vain yritti teeskennellä kiinnostunutta Pyrystä Lumin takia. Lumi tuhahti ajatuksilleen ja päätti keskittyä vilkkaan vauvansa pitämiseen hoitopöydällä.

Pikku Oliver kiemurteli ja kikatteli, kun Lumi yritti taistella sille uutta vaippaa päälle. Miten kahden vauvan luonteet saattoivatkin olla niin erilaiset? Oliver oli vasta kolme kuukautta, mutta teki jo nyt kaikki asiat eri tavalla kuin isosiskonsa: Sansa kalasteli jatkuvasti huomiota, mutta Oliver hihitteli iloisesti ja kujersi taukoamatta yksikseenkin.

                *   *   *   *



Tomas leijaili jollain omalla onnellisuuden planeetallaan aina, kun sai pitää Oliveria lähellään tai sylissään. Hän ei millään olisi voinut arvata Lumin ensimmäistä kertaa nähtyään, että he saisivat vielä yhteisen lapsen. Ja millaisen lapsen! Oliver oli niin... suloinen ja ihana, vaikka tuollaisten sanojen käyttäminen saikin Tomasin virnistämään itselleen nolosti.

Oliverin pikkuruisia kasvoja katsellessaan Tomas palasi omaan lapsuuteensa, vaikkei olisi halunnut. Voi kun hänelläkin olisi ollut isä ja äiti, jotka olisivat välittäneet, tai edes jompi kumpi.

Tomas kääntyi etsimään vauvalle pyyhettä, mutta sitten hän näki Pyryn.



Pyry retkotti lattialla raajat levällään kuin suorilta jaloilta kaatuneena. Tomas laski Oliverin säikähtäneenä pöydälle ja lähestyi sitten Pyryä.

Lumin veljen iho oli nihkeä, mutta kuitenkin lämmin. Onneksi. Tomas läpsäisi Pyryä kiukkuisesti.
    "Herää, Pyry! Mä tiesin tämän, mä oikeasti tiesin tämän jo viimeksi kun kysyin. Oliko liikaa vaadittu kertoa totuus... no niin, herää nyt, ole niin kiltti ja herää. Idiootti, et jätä Lumia nyt!"

Pyry liikahti ja korisi. Tomas läpsi miestä niin kauan, että tämä avasi sumeankosteat silmänsä.



    "Mitä..." Pyry mumisi, ja Tomas tönäisi häntä kipeästi kylkeen.
    "Ai mitä? Noin kuule käy jos ottaa liian paljon. Pari tuntia ja pyörryt. Tai meet koomaan. Tai kuolet. Usko jo, mä tiedän", Tomas luetteli. Miten pettynyt saattoi olla?
Pyry katsoi häntä pitkään. Nuorukaisen kädet tärisivät ja nyt vasta Tomas huomasi otsan rypyt ja tummat silmänaluset. Kuinka kauan tätä oli oikein jatkunut?
    "Ä-älä kerro Lumille. Ole niin kiltti," Pyry pyysi, ja riutuneille kasvoille valui kyyneliä.

Tomas katsoi lattialla vapisevaa hahmoa surullisena. Miksi? Miksi Pyry oli tehnyt heille näin?



Kun Tomas otti vauvan ja lähti, Pyry yritti nousta, mutta näkökenttä alkoi jälleen tummentua reunoistaan. Varjot söivät kylpyhuoneen häviävän hahmon ja Pyry valahti jälleen kaakeleille.

Pimeys oli oikeastaan sittenkin aika armollista.

                *   *   *   *



Vesi oli höyryävän kuumaa, ja Tomas valutti sinne vielä vähän kuplanestettä. Sekin oli yksi niistä pienistä asioista, joita hän ei ollut koskaan ennen kokenut: vaahtokylpy! Tai ylipäätään se ajatus, että aikaa saattoi vain käyttää rentoutumiseen, ottaa lomaa siitä ajatuksesta, että joku vahti häntä.

Ei hän silti rauhallinen voinut olla. Totuus Pyrystä painoi Tomasia, ja häntä suututti. Miten Pyry saattoi tehdä tämän Lumille ja olla niin raukkamainen, ettei suostunut tunnustamaan eikä pyytämään apua?



