Hehheh, tuli vähän tuhnuinen otsikkokuva, mutta älkää antako häiritä:--D

Tsaipadai! Kesä on kivaa, mutta kesälläkin sataa vähän väliä, ja sade--> osa Suulille! Nyt päästään viimein siirtämään paino Feniksistä Feniksin jälkikasvulle, taisi alkaa jo se masentunut reppana kyllästyttää? Tässä osassa tulee aika paljon uusia hahmoja (mikä on ihan tervetullut lisä Miia-Cara-Feniks-kuvioon), yrittäkee pysyä kärryillä.
_____________________________________________________________________

He olivat kellineet Niityn mahassa yhdessä, kenties toisiaan käsistä kiinni pitäen, mutta miten erilaisia heistä oli 18 vuodessa tullutkaan! Vakavakatseinen Touko, joka tunsi intohimoa vain sivistyneisiin harrastuksiin; ystävällinen Elovena-tyttö Lumi sekä itsepäinen, hurjannäköinen Pyry.



    "Lumi, pois alta!" Pyry huudahti pitkän liukumäen laelta. Oli toukokuu: yo-kokeet olivat ohi, ja heillä ei ollut muuta kuin aikaa. Päivät noudattivat samaa rataa. Pyry ja Lumi heräsivät vasta iltapäivällä, menivät rannalle tai yleiselle uima-altaalle ja kuljeskelivat illat kaupungilla iloisina siitä, että he olivat täysi-ikäisiä ja heidän ei tarvinnut herätä aamulla aikaisin.



Lumi katsoi ylös ja huomasi veljensä lähestyvän kovaa vauhtia. Hän puisteli päätään, 'pojat, pojat', ja nosti kädet päänsä suojaksi, kun Pyry molskahti altaaseen. Pyry ei sopinut lainkaan muuhun auringonpalvojakansaan rokkarimeikkinsä ja neonväristen kuiturastojensa ansiosta, ja juuri sen vuoksi Lumi tunsikin suurta ylpeyttä veljeään kohtaan.



    "Brrh, aika vitun kylmää."
    "Pyry hei, sulla on jääny jotain kertomatta."
    "Mitä? Nevör ole jääny. Tai ehkä vähän", Pyry virnisteli ja sylki kloorivettä.
    "Millon?"
    "Toissapäivänä. Mä olen kaheksantoista. Ihan sama äitille ja Nickelle." Ja tottahan se oli. Niitty ja Nicke eivät olleet välittäneet Pyryn 11-vuotiaana ottamasta ensimmäisestä huulikorusta tai myöhemminkään ilmestyneistä lävistyksistä tuon taivaallista, ja kun poika toisinaan hoippui kotiin muutaman päivän kadoksissa olon jälkeen, häneen ei edes katsottu.



    "Mistä ne kertoo?" Lumi kysyi ja katseli veljensä lanteille ilmestyneitä tähtiä. Ne eivät olleet kauniita ja tuikkivia tähtösiä, vaan ne näyttivät vaarallisilta, ehkä aseilta. Aivan, heittotähtiä.
    "Että vielä mä... ne toimii niinku bumerangi. Se joka heittää, saa tähden takasin vielä joskus. Joka heitti meidät tähän maailmaan, löytyy vielä joskus, eikä tarvi sanoa Nickeä isäks."
    Päivä oli kaunis, ja vain muutama säälittävä pilvenhattara seilasi sinisellä taivaalla. Mutta Pyry odotti yötä ja varsinkin sitä, ettei sitä ollut pakko enää viettää kotona.

                *   *   *   * 



Lumi ei täysin ymmärtänyt veljensä viettiä vältellä kotia kaikin keinoin, mutta olihan hylätyssä talossa hengailu kieltämättä seikkailu.
    "Mistä sä aina tiiät nää... epämääräset paikat?"
    "Mulla on aikaa", Pyry hymähti ja oli oikeassa. Pyry oli kotona hyvin vähän, eikä hän ollut koskaan nähnyt koulunkaan eteen vaivaa.



Lumi tirskahti ja väänsi kätensä Pyryn olkapäille ja kutitti tätä. Kyljistä, niistä veljen sai aina kiljumaan.
    "Hei Lumi älä saatana ala..."
    "Älä nyt viitsi, sä oot aina niin vakava! Jos ei muuta keinoa oo saada sut nauramaan nii sitte NÄIN!" ja Lumi tökkäsi Pyryn kylkeä.




    "Pah!" Pyry vääntäytyi helposti häntä paljon pienemmän Lumin otteesta, "mitäs täydelliselle hiuspäivälle tapahtuu jos mä vähän taiteilen?"
    Lumi kiljaisi, ensin ilosta ja sitten tyttömäisesti lievästä kauhusta, kun huomasi, mitä hänen tarkoituksella löysille leteilleen tapahtui. Lopulta molemmat istuivat nauraen likaisille kaakeleille ja nojasivat taaksepäin. Vaatteet olivat jo sotkussa, eikä Pyry edes välittänyt liasta.



He katselivat hetken kattoa ja imivät sisälleen viemärille haiskahtavaa ilmaa.
    "Mitä ajattelit tehä? Kun muutat pois?"
    Pyry katsoi Lumia huvittuneesti: "Enhän mä oo asunu siellä pariin vuoteen. Periaatteessa. No mut joo. Kyllä saa jo koulut riittää. Ei mulla oo suunnitelmaa, niinku Toukolla tai sulla."
    "Mutta eihän mullakaan ole! Touko vaan keksii, että haluaisin muka opettajaksi, mutta ei se ole totta.



    "Mä en vaan yhtään tiiä. Ei mulla oo mitään muuta kykyä ku näyttää sekolta ja narkkarilta, eikä sillä oikein tienaa. Eikä mulla oo rahaa. Eikä mitään paikkaa. Sä ja Touko pärjäätte, koska sä oot nätti ja ihana ja Touko on fiksu", Pyry puhui polvilleen. Lumi kuunteli, kuten aina, mutta kuten aina, ihmetteli myös mielessään Pyryä. Miten joku, joka näytti niin itsevarmalta, saattoi todellisuudessa olla hyvin ujo ja pelokas koko maailmaa kohtaan?



    "Kyllä sulle on paikka. Päästään ihan kohta Nickestä eroon ja saadaan alottaa ihan puhtaalta pöydältä", Lumi toisteli tuttua litaniaa. Pyry nyökkäsi tuskin havaittavasti ja imeskeli huulikorujaan hermostuneesti.



Miksi Pyry halusi niin kovasti korostaa biologisen isän merkitystä? He olivat alle kouluikäisenä huomanneet, ettei heissä ollut mitään Nicken piirteitä, mutta olivat pysyneet hiljaa, sillä Nicke uskotteli heille olevansa heidän isänsä. Ja heidän sukunimensäkiin oli outo, molemmista vanhemmista poikkeava Suula.
    Lumi oli jo yläasteella lopettanut spekulaatiot oikeasta isästään. Mitä väliä sillä oli? Koska äiti ei puhunut miehestä koskaan sanaakaan, Lumi oli päätellyt, että kyseessä oli joku vielä väkivaltaisempi ja juopompi surkimus kuin Nicke. Ehkä äiti suojeli heitä inhottavalta totuudelta, ja siihen Lumi oli tyytyväinen.

                *   *   *   *



    "Miten päivä meni?" Nicke kysyi Niityltä, kun Niitty kopsutteli kotiin korkeilla koroillaan.
    "Samaa. Kirjoita, tuo kahvia, tuo pullaa. Sellaista se on sihteerinä!" Niitty tiuskaisi. Tällaisina hetkinä arjen harmaus raivostutti häntä. Nicke oli niin tavallinen, vaikka hän olikin epätavallinen, nimittäin harvinaisen typerä. Kolmoset muistuttivat häntä niistä ihmeellisistä kuukausista, jotka hän oli viettänyt nuoruudessaan kauan sitten. Hän ymmärsi, ettei Feniksistä olisi koskaan voinut tulla isää, mutta... olisiko Feniksin kanssa elämästä tullut näin tylsää ja turruttavaa?



    "Älähän nyt. On sitä suurempiakin murheita."
    "No?" Niitty kyllä aavisti jo.
    "Tilit on vähän miinuksen puolella, mutta enköhän mä jotain keksi." O-ou, ajatteli Niitty. Toivottavasti se "jotain" ei tarkottaisi luvatonta pikavippiä hänen tililtään. Nicke huomasi, että Niitty sai liikaa aikaa ajatella, ja tunkeutui lähemmäs. Niitty yritti näyttää iloiselta.



Ei Nicken kosketuksessa ollut mitään vikaa. Itse asiassa Niitty piti miehessä vain siitä, mitä hän tältä sai: läheisyyttä ja rujoa romantiikkaa. Ei Nicke hänelle ruusuja ostanut, vaan piti enemmän vain, no, pelkästään seksistä. Eihän ihminen voinut elää ilman kumppania.



Nicke ei taaskaan ollut kertonut Niitylle ollenkaan tilanteensa vakavuutta. Tili ei ollut vain hiukan negatiivisella puolella, hän oli korviaan myöten veloissa, eikä suinkaan pankille, vaan liigalle. Ja liiga ottaisi häneltä väkivalloin sen, mitä halusi, eli rahaa, mutta kyllä heille henkikin kelpaisi.

Puhdas vesi ei saanut pestyä kauhua Nickestä. Oli yksi vaihtoehto, mutta Nicke kammoksui sitä. Mutta kolmoset olivat painonsa arvoiset kultaa. Nicke oli ollut kuin puulla päähän lyöty, kun Niitty oli kertonut heidän isänsä. Hänen oli pakko tehdä se, tai ne... että hän oli säälittävä! Mutta kuka ei pelastaisi ensin itseään?