Toisaalta, ei hän itsekään koskaan halunnut myöntää heikkouksiaan. Vasta nyt kuuma vesi rentoutti selän ja jalkojen valittavia, kireitä lihaksia. Hän sai pelkästään lillua lämmössä ja olla turvassa, kuten Oliver muutama kuukausi sitten Lumin vatsassa. Tomaskin olisi halunnut päästä niin lähelle Lumia.



Kun Tomasin sormenpäät olivat rypistyneet mummomaisiksi ja kipu lievittynyt pelkäksi paineeksi, hän könysi höyryävästä vedestä. Hän ei ollut vieläkään saanut ratkaisua tehtyä. Vaihtoehdot olivat vain niin huonot: kertoa Lumille Pyryn heroiiniriippuvuudesta ja särkeä tämän sydän tai jättää kertomatta ja antaa Pyryn tilanteen pahentua, jolloin Pyry voisi vaikka kuolla yliannostukseen.



Tomas sai itsensä kuivattua ja vaatteet päälleen, mutta sitten kipu palasi jälleen, viiltävänä ja yhtäkkisenä. Hän pakotti itsensä istumaan lattialle ja hengittämään hetken syvään. Ei hän voisi tehdä suuria valintoja, ei hänestä olisi puolustamaan perhettään.

Sillä hän oli itse vain hyödytön rampa.

                *   *   *   *



    "Pyry, onko kaikki okei? Et oo syöny juuri mitään tänään", Lumi  sanoi ja jatkoi hetken ajateltuaan: "tai oikeastaan koko viikolla. Kuukauteen. En mä tiiä. Pitkään aikaan kuitenki."
    "Shh, iha iisisti. On on, mulla vaan ei oo nälkä."
    "Oikeesti? Ku jopa Tomas on susta huolissaan, eikä vaan tän jutun takia. Ihan kaikista syistä. Ihan ku sä et enää välittäis mistään ja sä oot tosi paljon omassa huoneessa."



    "Mitä vielä!" Pyry huudahti ja teeskenteli erittäin kehnosti iloista.
    "Kaikki on tosi hyvin, mä vaan en oo oikein saanu nukuttua."
Lumi katseli kolmosveljeään. Tuntui aivan kammottavalta ymmärtää, että Pyry valehteli, että Pyryllä oli jokin niin vialla, ettei sitä voinut kertoa hänelle. Niin vialla, että sitä piti peitellä tällä tavalla.



Koska Lumi halusi luottaa Pyryyn vieläkin, hän ei kysynyt enempää eikä asettanut kyseenalaiseksi huonoa huijaamista.
    "Toivottavasti saat tänään hyvin unta", Lumi kuiskasi veljensä hiuksiin.

Eikä arvannut ollenkaan, miten inhottavasti toiveet voisivat toteutua.

            *   *   *   *



    "Voi pöljä, olisit välillä hiljaa", Lumi tuskaili Sansan kanssa. Tyttö venkoili ja irvisteli huomionhakuisesti. Lumi olisi osoittanutkin mielelleen tyttärelleen huomiota, pusuja ja haleja, muttei puoli kahdelta yöllä.

Lumi laski kaksivuotiaan takaisin sänkyynsä ja katseli, kuinka Sansan luomet lurpsahtelivat ja lopulta tyttö sulki silmänsä. Huoh, vihdoinkin. Voi kun Oliver nukkuisi sentään hiljaa kehdossaan alakerrassa. Luminkin pää nytkähti väsyneesti, mutta jokin ääni häiritsi.



Pyryn huoneen oven läpi tunki musiikin hiljainen jumputus. Lumi koputti oveen, mutta sen takaa ei kuulunut askelia eikä edes kutsua sisään.
    "Pyry", Lumi kuiskasi, mutta koska vastausta ei tullut, hän toisti saman ensin puheäänellä, sitten huutamalla.
    "Pyry! Kuuletko, laita musa pois. Sain Sansan just nukutettua!" Lumi alkoi jo huolestua. Ei kukaan voinut nukkua tuossa metelissä, ei edes Pyry. Hän kokeili kahvaa ja - yllättävää kyllä - ovi ei ollut lukossa.