Nicke vilkaisi kolmosten huoneisiin ja vielä nukkuvaa Niittyä, ennen kuin soitti. Kukaan ei saisi kuulla.
    "Max, mä täällä. Nicke."
    "Älä väitä että sulla on rahat. Mä tiiän, et sul ei oo." Max kuulosti vihaisemmalta kuin koskaan. Nickeä pelotti se, mitä hän aikoi sanoa.
    "Olisko Feniks Suulan tytär sen summan arvonen?"

                    *   *   *   *



    "Ai sulla on treenit?" Pyry kysyi. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi Lumi halusi tanssia. Eihän sisko edes ollut musikaalinen.
    "On joo. Vikat tälle vuodelle."
    "Siel sataa", Pyry tokaisi, mutta lähti itsekin ulos, tosin vain tupakalle räystään alle. Lumia hymyilytti nähdä Pyry siinä, juuri ilmastointikanavan edessä niin, että savu varmasti luikerteli järjestelmään. Aina aiheuttamassa kiusaa Nickelle.



Ulkona tosiaan satoi kuin saavista kaatamalla. Lumilla oli mukanaan vain treenihuppari ja löysät housut sekä päällään olevat vaatteet, jotka kastuivat hetkessä. Lumi katsahti lannistuneena harmaalle taivaalle ja lähti astelemaan kohti keskustaa.

                *   *   *   *



Lumi päätti oikaista pimeän, syrjäisen kujan kautta. Nyt hänellä ei ollut Pyryä vierellään, mutta kai hän sentään olisi turvassa ilman neulatyynyn näköistä veljeä? Ei hän ollut enää pieni. Eikä hän pelännyt, hän oli asunut tässä lähiössä koko ikänsä ja tunsi kaikki narkkaritkin ulkonäöltä, suurimmaksi osaksi Pyryn ansiosta, sillä veljellä oli tapana pyöriä epäilyttävien hiippareiden joukossa.



Nurkan takaa kuului askelia ja Lumi säpsähti, kun näki nuoren miehen kävelevän suoraan häntä kohti. Lumi nosti hupun puoliksi päähänsä ja katsoi omia jalkojaan toivoen, että mies ei kiinnittäisi häneen mitään huomiota.



Turha toivo. Mies pysähtyi ja sanoi hymyillen:
    "Iltaa. Mitä tuollainen tyttö tekee täällä tähän aikaan?"
    "Hei vaan. Olen menossa kotiin, ja mulla on kiire," Lumi yritti ja otti pari askelta eteenpäin.



 Mies meni tielle. Lumi yritti astua toiselle sivulle, mutta mies liikkui jälleen, ja Lumi alkoi katua sitä, ettei ollut mennyt pitempää, mutta turvallisempaa reittiä kotiin.

    "Mulla on kiire", Lumi toisti. Hän yritti kuulostaa kärsivälliseltä ja pelottomalta, mutta ääni tärisi silti.
    "Odota nyt hetki. En aio raiskata sinua tai mitään. Minulla on vain asiaa sinulle", mies hymyili jälleen, mutta hämärä valaistus ja suupieltä halkova arpi saivat yrityksen vain näyttämään irvistykseltä.



    "Sä et taida ihan nyt käsittää. Mä meen nyt kotiin, mua odotetaan jo. Anna mä meen nyt rauhassa, tai..."
    "Tai mitä? Soitat jommallekummalle veljellesi?"
    Lumin sydän jätti lyönnin välistä. Miten tämä jengiläisen näköinen nuorukainen tiesi, että hänellä oli kaksi veljeä? Mitä mies halusi? Rahaa?
    "Mulla on vaan kymppi taskussa... saat sen jos vaan haluut. Mut anna mä meen, älä tee mitään pahaa!" Lumi parkaisi ja etsi ryppyisen setelin takataskustaan.



    "En minä halua rahaa. Enkä huumeita", mies selitti ja elehti muka ystävällisesti, mutta tukki samaan aikaan Lumin pakotien tilanteesta. Miksi mies ei antanut hänen lähteä?
    "Ootko sä Pyryn kaveri? Pyry on kyllä kotona, mä voin soittaa sille ja te voitte nähdä. Tai mitä vaan, mutta päästä kotiin! Mun pitää pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa!"
    "Ei sun pidä. Nyt enää."



    "Sinä tulet mun mukaan", mies totesi, ja Lumi huomasi olevansa ansassa miehen ja ränsistyneen talonseinän välissä. Vasemmalla pakoreitin tukkivat paloportaat, ja mies varmasti ehtisi ottaa hänet kiinni, jos hän yrittäisi syöksyä oikealle.
    "Mitä sä teet mulle?" Lumi kysyi arasti, pienellä äänellä.



Mies syöksähti kohti Lumia ja ennen kuin Lumi ehti edes potkaista, hiippari väänsi Lumin kädet kivuliaasti selän taakse. Hän ei voinut enää liikkua, ja Lumi tunsi pakokauhua, kun mies veti hänet itseään vasten.
    "En tee sulle mitään. Mutta isällesi ehkä", hän sanoi ja heilautti Lumin kohti ruosteista paloportaiden kaidetta. Isälle? Mies oli sekaisin, eihän kukaan tiennyt Lumi isää! Lumi olisi halunnut kirkua kauhusta, mutta ei pystynyt, sillä hänen päänsä iskeytyi kohti rautakaidetta ja maailma hiljentyi pimeäksi.

                    *   *   *   * 



Pimeys oli ympäröinyt Lumia jo kauan, mutta hän oli kyllästynyt siihen. Hän halusi nähdä! Hän ymmärsi makaavansa patjalla, ehkä sängyllä, mutta lian haju oli liian voimakas. Hän ei ollut omassaan eikä Pyryn huoneessa. Lumi käännähti vingahtaen päänsärystä. Hän avasi silmänsä, mutta näki vain sumeita värejä.



Lumi keskittyi hengittämään sisään ja ulos. Hän katseli tennareitaan saadakseen silmänsä tarkentamaan jonnekin. Huone, johon hän oli päätynyt, lemusi kauppakeskuksen vessalta ja näyttikin käytöstä poistetulta sellaiselta. Lumi muisti pimeän kujan ja punapäisen, tatuoidun miehen ja värähti inhosta. Oliko mies kaapannut hänet, vai oliko joku köyhä slummilainen löytänyt hänet tajuttomana ja vienyt asuntoonsa virkoamaan? Oliko hän enää edes Ruusulaaksossa?

Miten hän oli saattanut olla niin idiootti, että oli oikaissut sen kujan poikki! Pyry ja varmasti Touko ja äitikin olivat nyt takuulla huolissaan. Lumi tunnusteli hupparinsa taskuja, muttei yllättynyt siitä, ettei puhelin ollut enää siellä. Häntä ei enää pelottanut, vaan raivostutti.

Lumi kokeili ovea, mutta se oli tietenkin lukossa. Ikkunasta taas oli ainakin kymmenen metrin pudotus suoraan asfaltille. Hänet oli vangittu tähän saastaiseen koppiin. Lumi istahti lannistuneena laattalattialle.



Hän ei ollut ehtinyt surkutella tilannettaan kauaakaan, kun ovi avautui. Sisään astui tumma pukumies.
    "Vai on neiti hereillä?" tämä kysyi, johon Lumi vastasi tuijottamalla tiukasta vastapäistä seinää.
    "Mitäs tykkäät uudesta huoneestas? Voisko tänne vaikka jäädä pitemmäksi aikaa? Kannattaa totuttautua, koska sä et oo lähdössä täältä ihan heti. Tai sanotaanko että lähdet heti kun pappa betalar."



Lumi ponnahti pystyyn. Häntä ärsytti, kun yhtäkkiä hänen isällään oli merkitystä. Nuo miehet eivät ilmeisesti tienneet, kuka hän oli. Luulivat häntä joksikin toiseksi kuin hän oli.
    "Mulla ei ole isää! Jos se oli teidän syy, niin te ootte väärässä. Mulla on äiti ja kaks veljeä, päästäkää mut kotiin niiden luo!" Lumi kiivastui ja unohti tuntemansa pelon. Miehet olivat vain erehtyneet, pitihän heidän päästää hänet vapaaksi. Hän ei ollut se, joksi häntä luultiin.



    "Turpa kiinni, lutka!" mies tiuskaisi ja Lumi säpsähti. Hänelle ei ollut koskaan puhuttu noin, ja pelko hiipi takaisin. Hyvät, tavalliset ihmiset eivät haukkuneet toisia lutkaksi ilman syytä.
    "Älä esitä tietämätöntä. Tiedät ihan varmasti isäsi, yrität vain päästä pois. Älä luulekaan että päästän! Sä olet Lumi Suula. Ja sä olet meidän luona kunnes isäs maksaa lunnaat."



Lumi kuunteli miestä pää kallellaan eikä yrittänyt enää esittää rohkeaa. Hän ei pääsisi täältä koskaan pois! Hänen isällään ei olisi mokomia rahoja ikimaailmassa, eihän isä edes tiennyt kolmostensa olemassaolosta. Hän jäisi tänne, hänet unohdettaisiin.
    "Mä en tiiä mistä sä puhut, ihan oikeasti", Lumi tunnusti surkeana, mutta mies vain nauroi hänelle ja lähti ovet paukkuen pois Lumin vankilasta.