Lumi tajusi, että jokin oli vialla jo ennen, kuin näki Pyryn lysähtäneen hahmon lattialla. Kiljahdus pääsi Lumin keuhkoista hallitsemattomana, Lumi ei ymmärtänyt enää, mistä oli kyse.



Hän ojentautui heti lattialle polvilleen Pyryn viereen. Nyt piti toimia, vaikka Lumi ei tiennytkään, mikä Pyryä saattoi vaivata. Asento näytti... hirveältä, Pyry ei ollut vain unessa, tämä oli jotain paljon pahempaa.

Lumi kokeili veljensä hengitystä ja pulssia, jotka onneksi tuntuivat, mutta pulssi oli nopea ja heikko. Lumi yritti herättää Pyryä ravistelemalla, mutta veli vain heilui hervottomana hänen kosketuksestaan. Mistä tämä kaikki saattoi johtua?

Sitten Lumi huomasi ruiskun. Inhottava, pitkä neula ja säiliössä vielä pari tippaa vaaleaa nestettä. Se oli melkein piilossa, mutta kuitenkin näkösällä laatikon reunassa. Lumin rinnassa jysähti.



Ei, ei, ei, tämä ei voinut tapahtua Pyrylle. Pyry ei voinut olla... mutta oli kuitenkin. Aivan kuin aavemaisen palapelin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Sekavuus, kurja olemus, väsymys, poissaolot, jopa pienet pupillit, kaikki saivat kammottavan selityksen.

Ja kun Lumi tarkemmin katseli, hän huomasi lukemattomat punaiset ja valkoiset pisteet Pyryn kyynärtaipeissa. Lumi värähti surusta ajatellessaan Pyryä pistämässä itseään yksin tässä huoneessa sillä aikaa, kun hän ja Tomas olivat nauraneet ja suudelleet alakerrassa.

Sitten Pyry yhtäkkiä liikahti.
    "Pyry!" Lumi parkaisi ja otti veljen käden omaansa.



Pyry kuitenkin puisteli Lumin käden pois ja kierähti selälleen hitaasti. Meni kauan, ennen kuin Pyry sai silmänsä auki.
    "Pyry..." Lumi ei tiennyt, mitä sanoa. Hän oli niin onneton ja pettynyt, ettei ollut mitään kysyttävää eikä kerrottavaa. Kun Pyry näytti olevan edes jonkin verran tajuissaan, Lumi nosti häntä kainaloista ja kauhistui siitä, kuinka vähän Pyry painoi. Ehkä vain saman verran kuin hän itse!



Pyry käpertyi seinää vasten ja käänsi selkänsä Lumille.
    "Vaikka... äs, en mä tiiä... mä rakastan sua", Lumi sopersi, mutta Pyry vain jökötti liikkumattomana.
    "Ulos!" Pyryn tukahtunut ääni käski. Ei se ennen ollut noin karkea ja outo.
    "Mene pois."
    "Mu-mut-"
    "Painu helvettiin."

Hämmentyneenä lähdettyään Lumi painoi korvansa Pyryn oveen kiinni ja kuunteli.

Ne pitkät, raastavat äänet olivat nyyhkäyksiä ja hallitsematonta itkua. Mutta Lumi jätti oven kiinni, sillä kyyneleet kastelivat jo hänenkin poskiaan. Pyry oli lähtenyt pois hänen luotaan, Pyry oli hylännyt hänet, he eivät olleet enää ne erottamattomat, jotka he olivat olleet.

Vai oliko hän hylännyt Pyryn ja aiheuttanut tämän? Pala Lumin kurkussa kasvoi valtavaksi.

                *   *   *   *



    "Shh, kaikki on ihan hyvin", Tomas kuiskaili vauvalle ja silitti sen pientä kaljupäätä. Okei, kaikki ei todellakaan ollut hyvin. Lumi nyyhki sängyllä ja Oliver vaistosi jotenkin, että äiti oli surullinen. Pikkuinen oli itkeskellyt koko viikon, kuten äitinsäkin.



    "Tomas... en pysty nukkumaan", Lumi vingahti. Tomas laski vauvan kehtoon ja toivoi, että se viimeinkin lopettaisi vikisemisen. Särki sydäntä nähdä, että sekä vaimo että vauva kärsivät, ja kyllä Pyryn temppu väänsi Tomasinkin suupieliä alaspäin.
    "Et voi olla koko ajan hereillä ja vahtia Pyryä. Vaikka kuinka tekisi mieli, et vaan pysty. Pidetään me huolta Oliverista ja Sansasta, Pyry on aikuinen. No ei se kyllä siltä vaikuta eikä tunnu, mutta ei me voida tehdä mitään."
    "Se-se ei enää päästä mua sen huoneeseen eikä se tuu sieltä ulos ku ehkä kerran päivässä... mitä sille tapahtuu..."



Tomas ei keksinyt muuta sanottavaa. Lumikin oli hiljaa ja taputteli silmistään kyyneliä. Helvetin Pyry, juuri kun heistä oli tullut onnellisia! Lumi ansaitsi niin paljon enemmän iloa kuin mitä hänen elämässään nyt oli.

    "Mun ois pitäny olla sen kanssa enemmän... miks mä en huomannu?" Lumi värisi ja ripustautui Tomasin ympärille hädissään.
    "Ei tällaset ole kenenkään syytä etkä olis voinu tehä yhtään mitään enempää."
    "Mistä  säkin sen tiiät!"
    "Mä, sanotaanko... oon kokenu tän saman."

Lumi katsoi pitkään Tomasin silmiin ja hymyili sitten vähäsen.



    "Eli Pyry voi vielä... miten se sanotaan, parantua?"
    "Voi tietenkin. Jos se haluaa tarpeeksi." Nyt Lumi oli ihanan lähellä ja niin älyttömän kaunis. Naisen hengitys tuli puuskahduksina. Tomas ei osannut olla surullinen Pyryn takia, vain vihainen, mutta ei hän sitä voinut Lumille nyt (tai oikeastaan koskaan) sanoa.



    "Me ollaan menty läpi jo niin paljosta... kyllä me tämäkin selvitetään. Yhdessä."
Lumi tuijotti takaisin yhtä ahneesti kuin Tomaskin. Tomas nautti tästä jännityksestä ja läheisyydestä, siitä miten Lumin huulet tulivat hitaasti lähemmäs. Lumi nyökkäsi:
    "Se on Pyry. Sen kovatahtosempaa saa hakea."



    "No, joko voit nukkua?"
    "Mm-m", Lumin ääni mumisi. He olivat aivan toisissaan kiinni, ja Tomas oli ympäröinyt Lumin käsivarsillaan, että Lumi tuntisi olonsa turvallisemmaksi. Lumia väsytti, ja nyt oli niin hyvä olla...
    "Muuten, pääskö se sun... läheinen ihminen, niin koskaan irti?"
    "Nukutaan nyt, muakin väsyttää", Tomas vastasi ja pysyi sen jälkeen päättäväisesti hiljaa.

Ei, äiti kuoli siihen.


                *   *   *   *



    "Mä tiiän, mitä sä teet. Ja nyt Lumikin tietää. Sen on oikeasti pakko loppua, ennen ku sä särjet Lumin sydämen, ja muutenki. Rehellisesti, haluatko kuolla?"
    "No vittu en!"
    "Tee sitte niin kuin me pyydetään ja mene vierotukseen."



    "Mä en oo koukussa, pystyn lopettaa vaikka heti!"
    "Älä jaksa. Tiedän kyllä, ettei kukaan sun kaltanen pysty. Narkkari."
    "Selvä! Jos mä pystyn olla päivän ilman, sä et helvetti puutu enää mun elämään. Jos en, nii sit mä meen sinne. Mut tää on kyllä jo etukäteen selvää", Pyry naurahti.
    "No niin munki mielestä. Saako lisätä tohon yhen jutun?"
Pyry vastasi mulkoilemalla häijysti.
    "Tuomari on Lumi. Ja mä. Molemmat. Saat näyttää siskolles, kuinka vahva oikein olet."