Aika mateli hitaasti, ja Lumille tuli nälkä. Ja häntä kusetti, mutta nähdessään siihen ilmeisesti varatun ämpärin Lumi oli oksentaa. Hän oli pian tutkinut kaiken, mitä huoneesta löytyi, ja polvistui sitten lattialle.
    Hän näki mielessään, miten huolissaan Pyry ja äiti olivat. Pyry oli niin äkkipikainen, hän saattaisi tehdä epätoivoisena mitä vain - ja sitten Touko ja Pyry tappelisivat ja tiuskisivat toisilleen vain hänen takiaan. Hänen katoamisestaan oli kulunut jo ainakin vuorokausi, häntä etsittäisiin jo.



Lumi käpertyi sängylle ja yritti nukkua, mutta huoli Pyrystä ja äidistä piti hänet valveilla. Hän kuuli askelia ovelta, muttei halunnut kääntyä katsomaan, kumpi inhotuksista se oli vai oliko se joku uusi.
    "Lumi, tulen sisään", tuttu ääni ilmoitti. Lumi polvistui takaisin lattialle ja katsoi seinää.



Mies tassutteli hänen taakseen, muttei koskettanut häntä. Hyvä niin, sillä silmät sulkiessaan Lumi tunsi vieläkin lihaksikkaat kädet vartalonsa ympärillä ja sen, kuinka kipeää rautainen kaide oli tehnyt. Mies sulki oven.
    "Lumi, katso minua. En tee sinulle pahaa." Lumi ei katsonut.



Lopulta Lumi nousi, mutta katsoi edelleen seinää eikä miestä.
    "Teit viimeksikin", hän mutisi. Mies oli saatettu lähettää pelottelemaan tai hakkaamaan häntä. Vaikka hän ei edelleenkään kääntynyt, mies ei koskenutkaan häneen. Lumi keräsi rohkeutta kohtaamaan miehen.



Lumi pyörähti nopeasti kantapäillään ympäri ja nosti kädet päänsä suojaksi. Kun hän avasi silmänsä, mies katsoi häntä hymyillen.
    "Usko jo. En koske sinuun, ellet halua, enkä usko että haluat. En tee sinulle mitään pahaa", tämä hyrräsi rauhallisella, tyynnyttelevällä äänellä. Lumi nipisti huulensa tiukasti kiinni ja jännitti kaikkia lihaksiaan, valmiina pakenemaan, vaikkei täällä pakopaikka ollutkaan.



    "Jos sä et halua mulle pahaa, niin miks sä sieppasit mut? Ja hakkasit? Sä valehtelet!" Lumi huusi, eikä itsekään ymmärtänyt miksi. Mies voisi lyödä häntä uudelleen. Miehen kasvot vääristyivätkin, ja yhden kauhean hetken ajan Lumi luuli, että mies tarttuisi häneen kiinni. Mutta sitten miehen kasvot kirkastuivat, ja hän näyttikin mietteliäältä.



    "Mun nimi on Tomas, enkä halunnut vahingoittaa sinua. Mutta oli pakko. Jos en olis tehnyt sitä, minut olisi hakattu. Ehkä tapettu ja heitetty sataman kala-altaaseen palasina", mies nyökytteli puhuessaan ja yritti kuulostaa rauhoittavalta, mutta ajatus paloitellusta ruumiista torin altaassa ei saanut Lumin paniikkia pois. Tomas jatkoi:
    "Mitä mun vatsassa lukee?" True till death, Lumi luki ääneti.




Tomas ojensi kätensä kohti Lumia, ja vaikka Lumi vapisi kuin haavanlehti, hän ei hypähtänyt pois. Ajatus miehen kosketuksesta pelotti, mutta kun tämän suuret sormet silittivät Lumin poskea, kauhu hälveni ja koppi muuttui hitusen siedettävämmäksi.

Ilma muuttui sakeaksi ja raskaaksi hengittää. Lumin vatsaa kipristeli, ja kun hän katsoi Tomasin silmiin... Lumin sydän hakkasi kuumeista tahtia. Miten Tomas olikin muuttunut hetkessä hirviöstä joksikin muuksi. Tomasin käsi vaelsi Lumin huulille ja sipaisi niitä, ja sitten tämä astui vielä lähemmäksi.



Tomas painautui Lumia vasten aivan hiljaa ja kuiskasi Lumille:
    "Pääset kyllä ulos täältä, lupaan sen. Isälläsi kyllä on rahaa, pääset veljiesi ja äitisi luokse. Älä pelkää." Taas tuli maininta isästä.
    "Tomas?"
    "Mh?" Seksikäs urahdus, Lumi ajatteli, ja kauhistui saman tien omaa ajatustaan.
    "Kuka mun isä on?" Outoa kysyä sitä sieppaajalta. Mutta oli myös aika outoa halata sieppaajaa.



Tomas nauroi hyväntahtoisesti, tai siltä hän ainakin kuulosti. Lumi ei ollut valmis luottamaan tuohon komeaan, lihaksikkaaseen, ihanaan- siis kamalaan sieppaajaan.
    "Etkö sä oikeasti tiedä?"
    "En! Olis ihan kiva tietää, miks te kaappasitte mut", Lumi protestoi ja Tomas silitti hänen hiuksiaan.
    "Feniks Suula, rikas kirjailija. Sehän on julkkis, miten sä oot voinu olla huomaamatta!" Lumi naurahti Tomasin kommentille, mutta sitten Tomas olikin yhtäkkiä poissa. Oven lukko kalahti ja Lumi oli taas yksin.