                *   *   *   *



    "On tossa nyt yks vanha ruisku. Mut kato, mä en aio ottaa mitään. Saat nähä, että muhun voi luottaa."

Lumia jännitti. Hän halusi luottaa Pyryyn nyt enemmän kuin koskaan, mutta hän ei ollut varma, voisiko tehdä niin. Pyry oli ollut koko aamupäivän itsevarma ja syönyt kiltisti aamupalaa ja leikkinyt Sansan kanssa. Kaikki näytti hyvältä... itse asiassa liiankin.



Kunnes Pyry alkoi täristä ja tämän ohimoille ilmestyi hikipisaroita.
    "Päästä mut ees vessaan, mähän räjähän", Pyry kiukutteli Tomasille, joka vain hymyili toispuoleisesti.
    "Totta kai. Mutta mä tai Lumi tullaan mukaan."
    "Vähän yksityisyyttä!"
    "Ei. Yksi päivä, tämähän oli niin helppo juttu että! Etkös niin sanonut?"



Pyry kääntyi Lumin puoleen. Ei sisko voisi olla yhtä julma kuin sadisti-Tomas.
    "Lumi, päästä mut ees vessaan, mulla on maha ihan sekasin. Ette te sitä haluu nähä."
Lumi käänsi sivua ja vastasi kylmästi edes Pyryyn katsomatta:
    "Ei mua voi siellä mikään järkyttää. Satutsä muistamaan, että mulla on kaks pientä lasta? Niiden vaipoista löytyy oi kuule vaikka mitä."




Alamäki eteni alettuaan aika nopeasti. Ensin Pyry vain pureskeli hermostuneena kynsiään, hikoili ja valitti, mutta parin tunnin päästä miehen kasvot olivat jo aivan märät ja tuskaiset ja tämä vääntelehti kivusta.



    "Joko tajusit?" Tomas kysyi, kun Pyry oli vajonnut maahan. Pyry ei kääntänyt edes katsettaan siskonsa punatukkaiseen mieheen, vaan yritti säilyttää tajuntansa. Hänen kätensä vapisivat hallitsemattomasti ja paha olo pyrki ylös hänen mahalaukustaan.
    "Taitaa olla huomenna aamulla osoite aika selvä", Tomas tokaisi ja käveli tyynesti Pyryn ohitse. Lumikin vain lähti katsomatta taakseen.



Pyry oli liian heikko noustakseen ylös. Pettymyksen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen.

Kelvoton, surkea narkkari. Ja hän oli satuttanut Lumia. Pyry oksensi lattialle ja itki. Taas.

                *   *   *   * 



Pyry hiippaili portaat alas. Päätä särki vielä eilisestä koitoksesta. Hän oli sortunut jälleen heti, kun oli huomannut, ettei voinut olla ilman.

Tuntui hirveältä nähdä itkenyt ja koko yön valvonut Lumi pöydän ääressä. Pyry pysähtyi siskonsa eteen ja yritti hymyillä. Hän tekisi tämän Lumin takia... ja pakosta.




    "Lumi... sun ei tarvi antaa anteeksi."
Lumi sai aikaan pikkuisen hymyn huulilleen.
    "En mä vielä pystykään. Mut sitte ku sä oot kuivilla, niin sitte."
    "Saanko pyytää yhtä juttua?"
    "No? Mitä sä voit enää pyytää?"
    "Se teijän vauva... Oliver. Se on tosi ruma nimi. Voisitko sä sanoa sitä Liiriksi?"



Lumi naurahti. Pyry oli menossa vieroitukseen ties kuinka pitkäksi aikaa, ja siitä olisi tulossa todella rankkaa. Ja Pyry huolehti vain siitä, että vauvalla oli muka huono nimi!
    "Liir..."
    "Nii. Liir Suula. Se kuulostaa siistiltä. Ja erikoiselta. Mä mietin sitä tänä yönä."
    "Liir. Liir", Lumi toisteli sanaa. Se kuulosti yhtä aikaa tutulta ja erikoiselta; se oli aivan ihana nimi.