Feniks Suula... se selitti oudon sukunimen. Mutta ei juoppo tai muu retku? Lumi muisti lukion äidinkielentunneilta maininnat modernista kotimaisesta kirjallisuudesta, ja Feniks Suula oli ollut yksi kirjailijoista.

Lumi yritti muistella, miltä Feniks näytti. Korpinmustat, pitkät hiukset. Laiha ja kurjan näköinen: vähän kuin Pyry komeampana ilman meikkiä. Miksi äiti ei ollut kertonut? Kaikki nämä vuodet Lumi oli hävennyt isäänsä, jonka hän oli olettanut olevan spurgu tai luuseri, mutta että bestseller-kirjailija?

                *    *   *   *



Ilman Lumia päivistä tuli yhtä pitkää mössöä, jota maustivat vain suru ja huoli.



    "Piristy nyt vähän. Kyllä Lumi tulee takaisin, sehän on voinut vain karata kotoa", Touko yritti. Pyry mulkoili veljeään kiukkuisesti kulmien alta ja tuhahti.



    "Ei Lumi olis karannu. Mä oisin. Ei Lumi tee sellasta. Mä tiiän mitä sille on tapahtunu!" huusi Pyry, mutta Touko ei edes irrottanut katsettaan kirjasta. Pyry tökkäsi veljeään, mutta sai vastaukseksi vain pilkallisen naurahduksen.
    "Niinpä varmaan."



    "Lumi on siepattu", Pyry niiskahti. Hänen ihana, kultatukkainen, naurava, kiltti Luminsa. Heidän postilaatikkoonsa oli tipahtanut kirje, ja ensin Pyry oli luullut sitä vitsiksi.
    "Tuokaa miljoona, niin saatte tytön, siin viestis luki."
    "Naurettavaa", Touko puuskahti, "tuohan kuulostaa ihan lastenohjelmalta. Tai neiti Marblelta! Älä viitsi."



    "Se on iha vitun naurettavaa ehkä, mut se on totta! Etsä usko? Et tietenkää, sä et oo ees HUOMANNU missä Lumi on, sä et välitä!"
    "Se on kahdeksantoista, se saa tehdä mitä haluaa."
    "Ei varmana halunnu tulla siepatuks", Pyry parahti ja syöksähti kylpyhuoneeseen, sillä hän ei kestänyt enää Toukon loputonta rauhallisuutta. Lumia saatettiin hakata tai uhkailla tälläkin hetkellä, ja Touko vain luki tyynesti. Pyry ei pystynyt edes hengittämään ajattelematta, hengittikö Lumikaan enää.



    "Mitä täällä vauhkotaan? Taasko Lumista?" Niitty asteli keittiöstä huolestuneena.
    "Joo. Pyry luulee, että Lumi on kidnapattu. Ihan typerää, koska miksi kukaan kaappaisi Lumin? Ei meillä ole mitään isoja rahoja."
    "Touko... ei minulla tai Nickellä ole", Niitty sanoi hitaasti päättäen samalla, kertoisiko Toukolle vai ei, "mutta teidän biologisella isällänne on. Mun on pakko kertoa teille tässä tilanteessa, koska se muuttaa kaiken."

Tällä kertaa Touko laski kirjansa hämmästyneenä sohvalle.

                *   *   *   *



    "Mä olen pahoillani, etten ole kertonut aiemmin, mutta... minulla on ollut syyni. Isänne ja mä emme eronneet mitenkään sovussa, ja se oli mun syy."
    "Älä jaarittele vaan kerro!" Pyry paukautti lasipöytää nyrkillä niin lujaa, että se särähti ikävästi. Touko potkaisi häntä pöydän alta.
    "Niin... isänne on Feniks Suula", Niitty mutisi. Pojat katsoivat ensin häntä ja sitten toisiaan. Pyry nousi kylmästi tuoliltaan ja lähti Lumin huoneeseen pamauttaen oveakin äänekkäästi.



    "Teillä on syytä olla vihaisia", Niitty myönsi apeana, "ja vielä enemmän nyt, koska en aio kertoa tästä Feniksille. En halua vaivata häntä kaikkien näiden vuosien jälkeen."
    "Ei minua suututa. Paitsi ehkä Pyry, toivottavasti se ei tee mitään typerää."
    "Touko, tiedät ihan hyvin, että Pyry tekee varmasti asialle jotain. Jos ei typerää, niin sitten idioottimaista. Voitko katsoa hänen peräänsä sen verran, ettei hän pahenna enää asioita?"
    "Äiti, minä olen aikuinen ja Pyry myös! Et voi pakottaa minua tekemisiin sen kanssa."
    Niitty huokaisi ja lähti laittamaan ruokaa.



Pyry oli raivoissaan äidilleen ja veljelleen. Äiti oli valehdellut ja salaillut vuosia, ja Touko ei ollut valmis tekemään mitään saadakseen Lumin takaisin. He eivät välittäneet! Yksin Pyry välitti, mutta hän ei tiennyt mitä tehdä, tällainen variksenpelätin kun oli. Kenen sympatiat hän saisi muka puolelleen?



Kyyneleet polttivat Pyryn poskia Lumin huoneessa. Kaikki oli ennallaan: lipaston päällä lojui kenkiä ja lattialla vaatteita. Kaikkialla leijui Lumin tuoksu, mutta se haalistui päivä päivältä.



Hän päätti kuitenkin yrittää. Puhelimessa kukaan ei voisi nähdä häntä, ei nyrpistää nenäänsä rastoille ja lävistyksille. Pyry hengitti muutaman kerran sisään ja yritti rauhoittua, ettei kuulostaisi liian itkuiselta.

Pyry oli nähnyt sen televisiomainoksen satoja kertoja. Kadonneet perheenjäsenet voisivat ottaa toisiinsa yhteyttä lyhyillä videonpätkillä, joita näytettiin kanavalla melko usein. Hän näppäili tutun numeron täristen.



    "True Love Never Dies, miten voimme auttaa?"
    "Huomenta, täällä Pyry Suula. Kyllä te voitte auttaa. Etsin isääni. Tai siis tiedän kyllä, kuka se on, mutta en tiedä, miten siihen saisi yhteyden", Pyry töksäytteli. Hän yritti kuulostaa fiksulta, mutta siitä tuli vain mieleen Touko.
    "Tulkaa studiollemme huomenna kello, hmm, puoli kolme, niin katsotaan, mitä voimme tehdä."
    Pyry kiitti vielä vuolaasti ja tunsi taas palan kurkussaan. Onneksi hän ehti lopettaa, ennen kuin purskahti itkuun uudestaan.



Hän lysähti Lumin sängylle ja halasi polviaan toivoen, että siinä olisi ollut Lumi.

                *   *   *   *


Cara melkein torkkui nojatuolissa. Hän oli ratkonut ristikkolehteä, mutta se oli liian vaikea. Telkkari pauhasi taustalla, ja juuri kun Cara oli sulkemassa sitä, hän kuuli sieltä miehensä nimen.

Feniksistä puhuttiin kyllä mediassa toisinaan, siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Tällä kertaa puhujina oli kaksi nuorukaista. Kuva oli rakeinen ja huonolaatuinen, ja Cara näpäytti info-nappulaa nähdäkseen, mikä ohjelma oli.

True Love Never Dies. Se, jossa etsittiin kadonneita perheenjäseniä. Cara vatsassa jysähti.
    "Kulta, tule äkkiä tänne!"



    "Mitä? Tarvitsetko jotain?"
    "Ei, kun nuo tuolla puhuvat sinusta."
    "Hyvää vai pahaa?" Feniks naurahti ja istui Caran viereen katsomaan.



Ruudussa olevista nuorista miehistä mustanpuhuvampi tyrkkäsi toista.
    "Touko, anna mä!"
    "Hei Feniks. Mä toivon, et näät tän joskus. Tää saattaa kuulostaa ihan vitun-", toinen poika ilmestyi taas näyttöön ja pyysi anteeksi rastapään kielenkäyttöä, mutta rastapää ei välittänyt vaan jatkoi, "VITUN oudolta, mut me ollaan sun lapsia. Sun poikia. Mut sillä ei oo väliä, vaan sillä, et meitä on kolme, ja Lumi... Lumi on vaarassa. Sun täytyy auttaa. Ei mun takia, eikä varsinkaan ton kusip- siis Toukon, vaan Lumin. Jos sä et ota yhteyttä, mä otan", nuorukainen päätti tunteellisen puheensa ja pyyhki kyyneliä silmistään. Niitä olikin kertynyt melkoisesti.



Feniks tuijotti telkkaria järkyttyneenä, kunnes Cara laittoi sen kiinni. Caran kasvot olivat kivikovat eikä niillä näkynyt tunteita.

Melkein kahdenkymmenen vuoden takaiset, inhottavat tapahtumat palasivat Feniksin mieleen. Hänellä oli ollut silloin kihlattu, jopa vaimo, muttei kauaa. Ja tämä oli ollut raskaana. Tässäkö oli tulos? Feniks oli systemaattisesti yrittänyt unohtaa naisen ja jälkikasvunsa, josta hän ei ollut ennen tätä päivää kuullut mitään. Ja nyt, onnellisena arki-iltana, menneisyys palasi heidän omaan olohuoneeseensa ryminällä.

Fenikskin huomasi kyynelten valuvan poskillaan. Hän ryntäsi pois olohuoneesta.