    "Kuulitko, Tomas, Oliver on nyt Liir?"
    "Mi-mitä? Miksi? Miten se tähän liittyy?"
    "No... se vaan on", Lumi mutisi ja yritti tavoittaa Pyryn hymyn, tai edes katseen, mutta veli oli synkistynyt hiljaiseksi.



    "Ai."
Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka rikkoi Tomas.
    "Pyry, ootko valmis siihen?"
    "Ja mitähän se sua kiinnostaa?"
    "Ei sitten."



Paahtoleivät katosivat ja kello lähestyi yhdeksää. Pyryn piti olla vastaanottokeskuksessa puoli kymmeneltä.
    "No, onnea matkaan. Uskon, että pystyt siihen."
    "Mua ei sun usko liikuta."
    "Onnea kuitenkin", Tomas hymyili, "ja tarvit sitä vielä."
    "Kiitos."

Lumi naurahti äänettömästi itsekseen. Olivatko nuo kaksi nyt muka lähentymässä toisiaan? Ei niistä pysynyt kärryillä alkuunkaan.



He kävelivät toisilleen puhumatta pihalle, kaikki kolme: Tomas nilkuttaen, Pyry raahautuen ja vastahakoisesti ja Lumi toiveikkaasti.

Siitä tulisi hieno päivä. Aurinko lämmitti jo nyt aamulla niin, että Lumilla ei tullut edes kylmä pelkkä toppi päällä. Parvi pikkulintuja sirkutti omenapuussa. Hyvä päivä lähteä ja aloittaa alusta.



Sitten Pyry yskäisi ja sanoi, että hänen pitäisi lähteä.
    "Etkö ihan varmasti halua, et mä tuun mukaan?" Lumi kysyi. Miksi hän oli surullinen, vaikka tämän olisi pitänyt olla iloista?
    "Älä tuu. Mä en haluu et sä näet tätä."
    "Hei hei. Saanhan mä tulla käymään?"
    "Ehkä sitte ko mulla menee paremmin. Älä alussa, jooko?"

Pyry halasi Lumia hurjasti ja Lumi rutisti takaisin. Pyry oli hupparin ja farkkujen alla niin laiha ja muutenkin riutunut, että Lumia itketti taas. Pyry tulisi kuntoon.



Pyry lähti kävelemään pitkin jalkakäytävää. Aivan kuin koko lähiö olisi herännyt hänen kulkiessaan: lapset ilmestyivät leikkimään pihateille, perheenäidit ripustivat pyykkiä ja vastahankaiset teinit leikkasivat nurmikkoa.

Hän oli menossa kohti parempaan, olihan?



Lumi huokaisi surkeana:
    "Se on ohi nyt."
    "Niin. Mutta Pyryllä on edessä aika vaikea tie."
    "Se pystyy siihen ihan varmasti", Lumi tiesi ja ajatteli Pyryn luonnetta. Hän ei tuntenut ketään toista niin vahvatahtoista ja itsenäistä ihmistä. Pyry jos kuka pystyisi siihen.
____________________________________________________________________________
Ja sitten kämmiosastoa vähäsen, ei paljon, koska onpi k-i-i-r-e thanks to Muutosten maailma 3 (ja ne onnekkaat, jotka ei ole lukiossa, niin se on siis hissankirja, jota mun pitäisi tälläkin hetkellä ahkerasti lukea:---D)

Niin viime osassa oli puhetta siitä ihmemiehestä, aika hyvin sellaselle jonka jalat ei oikein pelaa, go tomas go!

Lumi on tosi creepy kun se tekee tätä, huomaa että on Feniksin tytär, tää oli Feniksin lempiharrastus.



Kansioon "would never happen in reality":---D

Joo-o, on se Lumi ihana, tiedetään.

Siis Tomas on niin uskottava ja pelottava etenkin!

 

Lumi on aika kätevästi lykänny tämän lastenhoitovastuun miehille :P

Toistan, Tomas on niin tosi kova jätkä.


Tadaa, siinä on. Ajatuksia, kommentteja, anything? Palaillaan tähän Suula-asiaan ehkä lokakuun tokalla viikolla, nyt tämä tyttö lähtee Espanjaan!