Cara ei antanut Feniksin olla rauhassa pitkään. Hän kuuli makuuhuoneen oven takaa nyyhkytystä ja marssi sisälle.
    "Ai, muka järkytys sinulle?"



    "Minä... en koskaan pettänyt... Cara, he oikeasti ovat lapsiani, mutta ajalta ennen kuin tapasin sinut... sinä et liity mitenkään", Feniks yritti selittää, mutta hän oli liian säikähtänyt ajatellakseen järkevästi.
    "Sama se sille, kai minä nyt näin, että ne olivat vanhempia kuin... poika nyt olisi", Cara puhui Sakusta harvoin, ja molemmat hiljenivät hetkeksi tajuttuaan, mitä Cara oli sanonut.



    "En kai minä nyt mitään pettämistä luullut! Mutta olen kyllä pettynyt, että et ole kertonut mitään, et koskaan ole edes maininnut. Olet kirjoittanut kirjankin menneisyydestäsi, mutta siinä ei puhuttu mitään, että sinulla olisi muita lapsia, ja vielä kolme! Miksi et ole kertonut?" Cara oli raivoissaan.


 
    "Koska en ole tiennyt! Se nainen jätti minut toisen miehen takia eikä koskaan kertonut, mitä lapselleni, siis näköjään lapsilleni tapahtui. En saanut tietää edes nimiä", hän myönsi surkeana.
    "Mutta mikset kertonut siitä, että sinulla oli joskus joku, joka oli raskaana?"
    "Halusin unohtaa."
    "Eivät lapset katoa jonkun vatsasta unohtamalla."



    "Cara, se oli kauhea virhe. Anteeksi."
   


    "En voi antaa heti anteeksi... mutta nyt ei ole aikaa riidoille. Jos ne pojat oikeasti tarvitsevat biologiselta isältään apua niin kovasti, että itkevät telkkarissa, meidän kannattaa auttaa heitä."
    "Tarkoitatko... että sinäkin?"



    "Tietenkin. Lupasin, että olemme yhtä myötä- ja vastoinkäymisisssä."
    "Cara, sinä olet uskomaton."

                *   *   *   *


   
    "Miia, irrota hetkeksi näpit flyygelistä ja kuuntele."
    Tyttö lopetti heti ja paukautti kannen kiinni. Auts, ei niin lujaa, ajatteli  Feniks, se on arvokas.
    "Et kyllä tykkää tästä yhtään, mutta en aio valehdellakaan. Miia, sinulla on sisaruksia. Kaksi veljeä ja ilmeisesti sisko."
    "Mitä helvettiä?" Kaunis falsetti, Feniks huomasi ja hänen suupieltään nyki, mutta nyt piti olla totinen.



    "No älä oo tosissas."
    "Miia, minä olen. Ennen kuin tapasin äitisi, oli... eräs toinen. Ja meillä on kolmoset, minkä sain tietää vasta eilen", Feniks lateli. Se kuulosti saippuasarjan juonelta.



    "No vittu ihan sama, mitä se meille kuuluu! Ollaan eletty ilman niitä vuosikaudet, jatketaan vaan niin!"
    "Kulta, ei se niin mene. Olen heidän isänsä myös, vaikkakin aika huono sellainen."
    "Ai, eikö mulla oo enää väliä? Mä oon sun ainoo lapsi, sä et voi tehdä tätä!"
    "Miia rakas, ei se yhtään rakkautta vähennä, huolta vain."
    "Voi perkel-" Miia aloitti, mutta Feniks ei kuullut loppua, koska Miia juoksi alakertaan.
 

                *   *   *   *

    "Pyry, me voidaan vielä kääntyä."
    "Ja ei varmana! Me ollaan jo täällä."
    "Se mies ei ole halunnut meitä elämäänsä yli 18 vuoteen, miksi se haluaisi nyt? Ei sotketa tähän toistakin perhettä", Touko aneli, mutta Pyry soitti jo ovikelloa. Veljellä oli tänään päällään lateksista tehdyt housut ja silmissä oli vielä tavallistakin näyttävämmät rajaukset. Aivan kuin Pyry olisi halunnut julistaa jo olemuksellaan sodan koko muuta maailmaa vastaan.



    "Mä meen, tule jos haluut", Pyry sanoi heti kelloa soitettuaan ja avasi oven, ennen kuin kukaan tuli edes avaamaan. Häntä jännitti valtavasti, mutta hän oli valmis tekemään mitä vain saadakseen Lumin takaisin.
___________________________________________________________________________
Mitä piditte uusista henkilöistä? Ja Maroo, olin suunnitellut tämän sieppausdraaman jo ennen kuin se tuli Jalavilla, anteeksi että toteutan sen huolimatta siitä, että sinullakin oli:( tämä on toivottavasti ihan erilainen ja toivon, ettet ajattele, että matkisin, koska tosiaan ajattelin tämän jo etukäteen ja tämä päättyy aika... eri tavalla. Kiitos lukemisesta!